Mulla toi ärsyttävä punastelu alkoi yläasteella, kun joku huomautti minun olevan punainen. Nykyään punastelu on kausiluontoista.Yleensä punastelukausi loppuu, kun huomaan etten punastunutkaan jossain tilanteessa. Siitä saa todella paljon itseluottamusta! Tällöin punastele lähes ollenkaan normaaleissa tilanteissa, mutta jos säikähdän tai teen jotain noloa punastun. Olen myös aikamoinen hölösuu ja jos lipsautan jotain jolle koko luokka nauraa, saatan punastua.

Kun punastelukausi on päällä, punastun ihan joka asiasta. Rasittavaa!

Itseluottamustani lisää
-kaulahuivi tms, johon voi kätkeä punastumisen (esittää nauravansa ja kätkee kasvonsa huiviin)

-tilanteet joisa minun pitäisi punastua, mutta en punastukaan. Paras muisto: joskus yläasteella, oli paljon porukkaa ja joku härnäs jostain minua. Toinen sano että: älä se punastuu kuiteski. Jotenki vaan pystyin hillitsemään iteni ja viimeksi puhunut totesi, että ei se punastunukaan melkein yhtään. Se oli upea tunne

-kerran mulla oli oikeesti kuuma ja väsytti tautisesti, joku sano että "oot ihan punanen." Vilkasin sitä vaan väsyneesti ilmeellä: ei kiinnosta ja tadaa: tyyppi sano etten oo enää yhtään punanen(tosin pääsin just sillä hetkellä viileempään tilaan) Mutta lisäsi itseluottamusta, kun alkanutkaan helottamaan kahta kauheemmin, vaan pystyin pitämään itseni kurissa. Tavallisesti siis punastun vielä enemmän jos joku asiasta minulle huomauttaa.

Kaikkein inohottavinta ongelmassa on se, että saatan punastua tiedostamattani. Esim. teen jotain ja vilkastuani peiliin tajuan olevani ihan tulipunainen. Enkä edes tunne sitä itse!

Tämä oli tosi sekava viesti, mutta kirjoitettu tunteella joten koitakkaa ymmärtää

Punastelin joskus, mutta enää en läheskään yhtä paljon kun ennen.

Minua auttoivat kaksi ihmistä (joiden olen aina ajatellut olevan täydellisiä
eli eivät punastele koskaan) meidän luokalta. Molemmat ovat punastuneet minun nähteni.
Toinen nauraessaan ja toinen joutuessaan kiusalliseen tilanteeseen. Tämä sai minut ajattelemaan,
etteivät muutkaan ole täydellisiä! Muutkin punastelevat ja se on aivan normaalia kaikille!

Eli muistakaa: kaikki varmasti ovat joskus punastuneet, ette ole ainoita! Tarkkailkaa ihmisiä ja
iloitkaa salaa, jos ne täydellisimmätkin punastuvat. Eivät hekään häpeä punastumistaan,
se on heistä aivan normaalia. Ainakaan nämä kaksi eivät olleet moksiskaan

Toinen neuvo: yrittäkää ajatela, että: ei vois vähempää kiinnostaa minkä värinen oon,
muuta asiat ovat paljon tärkeempiä. Voi olla vaikeaa, mutta punastelu vähenee varmasti!

Piti heittää pikku viestillä, kun satuin palstalle ja tunnen niin syvää yhteenkuuluvuutta joukkoon

Minäkin jo aikuinen nainen, 27v, mutta en ole päässyt punastumisesta eroon, mutta osaan elää sen kanssa. Harmittaa vaan siltä kantilta, että olen pienikokoinen ja muutenkin nuorekas, ja vielä herkkä punastumaan, että olen helppo kiusoittelun kohde kaikille (lähinnä työpaikan miehille) ja tunnen olevani ihan tytönhupakko.. ole siinä uskottava työasioissasi sitten..

Minäkin olen peitellyt punaposkiani meikkivoiteella kuudennelta luokalta lähtien.. mutta olen tarkoituksella vierottanut itseäni "pakkelikerroksesta", nykyään käytän vain kunnollista puolipeittävää meikkiä kasvojeni suojaksi. Ihoni kun on todella herkkä ja courperoottinen, joten jotain on pakko olla.

Tiedän että tämä punastelu on ainakin mulla kombinaatio herkän ihon, itsesuggestion (kuvittelen punastuvani ja kaikki katsovat) sekä myöskin kuukautiskierron lisäksi. Kaikki vaikuttavat.

Henkinen puoli: Olen oppinut ahdistumaan kahvipöydässä ja kirkkaassa valaistuksessa, esitelmissä, ahtaissa sosiaalisissa tiloissa. Kun mietin että kunpa en punastuisi, tietenkin punastun. Voin ajatella omiani ja punastua. Nämä on näitä automaattisia nauhoja päässäni jotka käynnistän huomaamattani enkä edes aina tajua asiaa.

