onko kellään kokemusta hämähäkkifobian paranemisesta? kärsin todella pahoista kauhutiloista hämähäkkien suhteen. rajottaa elämää, ja lisäksi jokainen hämähäkkikokemus on niin traumatisoiva, että paha olo jatkuu pitkään.

olen ollut kaksi kertaa hypnoosissa, mutta on vaikea kuvitella, että se voisi muuttaa jotain näin suurta. en kokenut olevani kovin kummallisessa tilassa, rentona vain.

En ole koskaan kokeillut hypnoosia ja en tiedä miltä se tuntuu ja tehoaako se.

Mutta kokemusta fobiasta on. Minun tapauksessani se on perhosista. En tiedä miksi ne ovat niin pelottavia, miksi se alkoi ja onko sillä koskaan loppua.
Tiedän että perhoset ovat vaarattomimpia otuksia maan päällä.
Mutta silti minut valtaa KAUHU jos joudun lähelle perhosta ulkona tai suljetussa tilassa.
Se alkoin joskus kymmenen vuotiaana ja on ollut riesanani tähänkin päivään asti. Olen nyt 20 joten noin kymmenen vuotta.
välillä luulen voittaneeni pelon, ja oppineeni rauhoittamaan itseni niissä tilanteissa, ja fobia ei tunnu niin raskaalta. Mutta yht äkkiä voin taas joutua valtavaan paniikin tunteeseen jossain perhos kohtauksessa ja kaikki unelma luuloni fobian parantumisesta kaikkoavat ilmaan.

En tiedä oikein mitä sanoa.. Vain sen että uskon sen hellittävän vuosien mittaan.. ainakin välillä uskon.. jos se on edes vähän lohtua...

Olivatko hypnoosi hoidot kalliita? Kuinka vahna olet?

Hei!
Miten hämähäkkifobian voi tunnistaa? Tietääkö joku?

HI!
Minulla on aivan tajuttoman suuri hämähäkkifobia, josta olen yrittänyt päästä eroon tavalla ja toisella.
Huudan kuin hullu kun nään hämähäkin, silmäni vuotavat kuin itkisin (voi olla, että itkenkin) hämähäkin nähdessäni. ...Sitä ei voi selittää! Minunkin tapauksessa fobia rajoittaa elämääni. Myös sitä jokapäiväistä. Vessaankin mennessäni tutkin seinät, lattian ja katon ennen kuin astun sisään. Sänkyyn mennessäni tutkin tyynyä ennen kuin asetun unten maille. Ja kaikkein pahinta: ihana kesä on yhtä painajaista! Rakastan kesää yli kaiken. Mutta kun hämähäkit keväällä alkaa ilmestyä, kesä menee pilalle ja alan odotella talvea. Metsään en kesäisin jalallakaan astu, vaikka olenkin sellainen "erähenkinen".
Yhtä kirkumista on jos edes nään hämähäkin kuvan. Siksi aloitinkin viikko sitten tarantellaterapian itseni ja hyvän ystäväni kanssa. Katselimme netistä tarantellojen kuvia, kiljuimme ja hakkasimme toisiamme kauhun vallassa. Toistimme katselun joka päivä viikon ajan, kunnes tuli ratkaiseva hetki. Tai no, meidän piti antaa kammottavalle tarantellalle lehdessä (siis kuvalle) pusu. Se oli oksettaivinta mitä oli minulle tapahtunut. Mutta jotenkin... tarantellan kuvat eivät enää pelottaneet läheskään niin paljon. Eilen matkasimme tropicaarioon, missä kyseisiä tarantelloja asustaa. Käsi kädessä, toisiimme liimautuneena siellä kuljimme, kohti hämähäkkiterraarioita. Sydämeni pamppasi oikeasti ulos rinnasta, tuntui ainakin siltä... Siinä tilanteessa kun elävän hämähäkin siellä terraariossa näki, oli pakko kiljaista ja juosta kauemmas. Mutta monen yrityksen ja rauhoittumisen jälkeen pystyin seisomaan tarantellan terraarion edessä ja katsoa hämähäkkiä. Suoraan hämähäkkiä... Kiersimme tropicaarion vielä useita kertoja ja palasimme aina terraarioiden luo. Enään en kiljunut tarantelloille.
Mutta: kun sittemmin huomasimme katossa roikkuvat suomen pikkuhämähäkkien seitit ja muutamat hämähäkitkin, lähdimme juosten tropicaariosta pois. Tarantelloja emme enään pelkää läheskään niin paljoa, itseasiassa olemme valmiita kohtaamaan ne lasiseinän läpi katsottuna, mutta tavalliset, suomen olosuhteiset, vapaana liikkuvat hämähäkit, niiden kammosta en pääse ikinä ohi!
Joten suosittelen totuttelemista kuviin. Vaikka joka ikinen kerta kiljuisi ja tekisi mitä hullua, katsoo vain. Joka päivä. Sitten kohtaa pelkonsa... silmästä silmään... Se saattaa auttaa.
Olen miettinyt ´menemistä hämähäkkifobian hoitoon. Mutta kun kuulin että siellä haihdutetaan pelko ottamalla eävä hämähäkki käteen, luovuin ajatuksesta pikaisesti. Mutta joka päivä ajattelen hämähäkkejä. Joka ikinen päivä sydämeni alkaa tiuhempaan tykyttämään niiden takia. Se on kamalaa, joten fobiasta kannattaa pyskiä eroon!

