Hypnologia 2007/3

Yhteiskuntamme avautumisen myötä ihmissuhteissamme vapautuneisuus, vuorovaikutus ja tunteitten ilmaiseminen ovat lisääntymässä. Jännittäminen on edelleen kuitenkin kovin yleistä. Tässä kirjoituksessa esitellään jännittämisen olemusta, sen syitä ja seuraamuksia sekä haitallisesta jännittämisestä vapautumista.

Jännittäminen - elämän suola?

On luonnollista tuntea eri asteista jännitystä toisten ihmisten seurassa ja sen vuoksi elämä voi säteillä mielihyvän tuntemuksia, läheisyyden värinää, ehkä kiintymyksen ensi askeleita. Mutta jännittäminen voi tuottaa elämään myös epätoivoa, epäonnistumista, masennusta, pelkoa, yksinäisyyttä ja riittämättömyyden tuntoa.

Jännittämisen ongelma on varsin yleinen, emme useinkaan sitä tiedosta, koska jännittäjä ei yleensä puhu siitä. Jännittäjä haluaa usein salata vaivansa, koska hän pelkää toisten arvostelua ja koska yhteiskunnassamme jännittäminen ja ehkä muukin tunteen ilmaiseminen on koettu heikkoudeksi. Vastoin yleistä luuloa jännittäminen ei juuri näy päältä. Jännittämisen omakohtainen kokemus on monin verroin voimakkaampaa kuin toisen henkilön havainto. (Tahkokallio 1981, 16.) Jännittäminen on tunnetila, voimakkaampi tunne voittaa. Henkilö voi samanaikaisesti olla halukas esiintymään ja kuitenkin pelätä sitä. Jännittämisen voidaan kuitenkin katsoa olevan elämän suola.

Haitallinen jännittäminen rajoittaa elämäämme, tapaaminen, puhuminen ja kontaktien solmiminen estyvät. Työssäkäynti, opiskelu ja yleinen vuorovaikutus vaikeutuvat. Seurauksena voi olla vihan, pettymyksen ja turhautumisen tunteita, masennustila, itsensä arvottomaksi kokeminen ehkä itsemurha-ajatuksiakin.

Jännittäväksi koettuja tilanteita ilmenee vuorovaikutussuhteissa, kuten esiintyminen yleisön edessä, puheen tai esitelmän pitäminen, koetilaisuudet ja testit, tuntemattoman henkilön tai auktoriteettien kohtaaminen taikka yleisen huomion kohteeksi joutuminen kuin myös esiintyvän taiteilijan ramppikuume, urheilijan kilpailujännitys ja seksuaalinen kanssakäyminen. Suorittamisen paineessa keskittyminen kohdistuu omaan itseen eikä niinkään suorituksen toteuttamiseen. Jännitämme asioissa, joissa koemme, että on tärkeää pärjätä oman itsensä vuoksi tai päteä toisten ihmisten silmissä sekä saada arvostusta. Yleensä esiintymisjännitystä pidetään opittuna asiana. Sopiva jännittäminen on hyväksi, liiallinen haitaksi.

Jännittäminen on myös pelkoa

Pelko on luonnollinen ja hyödyllinen reagointitapa vaaratilanteessa. Herkkyys kokea pelkoa on syvällä biologisessa olemuksessamme. Kun emme luota itseemme, herkistymme toisten mielipiteille ja arvostelulle. Jännitämme, että suorituksissa alitamme oman tasomme, teemme virheitä, unohdamme jotakin esityksessä vapaasti puhuttaessa, pelkäämme yleisön odotuksia, pärjäämistä jne. Kilpailemalla yritämme todistaa hyvyyttämme, mutta silloin koemme vaaraa toisten taholta ja niin koemme myös jännitysoireita.

Jännitysoireita ovat mm. fysiologiset oireet (punastuminen, sydän hakkaa, kainalot kostuvat, käsien ja jalkojen vapina, suun kuivuminen, vatsan reagointi, lihasten jännittyminen, jännityspäänsärky, värinät ja lihasten nykimiset, hengityksen tihentyminen) ja tunnekokemukset (pelko, alemmuuden tunteet, ahdistus, viha, pettymys, turvattomuuden ja hallinnan menettämisen tunne) kuin myös tenttijännitys, epäjohdonmukaisuus, äänen käheys ja vapina, unohtaminen ja muistivirheet, toimintavirheet, ajattelutoiminnan häiriintyminen jne.

Oireiden tarkkailu, tietoisuus ja mielikuvat suggeroivat niitä lisää. Ajatellaan vaikka käsien vapinaa. Kun jännittäjä ajattelee, että kädet eivät saisi vapista mistään hinnasta, aivoissa syntyy siitä huolimatta voimakas mielikuva käsien vapinasta, joka saa hermoradat toteuttamaan juuri tuon mielikuvan mukaisen liikkeen suggestion tavoin. (Tahkokallio 1981, 23-24.) Mielikuvituksen voima säädellä fysiologisia toimintoja on yllättävän suuri.