Herkkä iho ja pintaverisuonet laajenevat herkästi. Esim. talvella ulkoa lämpimään tai syksyn viimasta sisälle saavat posket takuulla hehkumaan. Ja lisään punastumisefektillä vielä helotusta kun AJATTELEN olevani punainen.

Lisäksi kuukautiskierto aiheuttaa "kuumia aaltoja". Sen olen todennut ihan vissisti, ja osaan suhtautua siihen luonnollisella tavalla, tulevat ja menevät, mutta eivät kovin voimakkaina.

Luonteeltani olen avoin, puhelias ja reipas kuten tuntuu olevan suurin osa teistä muistakin.. mutta olisiko niin että olemme niin tunteella eläviä ja sympaattisia ihmisiä, että juuri sen vuoksi kiinnitämme LIIKAA huomiota niin itseemme kuin muidenkin reaktioihin, ja siksi punastumme. Jos kiinnitäsi huomionsa vain ASIÓIHIN eikä sisäisiin tuntemuksiinsa, varmasti ainakin psykologinen puoli helpottaisi. Tämä kun on muna-kana -tilanne: Kumpi tuli ensin, ikävä kokemus --> punastuminen, vai päinvastoin.

Kuitenkin, pitää olla todella varovainen ettei orjuuta itseään lääkkeisiin, alkoholiin taikka meikkivoiteisiin. SEN arvoista punastuminen ei todellakaan ole.

Mulle olisi taivaan lahja saada jokin helpotus tähän SISÄISEEN inhottavaan oloon kun punastun. Muuten naama saisi päällepäin olla vaikka sinikeltainen! Tsemppiä kaikille, ratkaisu löytyy kyllä meidän sisältämme.

olen kolmikymppinen nainen, ja muistan punastelleeni jo ala-asteelta lähtien. Nuorena siitä myös huomauteltiin herkästi, mutta myös edelleen työelämässä törmää ihmisiin, jotka ovat ajattelemattomia ja töksäyttelevät huomautuksia, joiden ikävää vaikutusta eivät edes tajua.

En osaa sanoa, mistä punasteluni on saanut alkunsa, mutta ihoni on herkkä, ja esimerkiksi rankan urheilusuorituksen jälkeen hehkun tulipunaisena tuntikausia. Samoin poskeni helahtavat punaiseksi kun innostun tai jännitän. On kausia, jolloin tunnen oloni todella itsevarmaksi, eikä ongelmasta ole tietoakaan, mutta välillä taas lehahdan punaiseksi aivan tyhjänpäiväisissä tilanteissa esimerkiksi kahvipöydässä, asiakastilanteessa tai vaikkapa lääkärin vastaanotolla (pahimpia ovat ns. kahvipöytätilanteet, joissa istutaan vastatusten oudon/puolitutun kanssa). Jos etukäteen ajattelen mahdollista jännitystilannetta, se todennäköisesti toteutuu ellen erittäin vahvasti pysty tsemppaamaan itseäni tilanteen yli.

Olen luonteeltani suht ulospäin suuntautunut, ja viihdyn useimmiten tilanteissa, joissa saan tuoda esille ajatuksiani, ja pidän siitä että saan toiset nauramaan. Edellä tuli esille ajatus, josko ongelmasta kärsivät olisivat tunteellisia, empaattisia henkilöitä.. Itse olen tällainen ihminen, ja todellakin kiinnitän liikaakin huomiota omaan ja toisten käyttäytymiseen, ja aistin myös mielestäni herkästi toisten tuntemukset.

Se miksi punastelu on minulle erittäin kiusallinen ongelma, on työni. Siinä minulta odotetetaan auktoriteettia ja vahvuutta, ja joskus toivoisin olevani ammatissa, jota ei nostettaisi jatkuvasti esille, ja esim. tehtäisi päätelmiä minusta ammattini perusteella. Ikä ja pakolliset itsensä likoon laittamiset ovat tosin lieventäneet ongelmaa, mutta te jotka ongelmaa ymmärrätte, tiedätte että yksikin ahdistava kokemus esim. asiakastapaamisessa vetää mielen alas pitkäksi aikaa.

Olen saanut kovasti helpotusta ongelmaan Joe Blascon meikkivoiteista, enkä pode huonoa omaatuntoa niiden kalliista hinnasta! Rusketus on myös yksi parhaista avuista, sekä talvisin itseruskettavat voiteet. Korkeakauluksiset paidat tuovat jonkinnäköistä suojaa ja "henkistä turvaa", samoin kuin avoinna poskilla olevat hiukset. Ihonvärini on normaalisti todella vaalea, mutta itserusketttavilla, sekä meikkivoiteilla pidän mieluummin hieman tummemmasta sävystä, sillä se estää läikittyyden ja jopa kirkuvan punaisten poskien niin selkeää näkyvyyttä.

