Hej,

tässä lueskelin näitä viestejä ja yritin löytää vinkkejä.. tänään viimeeksi poistuin kesken luennon. pelkään sosiaalisia tilanteita.. kaikki sai alkunsa viitisen vuotta sitten lukiossa. kärsin peloista ensin vain luokkatilanteissa, nykyään elokuvateatterissa, junassa ja lukemattomissa tilanteista joista en pääse helposti pois. kaikki tilanteet joissa vallitsee HILJAISUUS ja minulla ei ole mahdollisuutta päästä pois (tenttitilanteet..) tunnen sekoavani. tilannetta pahentaa vielä jos kuulen ääntä vatsastani. olen neuroottinen sen suhteen... (söin lukiossa antibiottikuureja muutaman peräkkäin ja silloin vatsallani oli paljon puhuttavaa. nykyään kaikki on sen suhteen hyvin, mutta äänet laukaisevat paniikin..)tämä hallitsee ja rajoittaa elämääni, ja haluan vain paeta tilanteista. joskus en mieti asiaa viikkoihin, kunnes taas ongelma palaa. olin puolisen vuotta ulkomailla töissä, ja en joutunut kertaakaan pelon valtaan.. suomessa taas opiskelujen alettua kaikki tuntuu mahdottomalta. päivittäin pakotan itseni sydän kurkussa luennoille, jossa haluan istua kaukana muista, jolloin en pelkää.en edes oikein tiedä onko kyseessä paniikkihäiriö, sosiaalinen fobia vai sosiaalisten tilanteiden pelko..alan olla neuvoton.. lääkärille en haluaisi uskoutua tästä, aina kun puhun tästä ääneen, pelkoni tuntuu naurettavalta. mietin tässä että onko kenelläkään tiedossa \'itsehoitoa\' pelkoihin?yritän altistaa itseni tilanteisiin jotta huomaisin että \'helppoahan se oli\', mutta koen että pelkoni rajoittaa silti elämääni liikaa.kokeilin lukioaikoina itsehypnoosia, jonka koin todella rentouttavaksi ja tunsin olevani toisessa maailmassa. kysyisin teiltä myös onko nettiosoitetta josta löytäisin taas avaimet itsehypnoosiin..??
kiitos

Toivoisin todellakin että uskaltaisit mennä lääkärin juttusilletuon asiasi kanssa. En usko että hän pitää asiaasi naurettavana.Olen itsekin jännittänyt tilanteita joista on täytynyt 'paeta'.Älä jää miettimään noita yksin. Uskoisin että kannattaisi kokeilla suggestoterapiaa. Näiltä sivuilta löydät varmaan hyödyllistä lisätietoa terapiasta ja myös terapeuttien osoitteita.Voimia sinulle! Tee hyvä päätös ja hae apua, tämä on sinun elämäsi!

Jännitykset ja niin monenlaiset riiti ja pelot , jotka liityvät usein suhteeseen muihin ihmisiin( joko vieraisin tai sitten läheisiin ja tuttuihin). Ei se merkityksetöntä ole, ei todellakaan. VOi nitä poistaa ( tai eristää tietoisuudestakin), tai 'lääkitäkin', mutta ennen vanhaan sellaiset asiat olivat ihan normaaaljea seikkoja, jotka 'elettin vain pois'. Asioiden taustalla voi olla merkityksiä, joita ihminen itse ei tiedä, eikä välttämättä terapeuttikaan.

Olen 20-vuotias nainen ja kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta. Tilanteeni johti täydelliseen eristäytymiseen ja masennukseen. Päätin hakea apua mielenterveystoimistosta. Nyt minulla on lääkitys ongelmaani ja käyn säännöllisesti erikoissairaanhoitajan luona jutustelemassa. Eiköhän se elämä voita pikkuhiljaa. Ei missään nimessä kannata kärsiä sosiaalisten tilanteiden pelosta sillä siihen on olemassa lääkitys. Rohkeasti vaan apua hakemaan.