Yhteistä jännittämiselle on, että pelkäämme muiden ihmisten arvostelua ja koemme sen nolona ja hävettävänä. Pelkäämme virheittemme ja luulemamme heikkoutemme havaitsemista ja siten oman aran minämme punnitsemista kevyeksi ja heppoiseksi. Auktoriteetteja ehkä kunnioitamme ja jännitämme. Yleensä jos jossain tilanteessa henkilö on joutunut pelon ja jännityksen valtaan, sama tai samankaltainen tilanne laukaisee jännitysreaktion myöhemmin yhä uudestaan. Taustalla on pelonsekainen luulomme, että toiset tarkkailevat meitä, ja kuvittelemme itsessämme

kaikki mahdolliset virheet, viat ja heikkoudet. Koemme itsemme arvostelun kohteeksi ja uskomme meistä ajateltavan negatiivisia asioita. Luulemme niin, koska silloin emme usko itsekään itsessämme olevan mitään hyvää. (Tahkokallio 1981, 26-27.)

Kun tunnetiloja säätelee lähinnä tahdosta riippumaton hermosto, tunteita ei yleensä voi hallita järjen keinoilla ainakaan tunnetilan ollessa hyvin voimakas. Jännitysoireet kuvaavat ns. “taistele tai pakene” -reaktiota, joka käynnistyy kehossamme automaattisesti, kun valmistaudumme kriisitilanteen kohtaamiseen tai koemme tilanteen uhkaavaksi.

Jännittämisen taustaa

Jännityksen taustalla saattaa olla tiedostamattomia lapsuudesta ja nuoruudesta kantautuneita pelkoja yksin jäämisestä, omasta avuttomuudesta, turvattomuudesta ja riittämättömyydestä tai tapahtumia, joissa henkilö on kokenut tulleensa nolatuksi. Muistissa voi olla aikaisempia ikäviä esiintymiskokemuksia tai kuvitelmia, että yleisö odottaa mahdottomia. Itseluottamuksen puute johtaa alemmuuden tunteisiin suhteessa toisiin. Kilpailussa on uhka pärjäämisellemme. Kun koemme virheiden teon vaaralliseksi, vältämme niitä ja emme esitä mielipiteitämme ja tunteittemme ilmaisua, vaan vaikenemme.

Jännitystä aiheuttavat uhkaavat vaarat liittyvät ihmisten monimutkaisiin keskinäisiin vuorovaikutussuhteisiin ja usein ne ovat mielikuvituksen luomia ja luonteeltaan lähinnä abstrakteja. Ne eivät niinkään lisää fyysistä loukkaantumisen vaaraa, vaan kyse on henkisistä kolhuista. Kun emme ole varmoja mistä uhka tulee, joudumme olemaan varuillamme varmuuden vuoksi, jolloin jännitystila on päällä ja rentoutuminen unohtuu. (Tahkokallio 1981, 93.)

Ihmisen kehossa on kiihdyttäviä ja hidastavia mekanismeja. Autonominen eli tahdosta riippumaton hermosto ohjaa sileiden lihasten toimintaa joko kiihdyttäen tai hidastaen niiden toimintaa. Sileitä lihaksia ovat mm. verisuonien, hengitysteiden, ruuansulatuskanavan, virtsateiden ja sukupuolielinten lihaskerrokset. (Nienstedt ym. 1997, 82.) Ajatukset ja tunteet vaikuttavat autonomisiin toimintoihin. Tosin niiden seuraukset eivät useinkaan tule tietoisuuteen. Suggestiivinen terapia tuo usein helpotusta jännityksen autonomiselle hermostolle aiheuttamiin ongelmiin.

Muutosmahdollisuuksia

Luottavaisessa vuorovaikutuksessa toisen seurassa puhuminen ja ääneen ajatteleminen on helppoa. Huomatuksi tuleminen on tärkeää. Hyvän lähtökohdan muuttumiselle antaa oman itsensä ja jännittämisensä

tiedostaminen ja hyväksyminen. Muuttuminen merkitsee jännittäjälle nimenomaan muuttumista niin, että hän pystyy hyväksymään jännittämisensä, muuttuminen seuraa melkein itsestään. Kun ihminen hyväksyy itsensä sellaisena kuin hän on, hän ei ole enää sidottu toisten mielipiteisiin eikä hänen siten tarvitse olla varuillaan ja jännittynyt. (Tahkokallio 1981, 84.)

Yksilön minäkuva vaikuttaa suorituksiin. Minäkuva muuttuu hitaasti ja muuttuminen edellyttää pitkäkestoista kouluttautumista. Minäkuvaan vaikutetaan ajatusten avulla, sillä ihminen on sellainen kuin hän ajattelee olevansa. Ajatteleminen on hiljaista puhetta omalle itselle, joten ajattelemalla toistuvasti myönteisesti itsestä, ajatukset muuntuvat itsesuggestioiksi, jolloin myönteiset muutokset voivat toteutua kuin itsestään.