Olen avoimesti miehelleni kertonut ongelmastani, ja saanut tukea ja apua siitä, kuinka vähäisenä asiana sellainen ihminen punastelua pitää, joka ei siitä kärsi. Erään kerran satuimme olemaan yhdessä eräässä kokouksessa, jossa huomion kiinnittyessä minuun, sain ykskaks valtaisan punastelukohtauksen (ei mitään järkeenkäypää syytä, en juurikaan jännittänyt tilannetta, eikä punastelu vaikuttanut kuten ei yleensäkään muuhun toimintakykyyni --> ei käsien tärinää, ei ongelmia jatkaa keskustelua jne.). Tunsin jopa sykkeen poskissani, josta tiesin olevani todella punainen Punastelu, kuten yleensäkin, meni ohi nopeasti. Jälkeenpäin kerroin miehelleni ko. asiasta, ja kerroin olleeni lähes paniikkikohtauksen partaalla, ja hän totesi, että minut hyvin tuntevana hän huomasi etten ollut aivan oma itseni (olin näpytellyt kynää hermostuneesti) mutta muut eivät sitä varmastikaan huomanneet, eikä punasteluni juurikaan ulospäin näkynyt (kiitos Joe Blascon).

Kun olen tarkkaillut muita ihmisiä, olen huomannut, että esim. osa esimiehistänikin punastelee, änkyttää, ovat hermostuneita puhuessaan palavereissa, eikä se ole vaikuttanut millään tavalla heidän arvostukseensa, enkä myöskään itse koe että se olisi laskenut heidän auktoriteettiään tai johtamistaitoaan. Todennäköisesti pidämme itse ongelmaamme kaikkein suurimpana, eikä se todellisuudessa ole muista minkään arvoinen asia.

Oikein paljon tsemppiä kaikille!

Olen nyt 17 vuotias miehenalku ja samaa ongelmaa pukkaa päälle. Punastelu taisi alkaa
yläasteelle päästyäni , ala-asteella olin vielä luokan hyvällä tapaa "pelle" ja itse luottamus oli kohdillaan , sitten yläasteelle päästyäni 7-luokka meni vielä kohduudella ilman punastelua mutta 8-9 luokille päästyäni aloin punastella todella usein , jolloin koulu
ruokailussa käynti väheni paljon. Esitelmä tilanteet ovat luonnolisesti pahoja tilanteita, jolloin yritän suoraan kotoa mennä viileän ulkoilmankautta luokan eteen jolloin punastumisessa ainakin kestää kauemmin =)

Nyt ammattikoulussa sama ongelma on jatkunut ja en ole vielä kertaakaan käynyt koulu ruokailussa vaikka haluaisin siihen osallistua mutta ei vaan kehtaa koska tietää että punastuu totaalisesti. Myös kirkkaasti valaistut luokat esim. halogeeni lamput ovat todella ärsyttäviä punastumisen suhteen ja kirkkaasti valaistut kaupat yms. ovat ongelmallisia , jotenkin silmiäni alkaa poltella ja aristaa jolloin naamani alkaa punoittaa. Tulisipa edes
se siedettävänpi "söpö" punaposkiin mutta kunnon kokonaaman punaisuus on todella ahdistavaa joka rajoittaa kyllä normaalia elämää aikalailla.

Jotain hoitokeinoja jos olisi niin laittakaapa ihmeessä. Pitäsköhä tästä keskustella äipän kanssa ? =D

jees, minä olen 20v. nuori mies ja olen ammattikorkeakoulussa. Yläasteella tosiaan alkoi punastelu ja jatkuu edelleen. Välillä naama helähtää viininpunaiseksi 2 sekunnissa jos tulee tukala paikka. Armeija tosin helpotti punastelua, sillä pakotin itseni Aliupseerikouluun jossa ei muuta tehtykään kuin esiinnytty. Siellä esiintyminen tapahtui kavereille ja myöhemmin kun sai omia alaisia, olin itse korkea-arvoisempi, joten itsevarmuus oli parempi. Enään en punastele läheskään niin paljon kuin ennen, ja suosittelen punapojallekkin AUK tai RUK vaihtoehtoa kun intti on ajankohtainen.
Mutta huomatkaa, että en ole päässyt punastelusta kokonaan, tyttöjen kanssa jutteleminen tuntuu oleman mahdotonta, varsinkin sellaisten joista olen kiinnostunut. Itseluottamus on päässyt liian rappiolle ja en usko tyttöjen haluavan minunlaista ihmistä. (Tiedän, väärä ajattelutapa, mutta tuntuu että kaikilla muilla jätkillä on leveät hartiat ja sixpack).