Minulla on juuri sama ongelma. Asia alkoi haittaamaan elämääni yläasteikäisenä kun minulle tuli ruoansulatusongelmia. Nyt minua on neuvottu menemään psykologille ja varmaan menenkin, kun siitä ilmeisesti on apua. Itse olen huomannut että ongelmani näyttää selvästi sosiaalisten tilanteiden pelolta, aiemmin luulin sitä paniikkihäiriöksi. Olen lukenut, että sosiaalisten tilanteiden pelon hoito ei edes kestä yleensä kovin kauaa. Mene sinäkin psykologille, itse vielä koetan kerätä rohkeutta...

Minullakin on samankaltaisia ongelmia. Pienessä luokassa jossa on paljon porukkaa punastun ja minua alkaa kuumottamaan. Tästä syystä minun on aina PAKKO saada istua reunassa, jotta voin poistua esim. vessaan. Yleensä en poistu kesken luennon, sillä tieto siitä, että "pakoreitti" on vapaa, rauhoittaa mieltäni. Jos joudun istumaan keskelle pitkää penkkiriviä, alan heti punottamaan.
Koulussa myös eräs toinen asia vaivaa: Jos nään tuttuja, pakoilen heitä, käännyn käytävällä ja toivon etteivät he huomaisivat minua ja katselen pitkin seiniä. Siinä ei mitään, että joku tulee vastaan ja moikkaa, mutta kun joku jää juttelemaan, menen ihan punaiseksi vaikka kyseinen henkilö on tuttu/puolituttu, jonka kanssa esimerkiksi baarissa juttelen ihan luontevasti.
Ja suurin kammoni: esitelmät!! En voisi kuvitellakaan, että pitäisin esitelmiä tai muita vastaavia puheita, jossa ollaan luokan edessä, punastuisin ja varmaan pyörtyisin.
Kaupassakaan en ikinä pyydä myyjän apua, sillä kun esitän hänelle asiani, punastun heti...

MIKÄ AVUKSI???

Mira. Tarinasi on suoraan kun omasta elämästäni. Itse olen käynyt lääkärissä asian vuoksi, lääkäri antoi kokeiltavaksi lääkkeitä, jotka supistavat verisuonia, jottei punastuminen, eli verenkiero kasvojen alueella olisi niin voimakasta, ja näin vähentäisi punastumista, toimii kuulemma jossain tapauksissa, minun tapauksessani ei valitettavasti näin käynyt. On olemassa myös tähystysleikkauksella tehtävä toimenpide, hermoleikkaus missä katkaistaan hermo joka punastumisreaktion aiheutta, mutta se maksaa aivan älyttömästi, eikä ainakaan tavallisella opiskelijalla ole siihen varaa, jos kellään muullakaan, jos ei satu lotossa voittamaan. Olisi joskus kiva puhua asiasta
jonkun sellaisen kanssa joka todella tietää millaista se on kun joutuu välttelemään
ihan tavallisia, joka päiväisiä kanssakäymisiä toisten ihmisten kanssa. Omille läheisille ja kavereille niistä ei uskalla puhua, koska pelkää etteivät ne ymmärrä, ja tuskin kukaan sellainen kuka ei itse kärsi tästä ongelmasta, sitä ymmärtää kuinka kiusallista se on kun se vaan tapahtuu eikä sille mitään voi.Olisin kiitollinen jos joku joka kärsii tästä samasta vaivasta, voisi vaikka mailata minulle. qertyz@luukku.com

Moi Tero !

Kerroit viestissäsi, että olit saanut lääkäriltäsi lääkkeitä, jotka supistavat verisuonia. Mikä oli ko. lääkkeitten nimi ? Minulla kun on tuo sama punastumisen pelko
ja välttelenkin sen takia yleensä katsekontaktia, kun JOUTUU sellaiseen keskustelutilanteeseen, josta ei ole ulospääsyä.

Olen menossa huomenna teraupettini luo, jossa olen käynyt n. 2 vuotta, joten voisin
kyseskellä noista lääkkeistäsi?