Tuli näitä kirjoituksia lukiessa mieleeni vanhoja, jo jossain määrin ohi menneitä pelkojani. Hämähäkkejä en ole pelännyt, mutta joskus 20-ikävuoden paikkella pelkäsin tavattoman paljon lentäviä, surisevia hyönteisiä. No, ampiaiset nyt ehkä helppo ymmärtää, kun saattavat pistääkin. Mutta sudenkorennot olivat kauheita! jouduin paniikkiin, enkä pystynyt rentoutumaan, ennen kuin oli riittävästi välimatkaa. Tuntemukseni olivat ahdistavia. Jossain vaiheessa aloin pelätä myös korkeita paikkoja. Tikkaille nouseminen oli vaikeaa ja keittiötuoliki oli jo hutera. Tällöin sain suggestopedista hoitoa, joka auttoi ainakin keittiöjakkarapelkoon. Sain jotain sellaista varmuutta ja vahvuutta, ja itsehallintaa, jonka olin menettänyt. En minkään korkeaan paikkaan liittyvän traumaattisen tapahtuman vuoksi, vaan muiden ahdistusoireiden. Jälkikäteen ajateltuna kärsin vaikeita itsetunto-ongelmia ja turvattomuutta. Näennäisesti asiani olivat kunnossa, mutta tunne-elämäni oli tunnistamaton ja kypsymätön.

Nyt, paljon paljon myöhemmin voin sanoa, että samankaltainen pelko-oireisto on noussut aika ajoin, mutta sen kohde on vaihtunut. Hyönteispelkoni loppui silloin, kun oli pakko alkaa olemaan urhea: pienten lasten äitinä ei voi panikoida pörriäistä! En ole mikään hyönteisystävä, mutta lasten läsnäolo on auttanut hillitsemään pelkoani. Samalla olen selvittänyt tilannetta lapsilleni, joista yksi on herkkä (pelkää banaanikärpästä näin keväällä!). Tunnen aikuisia ihmisiä, joilla tämän kaltaiset pelot hallitsevat elämää. Joku pelkää ukkosta (ilman mitään selkeää traumakokemusta), joku hiiriä jne. Pelothan ovat melko irrationaalisia, kun liikenteessä ei tunnu pelkäävän kukaan! Olen huomannut, että kun pelkoa kohti lähtee kulkemaan (niinkun emmaleenan tarantellahoito), tulee itse ottaneeksi vastuuta omasta tunteestaan. "tää on pelko, ei tälle voi mitään" -lauseet ovat aika tavalla itseä alistavaa. Kyllä peloille voi tehdä jotain (itse ja avun kanssa), mutta täytyy olla myös armollinen. Se voi ottaa aikaa. Tunteiden kanssa ei pidä kiirehtiä, kääntyvät itseä vastaan.

Niin kysyisin samaa kuin mandariini, että tietääkö kukaan miten hämähäkkifobian tunnistaa? Olen alkanut saamaan ihan hirveitä itku-tärinä kohtauksia, kun nään hämähäkin, ja varsinkin kun se liikkuu. Kukaan ei ota tosissaan reaktioitani. En pysty oikein selittämäänkään niitä, ne vain tulee.. Asiaa ei todellakaan helpota harvinaisen suuret hämähäkit, jotka asuvat meidän kylpyhuoneessa. Ne ovat siis todella suuria, jotain harvinaista lajia suomessa, ja nyt ne on nähtävästi tehneet poikasiakin!