Haha, itseasiassa punastuin tätä kirjoittaessakin vaikka olen yksin huoneessani.

huh, onhan näitä muitakin. mutta silti ku ei vittu helpota yhtään. tai no tosi vähän.

luonteeltani oon oikeesti tosi paljon villimpi kuin pakosti pystyn olemaan jos on tuntemattomia ihmisiä tai jot. koska punastun herkästi. sukukokoukset sun muut. pari kertaa joutuu lehauttaa. mutta jotenki saanu seivattua kuitenkin.

mutta, siis. vois alkaa vetää vaik niit ssri lääkkeit. tai käydä lekurilt kyselee et mitä kantsis tehä ku oha tää nyt vituttanu jo ihan tarpeeks kauan. kauppojen jonot,esitelmät ja ihan perusjuttelut. mutta duunissa en oikeestaan harrasta.paljoa ainakaan. ellen pahasti nolostu.

on se nyt vaa nii vitun väärin ku jengi saa yliotteen ihmisestä joka on muuten ehkä vahvempi. mut ku punastelee ni sit alkaa aatella sillee. vähä ala-arvosesti.

tykkään heittää läppää ja oon hyvä siin,mut kaikki on vaa nii vaikeet punastelun takia.
vois vaik rajottaa tota alkoholia ja urheilla enemmä jos se vaik näin alkuun auttas.

LEKURI PARAS VAIHTIS?

Hei!



Olen 25-vuotias tyttö ja kärsin myös kovasti punastelusta. Olen lukenut kirjoituksianne ja yllätyksenä on tullut se, että meitä punastelusta kärsiviä on niin paljon. Olen viime aikoina tarkkaillut todella paljon muita ihmisiä ja heidän reaktioitaan yllättävissä tilanteissa. En ole vielä ainakaan tavannut itse ketään, jolla olisi sama ongelma.

Itselläni punastuminen on lisääntynyt todella paljon viimeisten vuosien aikana. Olen käyttänyt e-pillereitä viimeiset neljä vuotta ja niillä on voinut olla vaikutusta asiaan. En aikasemmin edes tullut ajatelleeksi, että punastuminen voisi lisääntyä niiden käytön myötä, kunnes luin näitä keskusteluja.

Minulla punastelu on vaikuttanut todella paljon elämään. Välttelen tietoisesti tilanteita, joissa tiedän, että mahdollisuus punastua on todella korkea. Välttelen jopa tapaamasta ystäviäni, koska häpeän niin paljon punastumista. Töissä olen joutunut lopettamaan lämpimän ruuan syönnin ja kahvin juonnin, koska kasvoni reagoivat niin helposti lämpimään. Työpaikan ruokala aiheuttaa muutenkin sydämen tykytystä, koska pienessä tilassa on niin paljon ihmisiä. Olen muutaman kerran joutunut lähtemän kesken syönnin pois, koska olen ilman mitään kummempaa syytä lehahtanut tulipunaiseksi.

Em. ongelmien lisäksi voisin helposti luetella sata tilannetta, joissa punastun ilman kummempaa syytä. Ala-asteella ja murrosiässä punastelu rajoittui muistikuvieni mukaan ainoastaan esitelmien pitoon tai muihin vastaaviin esiintymistilanteisiin.

Kävin eilen stressihermon salpausleikkauksessa. Operaatio on todella kallis ja toivon tosiaan, että se jatkossa helpottaisi elämääni. Itse en usko terapia, -hypnoosi -tai lääkehoitoihin, joten leikkaus on minulle ainoa mahdollisuus "parantua". Voin myöhemmin kirjoittaa lisää kokemuksistani, kun aika näyttää, onko leikkaus onnistunut.

Punaposki olisin tosi kiitollinen jos voisit kertoa tuloksia , tarinani (edellisellä sivulla) on samanlainen kuin omasi paitsi että en ole vielä päätynyt leikkaukseen. Olen lukenut siitä paljon ja vakuuttunut kyllä siitä, että se auttaa punasteluun usein, mutta huolestuttaa sivuvaikutukset, lähinnä raajojen liikahikoilu ja se että mitä tapahtuu "normaalijännittämiselle".

Heippa vaan moi kaikille!

Voi ihanaa, että teitä on muitakin., Oon ollut niin yksin tän "ongelman" kanssa.

Jo ala-asteella kuorossa laulaessa muistin punastelleeni lavalla, mutta silloin luulin, että se johtuu vain kuumuudesta.

Yläasteella punastelu alkoi lisääntyä ja punastelin mm. aina opettajalle vastatessani ja aina silloin sun tällöin ihan muuten vain. Oli ihmiset ympärilläni sitten tuttuja tai tuntemattomia.