Terveisin Paratiisi

Täältäki löytyy yks tyyppi jolla on sama ongelma!
olen iloinen siitä että en ole yksin tämän asian kanssa.usein mietin miten jaksan elämää ku tämä asia vallitsee niin voimakkaasti mieltäni.Joskus se ei ole niin suuri ongelma,mutta joskus se on todella voimakkaasti esillä.Mutta kun se vaivaa joka päiväistä elämää ja tulee esille sellasissa tilanteissa missä ei vois kuvitellakkaan,vaikkapa jonkun ihan tutun kanssa puhelemisessa.Olen ostanut luontaistuotekaupasta ruusujuuri-nimistä lääkettä minkä olen huomannut auttavan.Kokeilkaa sitä.Maksaa 20e.

omena, kerro mihin se ruusujuuri-lääke vaikuttaa

Moi, itselläni oli nuorempana samankaltaisia punastumisongelmia, mutta nykyään olen jotenkin puskenut eteenpäin ja jopa valmistunut ammattiin terveydenhoitoalalla, jossa ollaan jatkuvasti - jopa intiimisti - vieraiden ihmisten kanssa tekemisissä. Ongelma ei ole kokonaan poistunut, nykyisin hikoilen varsinkin kasvoista hyvin helposti ja varsinkin jos rupean asiaa tarkkailemaan tai luulen, että toinen osapuoli huomaa asian. Opiskeluaikana jouduin asian takia ottamaan lääkettä Aurorix, joka kyllä hikoiluun jonkin verran auttoi, mutta teki olon erittäin epätodelliseksi, joten lopetin. Lisäksi olen kokeillut myös beetasalpaajia ja rauhoittavia, joista myös jotain hetkellistä apua on ollut.
Ongelmani on välistä saanut minut tekemään ylilyöntejä alkoholin käytön suhteen ja on myös masentanut.
Mitä luonnollisia neuvoja tai ideoita ongelman voittamiseksi teillä on hyvät kanssajännittäjät.

Itse olen jännittänyt esiintymistä enemmän tai vähemmän monta vuotta. Viime marraskuussa menin puhumaan asiasta psykoterapeutille. Kävin siellä n. 12 kertaa puolen vuoden aikana. Esiintymisjännitys ei jäänyt pois,mutta suhtaudun siihen ja omaan itseeni nykyään paljon ymmärtäväisemmin. Enää en syytä itseäni jännittämisestä,vaan ymmärrän sen johtuvan elämässäni tapahtuneista asioista joille en itse ole voinut mitään. En kritisoi itseäni vaan rohkaisen ja kuuntelen itseäni ihan niinkuin kuuntelen ja rohkaisen minulle tärkeitä ihmisiä. Minun hyvinvointini on minulle tärkeää ja pidän itsestäni huolta. Ehkä jonain päivänä huomaan,että en enää jännitä niin paljon. Tällähetkellä toivoisin pääseväni esiintymisjännitys koulutukseen,mutta täällä missä asun, ei niitä ilmeisesti järjestetä. Suuren avun olen saanut myös Edmund J. Bournen kirjasta Vapaaksi ahdistuksesta,työkirja paniikista ja peloista kärsiville. Terveisiä kaikille jännitäjille ja olkaa itsellenne yhtä ymmärtäväisiä kuin muillekin. Muita on helppo ymmärtää ja kuunnella,mutta oma sisin helposti unohtuu.

Hei!
Olipa surullisen mukava huomata että meitä on monta.Itse olen kolunnut jo NLP:stä kognitiiviseen terapiaan (jossa käyn tälläkin hetkellä ilman tuloksia) Jatkuva ja aiheeton jännittämiseni on suurin ongelma: minulla yläasteikä ja koulukiusaaminen aloittivat ensin itsetarkkailun(vatsa myös mourusi kuten muutkin ovat kertoneet tällä palstalla) ja sitä myötä olen alkanut jännittämään omaa jännittämistä ja se on levinnyt lähes kaikkiin sosiaalisiin tilanteisiin. Olen valtavan ahdistunut ,vaikka sitä ei ulkoisesti minusta huomaa ja vatsa sekaisin koko ajan eli pakotie on oltava aina tiedossa suoraan vessaan ...
Olen jo aikuinen sosiaalialanopiskelija ja suutarin lapsella on kengät täysin kateissa tässä. Lääkkeistä beetasalpaaja ja diapam on pysynyt matkassa,muut ahdistuslääkkeet on olleet tehottomia. Siksi nyt etsin viimeisiä keinoja apua täältä hypnologiayhdistyksen sivuilta
- kumpa vielä saisin vastauksen onko kenelläkään vastavaa tilannetta ja hypnoosin kaltaiset suggestoinnit auttaneet näin vahvaan pelkovaivaan, ja montako kertaa tässä hoidossa pitäisi käydä ?!? Alan olla aika epätoivoinen jo...

hei !


