Sosiaalinen media
Olavi Tenni
Sosiaalisessa mediassa osallistuminen, vuorovaikutus ja viestintä tapahtuvat nettiyhteisöissä yritysten, yhdistysten tai yksityisten henkilöiden tuottamina esimerkiksi blogi-kirjoitteluna. Blogien pitäjät keräävät, analysoivat ja tulkitsevat saamaansa aineistoa sekä julkaisevat niitä haluamallaan tavalla. Tietoyhteiskunnassa ihmisillä on monia vaihtoehtoja tyydyttää yleisinhimillistä ja ikivanhaa vuorovaikutuksen ja mielipiteensä esilletuomisen tarvettaan. Onnistuneimmat sovellukset ovat ymmärrettäviä ja luotettavia. Osaamista ja välineitä löytyy. Viestejä kirjoitettaessa ja luettaessa joutuu miettimään luottamuksen, luottamuksellisuuden, sananvapauden ja yksityisyyden käsitteitä uudessa valossa. Tietoteknologiaa ihminen voi käyttää hyviin tai huonoihin taikka yleisesti toivottuihin tai sitten ei toivottuihin tarkoitusperiin. Mahdollisuudet sekä riskit ja uhat ovat toimijoiden itsensä luomia. Siksi on olennaista lisätä itse kunkin omakohtaisesti sosiaalisen median kriittistä lukutaitoa.
Yhdistyksissä sosiaalisena mediana toimii mm. yhdistysten kotisivut. Kotisivuilla voidaan kertoa yhdistyksen ydintehtävästä, toiminnasta, tavoitteista, toiminnan tuloksista ja tapahtumista. Kun tietoja päivitetään riittävästi, välittyy yleinen tieto toiminnasta jäsenille ja käyttäjille median välityksellä toteuttaen siten myös asiakaspalvelua. SHY tiedottaa kotisivuillaan tarkoituksestaan ja toiminnastaan sekä tarjoamastaan koulutuksesta, koulutuksen tuotoksista, ylläpitää kouluttamiensa terapeuttiluetteloa ja yleisölle tarkoitettua kysymys ja vastauspalstaa. Sosiaalisen median palvelut on yleensä suunnattu kuluttajille. Kehitystyössä tulisi kiinnittää huomiota käyttäjien kokemaan hyödyllisyyteen ja mitkä ovat käytön kannalta positiiviset sosiaaliset vaikutukset. Hyöty kanavoituu takaisin tekijöille.
Yksityisten henkilöiden suosittuna sosiaalisen median välineenä toimii blogi-kirjoittelu. Siinä verkkosovelluksen muotoa ja sisältöjä käyttäjät itse merkittävässä määrin rakentavat. Helsingin yliopiston raportissa "Sosiaalisen ja perinteisen median rajalla" mainitaan kansalaisblogi, jota voi pitää kuka tahansa kansalainen. Tällainen blogi voi olla asiapitoinen tai pelkkä mielipidefoorumi. Mediaa kohtaan osoitettu luottamus ja uskottavuus on erityisen tärkeä teema, jota on saattanut heikentää monet skandaalit, kuten juttujen keksiminen tai asioiden taikka tapahtumien tietoinen vääristäminen ja tai jonkin tahon, henkilön, asian taikka yhteisön mustamaalaaminen. Luottamus on tärkeää median vaikuttavuuden kannalta. Kun henkilö puheissaan, esiintyessään, kirjoituksissaan tai kirjoissaan käyttää vihjailevaa, epäilevää ja todistamattomia passiivisluontoisia väittämiä, saattaa yleinen luottamus hänen koko tuotantoansa tai toimintaansa kohtaan kärsiä.
Blogi-kirjoittelunkin sisältöihin liittyen luottamusta ja motiiveja voidaan pitää sosiaalisen järjestyksen ja yhteiskunnallisen elämän peruspilareina. Motiivit kertovat, miksi ihmiset toimivat niin kuin toimivat. Edellä mainitussa raportissa mainitaan motiiveina itsensä ilmaisu ja pystyvyyden tunne, kun henkilö tuntee, että hänellä on vaikutusta verkkoympäristöön, sen toimintaan ja muihin jäseniin. Motiiveina voivat olla halut ja toiveet, jotka kirjoituksissa suodattuvat päämäärien, arvojen ja suunnitelmien muodossa. Luottamuksen sanotaan pitävän yhteiskuntaa koossa. Luottamus on oleellinen elementti kaikessa ihmisten välisessä kommunikoinnissa. Jorma Ollila arvioi, että luotettavuus tulee olemaan mediabrandin arvokkaimpia ominaisuuksia tulevaisuudessa (Taloussanomat 2007). Luottamuksessa on kyse ihmisten, ryhmien ja instituutioiden välisistä suhteista. Tällöin luottamus on myös tilanne- ja kontekstisidonnaista mutta se ei ole kuitenkaan mikään itsestään selvyys. Verkossa luottamuksen kannalta keskeistä on se, kuinka rehellistä ja täsmällistä tietoa ihmiset jakavat.
Monelle keskeinen käytön motivaatio lienee kuuluminen johonkin yhteisöön ja sitä kautta merkitykselliseen elämään. Yksittäinen henkilö voi saada äänensä kuuluviin nettiyhteisöjen välityksellä. Nettiyhteisössä käyttäjä haluaa ilmentää, vahvistaa tai rakentaa omaa identiteettiään sekä hakea tunnustusta ja vastakaikua niille sisällöille, joita hän nettiyhteisöihin jakaa. Blogin kirjoittaminen voi joillekin olla olemassaolon symboli eli kirjoitan blogia, olen siis olemassa. Tällainen motiivi voi olla hyvin syvälle luotaava, tarkoitushakuinen ja siinä voidaan hakea jotakin menetettyä tai etsiä tulkintaa menneisyyden tapahtumille. Identiteetin ilmentäminen on ymmärrettävää, hyväksyttävää ja terapeuttista, kun siinä ei loukata toisia osapuolia.
28.3.2011/OT