Punastelen siis päivittäin, joskus niin että tunnen sen itsekin, toisinaan en tunne sitä mutta joko näen sen ihmisten ilmeistä tai kuulen jonkun sanomana "hei! sie oot ihan punanen". Joopa. Nyt tuntuu, että kun aloitin työt yhdessä kioskibaarissa, niin ongelmani on vain lisääntynyt. Ehkäpä siihen vaikuttaa sekin, että asiakkaat minut punastumaan mm. kehumalla miuta ja kun punastun, toteavat, että "elä ny turhaan punastele" ja kas kummaa - neiti punainen liikennevalo on hetkessä kaksikertaa punaisempi. ja punaisuuden laantumisesta ei ole toivoakaan ennenkuin saan olla hetksien ilamn huomiota.

Punasteluni ei ole mitään söpöä poskien pientä punotusta vaan se on koko naama kerralla! rumaa ku kauhia.

Ihmisten huomauttelu raivostuttaa eniten! ihan ku mie en tietäis olevani punanen!

Punasteluuni ei liity aina huomion kohdistumista minuun. Ulkoilma ja liikunta saavat myös kasvoni helottamaan. Rusketuksen hyödystä en teidä, kun en ikuna rusketu. Mie vaan palan. Niin, ja toisinaan tosiaan punastun ihan vain muuten. Ilman mitään ennakkovaroitusta. ilman mitään syytä. ahdistaa.

OIs vaan ihanaa jos tästä vaivasta pääsis jotenkin... :/

Tuli hiukka sekava teksti, mutta ehkäpä jotenkuten luettava. toivottavasti.

Jooh punaposki kerro ihmeessä miten leikkaus vaikutti, hintaluokkakin olisi mukava tietää. Itse varmaan käyn ekä lekurilta hakemassa reseptin jos sais noita SSRI lääkkeitä :| Pitäiskö käydä ihan yleislääkärillä vai psykologilla vai miten? Olen alaikäinen ja asun vanhempieni luona joka nostaa aika paljon tota lekurille menemisen kynnystä koska en todellakaan aio kertoa tästä vanhemmilleni mutta ei sitä oikeen yksin osaa lähteä asiaa hoitamaan

Hei!



Kirjoittelin vajaa pari viikkoa sitten viimeksi, kun olin edellisenä päivänä käynyt salpausleikkauksessa. Olin jo viime viikon töissä, vaikka rintakehän seutu oli vielä aika arka. Nyt olo on jo alkanut normalisoitua. Erityisesti rintani olivat todella kipeät, joten käveleminenkin oli hieman hankalaa. En ole vielä kertaakaan punastunut leikkauksen jälkeen. Ainoan poikkeuksen teki eilen punaviini, jonka vaikutusta ei näköjään leikkaus ole vienyt. Tosin poskeni eivät olleet niin punaiset kuin aikaisemmin. Tähän asti siis olen ollut tyytyväinen tulokseen ja olen toiveikas. Olen jo alkanut innolla suunnitella opiskelemaan lähtöä...

En ole ainakaan vielä huomannut mitään merkittäviä sivuvaikutuksia. Käsien ja kasvojeni iho on ollut hieman kuiva, mutta se ei ole ollut häiritsevää. Ajan kotona aika usein kuntopyörää ja leikkauksen jälkeen olen kuntoillut pari kertaa. Sellaisen ilmiön huomasin, että polkiessa naamani väri ei muuttunut ollenkaan. Kasvoistani ei siis todellakaan olisi huomannut, että olisin polkenut kuntopyörää. Kasvoni ja päänahkani eivät hikoilleet ollenkaan, muualta vartalosta ihan normaalisti. Ilmeisesti myös sivuvaikutuksena hiuksien rasvoittuminen vähenee, joka helpottaa ainakin minun elämääni, koska urheilen lähes päivittäin.

Ensimmäisenä päivänä töissä olin tilanteessa, jossa normaalisti olisin saattanut punastua, mutta sen sijaan rintakehääni tuli lämmön tunne. Ikään kuin punastuminen olisi jäänyt sinne hermoihin matkan varrelle.

Nimimerkki Jepjep kyseli myös leikkauksen hintaa. Se on 4900e ja lisäksi lääkärin vastaanottomaksut ja keuhkokuva ennen leikkausta, joista saa kelan korvausta. Keuhkokuvalle jäi hintaa 69e ja olisikohan lääkärin vastaanottomaksulle jäänyt suurin piiretin saman verran. Itse asun aika kaukana Tampereelta, joten lisäksi tuli kustannuksia parista hotelliyöstä ja bensoista. Mutta minäkin olen asennoitunut niin, että minulla on vielä runsaasti vuosia aikaa tienata rahat takaisin. Ja kenties sellaisessa ammatissa, jota en olisi aikaisemmin voinut edes ajatella.

Jos teillä on muuta kysyttävää leikkauksesta, niin vastailen mielelläni.