Olen jo vuosia työskennellyt vastaavien asiakkaiden kanssa oikein hyvin tuloksin.
Kysymyksessä on yleensä alitajuinen käyttäytyminen ja tuohon asiaan hypnoosi on yksi tehokkain hoitomuoto. koska asia on tiedostamattomalla puolella.
Joskus voi joutua käymään useitakin kertoja ja hieman maksamaan , mut kannattaa varmasti.

Ota rohkeasti yhteyttä suggestoterapeutteihin ja hypnologeihin .


Iloisin terveisin

Jyrki J Kähönen

Kokeilkaa, hyvät immeiset, suggestoterapiaa, pillerit eivät ole kovinkaan hyvä rataksiu pitkässä juoksussa, tiedän. Jännittäminen ja sosiaalisten tilanteiden pelko ovat niitä tavallisimpia ongelmia, joita juuri suggestoterapian avulla hoidetaan.Tulokset ovat yleensä hyviä, hoitokertoja vähän tapauksesta riippuen noin 3-5. Hoito on turvallista, hypnoosi- tai rentouden tila, jossa suggestiopt annetaan, on yleensä äärettömän miellyttävä olotila ja kontrolli tilanteesta säilyy koko ajan, hypnoosi ei ole unta. Itsekin kärsin nuorempana jännittämisestä ja julkinen esiintyminen oli täyttä piinaa. Oma jännittämiseni jäi menneisyyteen suggestoterapian opiskelun myötä ilman, että olisin missään vaiheessa saanut erityisiä suggestioita vaivaani. Siispä vinkki: Sekä Helsingissä että Turussa alkaa vuodenvaihteessa Suomen Hypnoosiyhdistyksen järjestämä rentoiutusopastajan koulutus, syksyllä Tampereella ja jälleen myös Helsingissä...
Terveisin Mäkelän Maija Turust´

Täälläkin yks ihmiskammoinen...

Kaikki alkoi 3v sitten koulussa... tuli vain paha olla ja vatsa vaivasi:/ Seuraavan kerran kädet hikos ja ahisti... Sit rupesin välttelee tunteja... Diagnoosi:paniikkihäiriö. Seromexia naamaan... ei helpottanut. Propralia kohtauksiin, ei auttanut. Lyhyt ryhmäterapia, ei tepsinyt. Psykiatrian polilla sairaanhoitajan kanssa jutustelua, turhaan. Tuntui hienot symboliset selitykset hölynpölyltä.

Sain valkolakin Nyt käynyt puoltoista vuotta psykoterapiassa ja ilman lääkkeitä. Tosin ataraxia ensiapuna tenttipäivinä. Uutta koulua reilu vuosi takana

Edelleen ahistaa paikat, joissa "pakko" olla, eikä saa poistua milloin haluaa. Ahistaa istua hiljaa paikoillaan vieraiden ihmisten kanssa. Pelkona juuri oma vatsa:/ Mutta tähän asti selvinnyt tentit, luennot, esitelmät ja tänään olin 2 kertaa bussissa ilman ahdistusta. Leffaan en uskalla, enkä anoppilaan kahvipöytään jännittämään.