Esiintymisvarmuus lisääntyy esiintymiskokemuksen myötä, joten sitä on hyvä harjoitella. Kehittymisen kannalta vaikeiden asioiden suunnitelmallinen ja aktiivinen kohtaaminen asteittain on hyödyllistä. Esitelmän pitoa pelkäävä alkaa pienistä tilaisuuksista, kahvikuppineuroosista kärsivä pienestä seurasta.

Tavoite on maltettava jakaa riittävän pieniin osiin. Kun jännittävä henkilö odottaa suoriutuvansa esimerkiksi esitelmän pidosta niin, että hän ei yhtään jännitä, hän kokee varmasti pettymyksen ja tuntee itsensä entistä pettyneemmäksi. On välttämätöntä hyväksyä ja tunnustaa itselleen oma jännittämisensä ja myös pelkonsa. Ainoan ja todellisen lähtökohdan muuttumiselle antaa oman itsensä ja jännittämisensä hyväksyminen, kuten Tahkokallio toteaa. Oleellista on tiedostaa, kuinka suurta rohkeutta vaatii mennä ihmisten seuraan tarkoituksella jännittämään. Jännittyneisyyden ilmaiseminen ainakin itselle on ihmisarvolle sopivaa ponnistelua ja vaatii rohkeutta ja siitä voi täysin tuntea tyytyväisyyttä. Jälkeenpäin pitää ajatella, että onnistuinpa kohtaamaan tämänkin tilanteen, vaikka kuinka jännitin. Vaatii suurta rohkeutta mennä tekemään sitä, mitä pelkää. (Tahkokallio 1981, 88.)

Mielikuvat, rentoutus ja hypnoosi auttavat

Jännittävään tapahtumaan voi valmistautua esimerkiksi kuvittelemalla tilanteen rentoutuneessa tilassa. Miltä tuntuisi olla itse yleisön joukossa, mitä odottaisi esitykseltä, onko aihe yleisön kannalta hyödyllinen, mihin kysymyksiin haluaisi vastauksia. Voi kuvitella vastaväitteitä, ennakoida herääviä tunteita ja pohtia suhdetta yleisöön. Mielikuvissamme voimme kohdentaa koko ajattelu- ja tunnemaailmamme sekä elimistömme hyvään ja myönteiseen, onnistuneeseen realistiseen vuorovaikutukseen yleisön kanssa. Voimme

ajatella myönteisesti itsestämme esiintyjänä ja liittää esiintymiseemme myönteisiä tunteita, vaikkapa aikaisemman onnistuneen huippukokemuksen tunnetilan.

Rentoutuminen on ihmiselle luontainen taito, jonka voi oppia harjoittelemalla. Voimme rentoutua mielikuvissamme tai rentouttaa itsemme kehonosa kerrallaan. Rentoutumista auttaa sopiva hengitystekniikka. Palleahengitys on luonnollinen hengitystapa, ja siinä pallealihas liikkuu hengityksen myötä. Syvään hengittäminen ja keskittyminen oman itsensä kuuntelemiseen vaikuttaa jo rauhoittavasti.

Hypnoosin rentouttava vaikutus kohdistuu sekä tahdonalaiseen että sileään lihaksistoon ja myös hermojärjestelmään. Opituista tavoista on mahdollista myös oppia pois.

Elämässämme joudumme kohtaamaan luopumista ja menetyksiä. Menetykset aiheuttavat surua ja surun aiheuttaman tilanteen helpottamiseksi teemme surutyötä. Jos surutyö jää käsittelemättä ja kesken tai epäonnistuu, saatamme kokea ahdistusta ja ehkä masennumme. Pitkään sisäiseen tietoisuuteemme torjuttu ahdistus purkautuu vähitellen jännitysoireina. Ajatusten vaihto ja toisten kokemusten kuuleminen auttaa lähestymään torjuttujakin asioita ja näkemään ne oikeissa mittasuhteissa. Rentoutumisen opettelulla, minää ja turvallisuutta vahvistavilla suggestioilla, suggesto/hypnoositerapialla alitajuista mieltä voidaan valmentaa haitallisesta jännittämisestä poisoppimiseen tai jännittämisen kesyttämiseen.

Jännitysoireita voidaan lieventää mm. beta-salpaajilla, joilla estetään ns. stressihormonien (adrenaliini, noradrenaliini, kortisoli) (Nienstedt ym. 1997, 404, 406-407) elimistöä kiihottava vaikutus. Stressihormonit eivät poistu verenkierrosta vaan beta-salpaajat salpaavat kyseessä olevan solun vastaanottamasta hormonia eli hormonin kulku estyy. Pelko on sinänsä olemassa esiintyessä mutta aivot eivät pääse tulkitsemaan sitä vaaralliseksi. Opitut ajatusmallit ja niiden mukainen käyttäytyminen säilyy. On mahdollista että lääkkeiden pitkäaikaisesta käytöstä muodostuu riippuvuutta.¤

Lähteitä

Tahkokallio K. Miksi jännitän. WSOY. 1981.

Nienstedt W, Hänninen O, Arstila A, Björkqvist S.: Ihmisen fysiologia ja anatomia. WSOY. Porvoo 1997.