Olen 16-vuotias poika ja oon alkanu pääseen punastumisesta, mutta mulla on silti todella huono itseluottamus ja muutenkin huonot sosiaaliset taidot, koska oon aina ollu hiljanen ja ujo. Luokallani oon saanu jo hiljasen maineen, ja siitä on todella vaikee lähtee puhuun, ylä-asteella oli kiva luokka, mutta nykyisellä luokalla ei ainuttakaan mukavaa tyypiä. Vinkkejä miten voisin nostaa itseluottamusta? Käyn puntilla ja on ainakin omasta mielestä hyvännäköinen, eikä siitä löydy ainakaan syy huonoon itsetuntoon, no kavereista ei ainakaan ruuhkaa ole.

Hei!

Kyselisin, että te ketkä olette paenneet punaanne Joe Blascon taakse, onko käytössänne ollut pelkkä meikkivoide vai se erikseen punakkuuttaa häivyttävä aine?
Itsekin kuulun punastujien joukkoon ja uskon, että hyvin peittävä meikkivoide oisi toimia minulle henkisenä vahvistimena ongelman kanssa... Riittäiskö siis pelkkä meikkivoide vai tarvitaanko sitä red neutralisointi hommaa...?

Hei ja edelliseen lisäksi että voiko joe blasco millään peittää jotenkin lehahduksen jossa koko naama tulee punaiseksi, vai vaan läikkätapauksia?

Luin kaikki viestit läpi ja odotin löytäväni enemmän itsehoitokeinoja eli miten olette saaneet ajatuksenne pois punastelun pelosta? Se "ajatukset sormiin" ja "kynällä painaminen ohimoon" tms oli ihan hyviä. Onko muita?

Terve

Olen punastellut varmaankin 10 vuotiaasta lähtien, välillä enemmän välillä vähemmän. Nyt kun työelämäni on alkanut ja liikeneuvottelut sen mukana, on tämä vaiva erittäin kiusallinen.

Punaposki sanoit olleesi tässä stressihermon salpaus toimenpiteessä. Tässä jäin pohdiskeleen, että minkälainen vaikutus sillä on ollut hermoihisi yleisesti, eli jännitätkö vielä yhtä paljon kuin ennen? Jokin artikkeli antoi ymmärtää, että kyseisen hermon salpaus poistaa jännittämistä yleisesti.

Myös voisitko kertoa enemmän siitä toimenpiteestä, mistä tohtorit leikkaa sisään? rintakehästä? etc..

Kiitoksia Paljon

Hei Bisnismies!


Kyselit stressihermon salpausleikkauksen toimenpiteestä. Salpaus tehdään tähystyksellä ja lääkäri leikkaa sisään neljästä kohdasta. Molempien rintojen ulkoreunoille tehdään kaksi n. sentin mittaista aukkoa. Ylempi on hieman kainalon alapuolella ja alempi rinnan alapuollella. Eli kovin näkyviä arpia ei jää. Uskon, että arvet paranevat niin hyvin, että niitä ei koin helposti huomaa.

Leikkauksessa keuhkot puristetaan kasaan, koska ne muuten ovat stressihermon tiellä. Leikkauksen jälkeen on jonkun aikaa tunne, että ei saa kunnolla henkeä ja hengitys on ns. pintahengitystä. Mutta hengitys palaa normaaliksi muutaman päivän kuluessa. Toimenpide kesti valmisteluineen n. tunnin ja muutama tunti menee heräämössä. Itselläni leikkaus oli kymmeneltä ja pääsin kotimatkalle neljän aikaan.

Jännittäminen on huomattavasti vähentynyt. Pystyn juttelemaan ihmisten kanssa paljon rennommin ilman pelkoa punastumisesta. Ennenhän saatoin punastua omien ystävienkin seurassa. En ole ollut vielä missään tilanteessa, jossa joutuisin esiintymään, joten ns. tulikoetta ei ole vielä ollut. Mutta olen kyllä saanut paljon helpotusta päivittäiseen elämääni.

Moi!
Mulle on tehty stressihermon salpaus punastelun takia,ei auttanut minua.

Itse kärsin myös punastelusta, haluaisin tietää onko mitään hoitavaa voidetta joka auttaisi asiaan? Onko kellään kokemuksia esim. Arbutinista yms?

jos mahdollista nimimerkillä: nainen76, joka kirj.vastauksen 200207, voisitko mitenkään tarkemmin kommentoida stressihermon salpausta, joka ei auttanut sua.
ja jos mitenkään mahdollista, voisko sun kans sähköpostitse keskustella, vaikka ihan yksityisestikin. olisin tosi kiinnostunu asiasta, koska itse juuri nyt harkitsen em.operaatiota. kiitollisena odottaen. ansku.