Päivä kerrallaan, voimia kanssaimmeiset

Hei
Ihana kun on muitakin ihmisiä joilla on sama ongelma mulla tämä alkoi melkein vuosi sitten, ajattelin aluksi että se on vain joku vaihe ja se menee ohi.. sitten aloin lintsata ensin tietyiltä tunneilta koulussa joissa minua ahdisti ja jännitti olla.. sitten siihen puuttui jo kuraattori ja kaikki koulun väki.. Sitten kuraattori ehdotti että menisin käymään psygolokilla, ja niin menin.. en ollut kertonut kellekään tästä ongelmasta, mutta sitten kerroin psygolokille ja hän tiesi heti mistä on kysymys. nyt olen käynyt vasta 4 kertaa hänen luona.. ja vieläkin ahdistaa ja pelkään kaikkia sosiaalisia tilanteita, myös kotona. mulla oireet on jännittäminen, sydämen hakkaaminen, punastuminen (se on todella inhottavaa), käsien hikoilu ja tärinä ym.. millaisia oireita teillä on? vanhempani eivät oikein ymmärrä tätä ongelmaa.. kun sain lääkärin ja psygolokin lausunnot tiettyä koulua varten, siinä luki: Myös kotona ja muualla ruokapöytä tilanteet tuntuvat ahdistavilta. Niin vanhempani kysyivät että mikä muka kotona ahdistaa? ja he eivät ota minun mielestä tarpeeksi vakavasti tätä monena iltana saan itkeä itseni uneen ja toivoa saavani "elämäni" takaisin, sillä ennen olin sosiaalinen ja avoin enkä pelännyt mitään muuta kuin esim. jonkun koulu tehtävän esittämistä luokan edessä. Tämä on rajoittanut hyvin paljon elämääni. minulla kyllä on muutama kaveri jonka seurassa ei tule tällaista ja se on aivan ihanaa olla oma itsensä ja olla jännittämättä!<3 jos teillä on jotain konsteja miten voitte "peittää" pelkonne, niin kertokaa olisi ihanaa jos voisi elää edes vähän normaalimmin kuin nytten

Mulla on aivan sama ongelma, ollut jo vuosia, varmaan nelivuotiaasta asti.. en uskalla käydä vessassa edes pissalla... häpeän kaikkea itsessäni. Nyt 22-vuotiaana elän edelleen isäni helmoilla, vaikkakin omassa asunnossa. En pysty käymään töissä taikka koulussa koska pelkään ihmisiä. En uskalla kulkea bussilla, sosiaalistentilanteitten pelko rajoittaa elämääni selvästi...

Olen käynyt psykologilla ja syönyt lääkkeitä tähän 7 vuotta, ei vaikutusta. En usko lääkkeiden apuun. Uskon ennemmin hypnoosiin/yhteyden luomiseen alitajuntaan. Siellähän ne pelot ovat, juurtuneina ja ne olisi saatava pois sieltä kummittelemasta! En tiedä miksi tänne soperran... kunhan vain halusin ilmaista läsnäoloni ja sen että on olemassa toinenkin keino kuin lääkkeet. Tutkikaa ennemmin itseänne ja yrittäkää tehdä rentoutustehtäviä, itsehypnoosia. Silloin löytää vastauksia..

Vaikka sosiaalisten tilanteiden pelko ei invalidisoi fyysisesti, se saattaa invalidisoida henkisesti niin pahoin, että elämänhalu katoaa tyystin. Olen ollut tällaisessa tilanteessa elämäni varrella monta kertaa.

Olen jo keski-ikäinen aikuinen, joka on koko elämänsä kärsinyt ongelmasta. Monenlaista lääkitystä on kokeiltu, mutta niistä ei ole ollut merkittävää apua. Pientä apua olen saanut kognitiivisesta terapiasta, Joe Blasco -meikkivoiteista ja ennen kaikkea omasta (uhka)rohkeasta esilletulostani. Vaikka tiedänkin, että jälkeenpäin halveksin ja häpeän itseäni, olen kuitenkin mennyt tilanteisiin, joissa tiedän punastuvani. Iän myötä olen asiaa oppinut (hieman) hyväksymään, mutta edelleen tunnen olevani jollakin tavalla "huonompi" kuin punastumatta asiansa esittämään kykenevät.

Tiedän, että tapa reagoida punastumalla tulee jostakin kaukaa lapsuudesta. Ehkä se on perua ankaran isäni tavasta suhtautua epäonnistumisiini, luulisin. Tiedän olevani "hyvä" monissakin asioissa, mutta aina jossakin taustalle kummittelee pelko huonommuudesta ja epäonnistumisesta, ja sen seurauksena häpeä näkyy kasvoillani punastumisena.

Vasta viime aikoina olen aktiivisesti miettinyt, olisiko sittenkin vielä tällä iällä mahdollista saada helpostusta tähän elämää kapeuttavaan asiaan. Haluaisin nähdä tällä palstalla sellaisten ihmisten ajatuksia, jotka ovat käyneet hypnoosihoidossa. Onko siitä ollut oikeasti apua ja kuinka monta kertaa he ovat hoitoa saaneet?

Kiitos vastauksista!

Olen 18-vuotias mies ja olen kärsinyt sosiaalisten tilanteiden pelosta sellaiset 5 vuotta. Yläasteella oli näitä kiusaustapauksia, joista ei tietenkään jo valmiiksi ujolle ollut apua. Tähän kun vielä lisätään alkoholisti-isä ja ujo äiti(eronneet), niin tilanne oli jokseenkin valmis. Olemme myös muuttaneet useita kertoja, olisiko kahdeksasti, joten kaverit on myös saanut jättää useasti. Tästä on kai seurannut jonkinlainen innostuksen lasku kaverien jne. hankintaan.

Kaikkia sosiaalisia tilanteita en tietenkään pelkää, pelot liittyvät lähinnä julkiseen esiintymiseen ja huomion keskipisteenä olemiseen. Oireina rajua punastelua(posket ovat jo jääneet jokseenkin pysyvästi punaisiksi, voi kyllä johtua muustakin), käsien tärinää, hikoilua ja äänen värinää. Tämä oli erityisesti lukiossa turhauttavaa, sillä olin todella hyvä oppilas, mutta pelkoni esti minua mm. vastaamasta tunnilla ja osallistumasta tunneilla käytäviin keskusteluihin. Tytöillekkään en ole oikeastaan kummemmin puhunut useaan vuoteen, mikä johtuu juuri sosiaalsiten tilanteiden pelosta. Kokonaisuudessaan tilanne on todella turhauttava, sillä haluaisin todella puhua ihmisille ja tutustua heihin.

Tässä on ollut jo pitkän aikaa tarkoituksena karistaa tämä pelko, kävin lääkärillä ja sain sieltä propralia, mutta itse en ole vielä huomannut niiden vaikuttavan kummoisesti(en tosin ole hetkeen ollut näissä itselleni vaikeissa tilanteissa, sillä luen pääsykokeisiin). Lääkkeitä en tosin halua käyttää ikuisesti, joten kysymykseen tulevat varmaankina erilaiset terapiat. Taitaa tuo suggestioterapia tehota parhaiten tähän ongelmaan? Hoitokuluja tästä tulee varmasti jonkin verran, mikä on tosin pieni hinta ongelmasta eroon pääsemisestä(mahtaako KELAlta vielä saada jotain korvauksia?). Tästä haluaisinkin siis tietää enemmän, eli kertokaahan kokemuksistanne, erityisesti turkulaisista ja tamperelaisista suggestioterapeuteista olisi kiintoisaa kuulla. Tässä olisi nyt ainakin kesä aikaa hoitaa ongelmaa, sillä aloitan syksyllä opinnot, ja toivottavasti uuden elämän, yliopistolla sellaisessa koulutusohjelmassa, jossa vaaditaan jonkun verran esiintymistaitoa. Poskien punaisuutta yritän nyt hoitaa erilaisilla voiteilla ja ruskettumalla, mutta mahtaakohan tähän saada lääkäriltä jotain lääkkeitä?

oloa on hankala selittää mutta luulen että minulla on sosiaalisten tilanteiden pelko. koulussa ahdistaa kulkea käytävillä ihmisten tuijotettavana. vatsassa kiertää ja hikoiluttaa ja punastuttaa. samoin esitelmän pito. ahdistava olo ja inhottaa kun kaikki katsovat. enkä uskalla viitata tunneilla koska tiedän kaikkien kuuntelevan. ahdistaa kaikissa paikoissa missä on paljon ihmisiä. kaiken lisäksi olen myös hyvin ujo. ujosuttaa puhua ihmisille enkä pärjää sosiaalisissa asioissa. varsinkin jos joutuu työskentelemään ryhmässä. ahdistaa kulkea yksin ulkonakin. äitini on sanonut että voisin puhua kouluterveyden hoitajalle tai psykologille mutta tuntuu etten uskalla avautua heillekään. olen myös hyvin sulkeutunut enkä puhu asioistani paljoa mitään. mitä tulisi tehdä? en pysty edes liikkumaan kaupungilla yksin tai kierrellä kauppoja...

Voi että onkin surullisen tuttua luettavaa nämä aiemmat kirjoitukset. Itse ehdin kärsiä samankaltaisista sosiaalisten tilanteiden pelosta 20 vuotta, ennen kuin löysin avun.