voi miten mukava lukea tarinoita kohtalotovereilta, kun luuli olevansa yksin tämän asian kanssa. Mullaki tullu punastelusta oikea murheenkryyni. Ruokalat, kaupan kassat, yleensäkin sosiaaliset tilanteet ovat käyneet todella hankaliksi tämän takia. Olen yleensä erittäin avoin ja sosiaalinen ihminen, mutta tämän takia jään nykyisin aina taka-alalle yleisissä tilanteissa. viikko sitten tuli koettua sekin kun siitä asiasta minulle huomautettiin ensimmäisen kerran. Ja se ei todellakaan helpottanut tilannetta,päinvastoin. Se on erittäin turhauttavaa kun yrittää koota itseänsä tilanteisiin joissa tietää punastuvansa ja sitten kuitenkin loistaa koko naama korviin asti:/ eikait se auta ku yrittää elää tämän kanssa ja nostaa leuka pystyyn. Piiloutumalla ja sosiaalisia tilanteita pakoilemalla ei ainakaan voita mitään ja paranna punoitustautia. siis avoimin mielin kaikki kohti uusia tilanteita! ei häpeillä itseämme!

Olen 30-vuotias mies. Punastelu on aivan viime vuosina alkanut todella häiritä minua.

Punastumisherkkyyttä minulla on ollut aina. Kasvoni punottavat keskimääräistä enemmän liikunnan tai ulkoilun jälkeen. Varsinaista punastumistakin on aina tapahtunut aika herkästi, mutta useimmiten en ole paljoa välittänyt asiasta.

Esiintymisjännitystä minulla oli ainakin lukion loppuun asti, mutta harvoin jännitin punastumista erityisesti. Olen usein myös nauttinut esiintymisestä ja varsinkin ollessani 20-25 vuotias usein oikein hakeuduin esiintymistilanteisiin. Opiskelijateatteriinkin olisin hakenut, jos laiskuus ei olisi estänyt.

Viimeisen parin vuoden aikana olen kuitenkin alkanut ajattelemaan ja jännittämään punastumista enemmän ja enemmän, siis nimenomaan punastumista joissain sosiaalisissa tilanteissa, en tilanteita itsessään. Tällä hetkellä suurin huolenaihe on, että aloitin hiljattain uudestaan opiskelemaan, ja näillä näkymin olen valmistumassa ammattiin, joka vaatii paljon esiintymistä.

Ongelma tulee usein sellaisissa sosiaalisissa tilanteissa, joista en "pääse pakenemaan", erityisesti kun olen ison ihmisryhmän huomion kohteena. Oma huomioni keskittyy tällöin siihen, olenko punastunut, ja haluaisin päästä tarkistamaan asian peilistä. Usein kokeilen sormillani kasvojeni lämpötilaa, mutta tämä on erittäin epäluotettavaa, koska käsittääkseni sormien verenkierto vaihtelee vähintään siinä missä kasvojenkin. Joka tapauksessa uskon, että toisaalta luulen usein olevani punaisempi kuin mitä todellisuudessa olen, ja toisaalta että punastumisen ajattelu pahentaa todellistakin punastumista. Kyseessä on siis jonkinlainen noidankehä. Tämän seurauksena olen selvästi alkanut jännittää ja karttaa tiettyjä esiintymistilanteita.

Toistaiseksi en ole tehnyt juuri mitään asialle. Joitain omatoimisia mielikuva- ja rentoutusharjoituksia olen tehnyt, mutta ne tuntuvat aina unohtuvan "tosipaikan" tullen. Lääkitystä en toistaiseksi ole kokeillut, mutta aiheeseen olen kyllä tutustunut, ja propral-hakusanalla tämän palstankin löysin. Kirurginen ratkaisukin alkoi kiinnostaa, kun tällä palstalla siitä kuulin.

Kiitos kaikille kirjoittajille.

Hei haluaisn kysyä missä sairalassa tehdän leikkaus?voisitko anta osoiten?

Hei!

Timo Telaranta tekee stressihermon salpausleikkauksia Tampereella Terveystalo Operonissa. Sijaitsee muistaakseni Hämeenkadulla.

Hei!


Kirjoittelin aikaisemmin käyneeni stressihermon salpausleikkauksessa. Kävin maaliskuun lopussa hypnoterapeutin luona, koska ajattelin, että myös "pään sisällä" täytyy tapahtua muutos.

Hypnoositerapia tuntui auttavan vielä lisää punastumisesta "parantumiseen". Leikkaus auttoi jo todella paljon punastelun vähenemisessä ja se hävisikin melkein kokonaan ja minusta tuli paljon rohkeampi ja uskalsin olla sosiaalisempi. Silti mielessäni pyöri koko ajan ajatus, että enhän vaan punastu. Se oli varmaan hyvin pitkälti opittu tuntemus, josta on vaikea päästä eroon.
Hypnoositerapian jälkeen olen huomannut, että en enää koko ajan ajattele punastumista, vaan voin elää ns. normaalimmin.
Hypnoterapeuttini sanoikin jo ensimmäisen käynnin jälkeen, että tavoitteena on, että hän ei näy asiakkaitaan montaa kertaa tai mieluummin ei enää kertaakaan eli hoidon vaikutukset näkyvät 3-5 kerran jälkeen, jos auttaa.