Ehdin kokeilla propraalit, hypnoosihoidot, itsesuggestiomenetelmiä, oxepamit, aurorixit... Oxepamin avulla pyristelin eteenpäin kymmenkunta vuotta. Ongelmana näissä bentsodiatsepiineissä on se, että neauttavatvain senmuutaman tunnin, joten tilanteet oli aina ennakoitava ja ehdittävä ottaa lääke puolisen tuntia etukäteen. Lisäksi ne väsyttävät ja tekevät olon muutenkin vähän muistamattomaksi. Sittenkun masennuslääke Aurorixin huomattiin auttavan myös sosiaalisten tilanteiden pelkoon, aloin käyttää sitä. Aurorix tosiaankin auttoi vaivaani, mutta erinäisten sivuvaikutusten takia se oli pakko lopettaa. Taas sitkuttelin puoli vuotta oxepamin avulla, kunnes menin lääkäriin kyselemään muita vaihtoehtoja(tiesin markkinoille tulleen uusia lääkkeitä tähänkin vaivaan). Sain Cipralexia(essitalopram 10mg), joka alkoikin pikku hiljaa tehota. Parin viikon kuluttua hoidon aloittamisesta uskalsin varovasti aavistella, että lääke tehoaisi. Kahden kuukauden kuluttua olin asiasta jo aivan varma. Nyt olen elellyt muutaman vuoden tämän lääkkeen avulla. Mitään sivuvaikutuksia en ole huomannut, mutta nyt pystyn elämään normaalia elämää. Tähän lääkkeeseen ei kehity fyysistä riippuvuutta eikä elimistö siihen totu sillä tavalla, että annosta olisi pikku hiljaa suurennettava.

Jos suinkin on varaa, kannattaa mennä suoraan psykiatrian erikoislääkärille kertomaan tämäntyyppisistä vaivoista. Heillä on kokemusta näistä asioista ja tietoa vaivoihin sopivista lääkkeistä.

Hei!
Vihdoin löysin paikan jossa samankaltaisia tarinoita kuin itselläkin.Olen aina ollut jännittäjätyyppiä, mutta kolmisen vuotta sitten sattui ikävä juttu, josta kärsin aina vaan. Olin allekirjoitustilanteessa ja yhtäkkiä käteni ei suostunut toimimaan, tärisi vaan.Tilanne oli varsin häkellyttävä. No naureskelin sitä sen jälkeen, mutta asiat vain paheni.Loppujen lopuksi en pystynyt asioimaan edes kaupassa, kassalle meno vaivasi koko kaupassa olo ajan ja kaikki muukin normaali tuotti tuskaa.Viimein menin lääkäriin, joka määräsi muistaakseni Cipralexia ja ajan mielenterveystoimistoon. Lääke auttoi, että kaupassakäynti yms. alkoi sujua, mutta allekirjoitus sai itkun tulemaan.Juttelemassa kävin myös useampia kertoja, mutta en tuntenut sen auttavan.Loppujen lopuksi jätin lääkityksenkin pois, koska halusin pärjätä ilman. Nyt kartan kaikkea missä ehkä joutuisi jotakin käsien kanssa tekemään. Jos tiedän sellaisen tilanteen olevan tulossa, niin se saattaa pilata viikkoja elämästä.Ja minä kun luulin että vanhetessa jännitykset häviää. Luulenpa että siedätyshoito itselle ainakin ainoa tapa helpottaa tätä ongelmaa,mutta se on helpommin sanottu kuin tehty.Elämänlaatu vaan ei ole hääppöistä. MUTTA PAKKO USKOA PAREMPAAN, AURINKOISTA TALVEN JATKOA!

ujot ja jännittävät ihmiset ovat mielestäni ihastuttavia. heistä huokuu herkkyys, joka on näinä kovina aikoina pehmeää ja inhimillistä. sitäpaitsi usein totuttuaan tilanteisiin/ihmisiin jännittäjästä kehkeytyy oivallinen ja tarkkanäköinen ja .sanainen keskustelija, jolla on sekä tunne- että tilnnetajua. ja aivan varmasti kaikkia ihmisiä joskus jännittää jossain tilanteessa tai seurassa eli kaikille ihmisille ovat jännitysoireet jossain määrin tuttuja, mitä niitä häpeilemään ja salailemaan.... ja ehkä juuri häpeä ja salailu saavat yhä enemmän jännittämään... vai? jännitellään jatkossa rennosti vaan.

Ahdistaako ket??n teist?olla kotona joskus ? mua ahdistaa joka p?iv?. mit? te teette sillon kun/jos ahdistaa. en tied? mit??n mik? siihen voisi auttaa. ja kun en ole kertonu porukoillekkaan siit?, kun en uskalla. voiko joku antaa neuvoja ?

Hei!

Tuntuu ihanalta löytää muitakin ihmisiä, joilla on samoja oireita kun mulla. Oon aina luullut, että ei oo ketään muuta ku mä, joka pelkää sosiaalisia tilanteita ja sen takia oon pitäny itteeni outona. Pelkään ja mua jännittää ja ahdistaa mennä joka aamu kouluun (onneks nyt ei tartte mennä ku on kesäloma). On vatsanväänteitä, kuumottaa kasvoista ja punastun helposti, jos joudun huomion keskipisteeksi. Kaikista eniten mua ahdistaa ja pelottaa esitelmien pitäminen. Ne on mulle yhtä painajaista ja mietin niitä jo etukäteen tosi paljon. Musta vaan tuntuu, että niistä ei voi selvitä hengissä. Kädet hikoilee, kuumottaa ja sydän hakkaa aina vaan enemmän ku oma vuoro tulee lähemmäs ja ääni värisee... Oon kyllä käyny lukiopsykologin luona, mutta nyt oon saanu lähetteen jonnekin mielenterveysjärjestöön koska asia vaan tuntuu pahenevan. Välillä kyllä tuntuu paremmalta ja siltä ettei apua tarttis, mutta sitten taas välillä tuntuu, että ei tästä voi yksin selvitä...
Ajattelin nyt vaan kirjottaa tänne kun kerranki löysin paikan missä on samantyyppisiä ihmisiä. Voimia teille kaikille!

P.S. Olisi kiva vaikka mailata jonkun ihmisen kanssa, jolla on samanlaisia ongelmia.

moip 'perhosia vatsassa'
mulla on ihan samoja pelkoja kun sulla. esitelm?t on mullekki kun painajainen. punastun jos puhun jonkun semmosen kaa jota en ees tunne. ?rsytt?? olla joka paikassa:ahdistaa. jne.

Hei noora1991!
Kiva kun kirjotit mulle ootko muuten käynyt kenenkään lääkärin tai psykologin kaa juttelemassa? siitä vois olla apua. sanoit tossa aikasemmin, että et oo kertonu sun perheelle. mullaki kesti yli vuos ennen ku kerroin äidille, ku en oikee tienny miten ne suhtautuis asiaan...mut ihan hyvin se kuitenkin suhtautu ku kerroin ja se oli vaan tyytyväinen et kerroin sille. muut perheenjäsenet ei kyl tiedä tästä mitään, enkä tiiä kerronko ees...

Aloititko opinnot? Auttoiko hypnoosi?

Moikka! Ihanaa lukea etten ole ainoa outolintu tässä maailmassa. Mulla on just toi nimen kirjottamisen kammo. En edes tiennyt että sellasta on olemassa enneku se iski minuun. Olin pankissa (yli 10 vuotta sitten) kirjottamassa nimeä kun se iski. Aivan kamala paniikki. Ja tähän päivään asti kirjottaminen on ollut tuskaa ja sitä yritän kaikin keinoin välttää. Ja jos on tiedossa että johonkin nimi pitää laittaa niin tuskastun ja panikoin ja viikkoja ennen kun se pitää tehdä. Olen ollut aina ujo ja arka uudessa porukassa ja välillä kahvin juonti tekee tiukkaa. Lääkärissä olen käynyt ja lääkkeitä saanut ja ne joten kuten auttaa. Mutta kyllä tää taitaa läpi elämän kulkea mukana. Mielelläni sen jo pois pudottaisin. Äitini kuoli nyt keväällä ja huomasin että nyt oireet on pahentunu ja olen tosi herkkä kaikelle negatiiviselle.

Olisi tosi kiva keskustella toisen saman ongelman kanssa painivien kanssa !