Eli hypnoositerapialla voi olla myös mahdollista päästä eroon punastumisesta tai ainakin saada apua.

Hoitokerta maksoi 60e/tunti. Se voi vaihdella eri terapeuteilla.

Propral on hyvä lääke.
Auttoi ainakin minua alkuun ja nyt teen työkseni opetustehtäviä 7-70 vuotiaita olen opettanut jo 10 vuotta, eli aina äänessä ja edessä.
En tarvitse enään lääkitystä ollenkaan.

Edelleen kaipaisin kokemuksia heiltä , jotka ovat käyneet stressihermon salpauksen punastumiseen. Lähinnä niitä haittapuolia ja sen kannattavuudesta. Yksi käytännön vihje lisää punastujille ja varsinkin pojille, tytöt kun voivat suojautua jonkun verran meikeillä. Arbutin pigment whitening auttaa omasta mielestäni jonkin verran, en tiedä sitten onko se se turvan tunne kun on jotain naamalla, vai supistaako se oikeesti pintaverisuonia niinkuin siitä sanotaan. Tuntuu että arbutin naamalla punastumisreaktio jää jotenkin vaisummaksi.

Olen 14 vuotias poika, kärsin punastelusta ja käsienhikoamisesta.
Käsien hikoaminen alkoi ala-asteen puolivälissä, punastelu kun menin yläasteelle.
Kesällä huomasin myös että pientä "änkytystä" on alkanut tulemaan. Ja nykyään jos punastun niin otsa alkaa myös hikoilemaan, joskus myös kainalot älyttömästi. Olen aina huppu päässä (tuntuu että ei punastu niin helposti) josta seuraa kaiken näköisiä ongelmia opettajien kanssa. Sosiaaliset suhteet ovat kuolleet, päivät istun vain koneella. Kaupassa uskallan käydä, ja kavereidenkin kanssa joskus olen, mutta yleensä vain ulkona punastumisen pelon vuoksi. Tykkään esiintymisestä mutta siitä ei tule mitään koska ei huvita tomaattina olla kaikkien edessä. Kadehdin aivan kauheasti "normaali" ihmisiä joiden ei tarvi olla tomaattina kokonajan. Esitelmät tuntuvat kauheilta. Pelkkä luokan edessä seisominen pistää kädet tärisemään, naaman punoittamaan ja kädet hikoamaan niin jumalattomasti että tuntuisi mukavimmalta hypätä ikkunasta pihalle. Pyrin välttämään sosiaalisia tilanteita kaikin mahdollisin keinoin. Tekisi mieli hakata kaikki jotka huomauttelee naamasta ja käsien hikoilusta, ja joku päivä sen vielä teenkin. Tunneilla viittasin ennen, mutten nykyään. Elämä tuntuu rajoitetulta. Mitään ei voi tehdä ilman tomaatti naamaa. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin luokkatoverit jotka yrittävät saada punaiseksi kaikin mahdollisin keinoin. Tunnillakin pelkään kokon ajan että opettaja kysyy minulta jotain ja saan taas hehkua. Ja jos pitää tehdä jotain raskasta mistä muilla maksimissaan naama ihan vähän punoittaa niin mulla on kuin paloauto. VOI ******. miten tästä pääsisi eroon ja voisin jatkaa normaalia elämää. Mitä pitäisi tehdä? Mitään mömmöjä ei huvittaisi alkaa syömään. Taitaa olla helpointa hypätä sillalta alas. >

Kyllä varmaan Kalle R. voisi jonkinlaisesta hypnoterapiasta olla apua en tiedä itse, mutta lukeman perusteella kyllä voisi olla apua varmaankin,mutten mene vannomaan mitään.

minulle tehtiin stressihermon salpaus jonka minä poistatin kahden vuoden päästä kovan hikoilun takia (selkä ja alaruumis) sydämmen syke laski aika paljon joskus illalla kotona mittasin sykkeeksi 38 välillä piti vetää henkeä vähän kovemmin kun tuntu että happi loppuu.rasituksessa väsyy helpommin syke ei vieläkään nouse kuin 120een.kyllähän se auttoi selvästi punastumiseen silloin kun ne klipsit oli hermoissa mutta nuo haitat oli melko pahat.purkaminen olisi pitänyt tehdä nopeammin että palautuminen olisi ollut parempi.nyt on jäänyt vieläkin tuota hikoilua ja leposyke on noin 45.käsien verenkierto on vissiin aika huono kun kädet on aina kylmät ja paleltaa helposti.kasvojen punotus on vieläkin häiritsevää kai se vähän on lieventynyt.mutta se invalidisoinut minut varmaan loppu elämäksi.on kai tuohon leikkaukseen moni tosi tyytyväinen ja saanut helpotuksen.tämä on vain minun mielipide