Mulla on ollut hämähäkkifobia niin kauan kuin vain muistan..
Tällä hetkellä kun tätä kirjoitan olen yksikseni kotona ja nähnyt 3 hämähäkkiä tämän päivä aikana. Kun näen hämähäkin alan kirkua, täristä, ja joskus olen jopa purskahtanut itkuun. Yhden hämähäkin näin pikkueteisessä, ja yritin heittää yhden kirjan sen päälle mutta otus pääsi livahtamaan karkuun, joten kirja on edelleen siellä eteisen lattialla, ja itse en uskalla mennä edes pihalle etuoven kautta, saati hakea sieltä kenkiäni.. pelottaa että se on mennyt mun kenkään!! Löysin toiset kengät myös omasta huoneestani ja nyt ne on mulla jalassa sillä mulle tulee paljon turvallisempi olo ettei vain pääse kipittämään jalkojani pitkin...
Tää on kyllä yhtä tuskaa, koko kesä menee pilalle yhden fobian takia. Vaikka olisi kuinka helle, mua ei pihalle saa ilman takkia, tai pitkähihaista puseroa. Tätä ei ehkä muut ymmärrä, paitsi muut samasta fobiasta kärsivät. Ehkä tää tästä joskus hellittäis, toivotaan näin=)

just viime yönä heräsin siihen että hämähäkki (meillä ne on semmosia tosi isoja, joilla on pienet paksut jalat...) käveli siitä ihan vierestäni peiton päältä. shokissa sitten hyppäsin sängyltä niin pois että naamani osui sängyn reunaan ja seurauksena on mustelma.

nähdessäni hämähäkin alan täristä ja itkeä enkä pysty liikkumaan. nielaiseminen on miltei mahdotonta enkä pysty millään katsomaan hämähäkkiä, koska pelkään että pyörtyisin. en tiedä onko tämä nyt oikeaa hämähäkkifobiaa, mutta minun on vaikea elää tämän takia. talomme on vanha jossa on automaattisesti paljon hämähäkkejä, erikokoisia ja näköisiä -_-

ja mihinkään terapioihin en halua jos ne tunkee semmosen iljettävän hämähäkin mun käteen. pyörtyisin varmaan...

Kuvottaa lukeakkin näitä juttuja ja toi otsikko ihan sairaan kamala.Eikö vois vaa käyttää 8jalkais olioa nimenä,et uskaltaa lukee mites muilla,ku menee vähän hitaasti lukeminen,kun pitää kattoo, koska taas alkaa H sana.Eikä tota oikeeta nimee saa mulle edes sanoo äänee, kun mulle tulee jo kauhee yökötys pelko olotila.
18 vuotiaaksi asti sentää maalla asunu ja jossai vaihees lapsuudes se pelko alkanu eikä mitään tiedettävää syytä, et miks alkanu pelkäämää.Ulkoilma lapsi aina ollu ja metsät ja mannut kontannu ja kiipeillu ja mitää muistia mistä se pelko sit ois isken ja tasaseen tahtii vuosi vuodelta pelko vaa lisääntyny, et kyl mul jo hypnoosii tai jotai siedätys hoitoo suositeltu tuttujen parista....Ja sit ainakin kuolisin, kun olen todennut,et jos yks kaks kuolen nii kannattaa sitä ötökkää sit heti epäillä, kun sydän lentää kyl sellaiset voltit ja kaikkee muuta, et en yhtää ihmettelis et joku päivä oikeesti sydärin saisin niiden takia.

Enpä tiedä niist ötököist paljoo,ku tää vast eka kerta 35 vuotiaalle et aloin lukee netist juttuu...KAUHEAA.Pistin kyl kuva eston päälle et näkyy vaan tekstiä.Ja yököttävää luettavaa ja ihokarvat pystys kuin pahemmassaki kauhuleffas jollai heikkohermoisella vois olla.

Tuntuu et joka paikas ne ötökät hyökkää mun kimppuu ja ovat tielläni ja kaikki nauraa sil etei ne mua oikeesti saallista...Todella huono tuuri sit mulla!!!Kiinnostais vaa tietää,et erittääkö foobbinen ihminen jotai ainetta et minkä perää voisivat kiinnostuu????????Alkanu tuntuu sille et ei voi tuurista kii olla ja satunnais laskelmaa harrastamallakaa voi tulla sellaista tulost et ne aina mun kimppuu(lähelle) ovat tulos...HMM=/

3 ihmistä ois voinu päästä hengestää tän fobian takia.Ostin joskus alku talvest auton minkä perusteelisesti sisältä imuroin ja pesin.Ikkunat ollu kii ja avoimella parkkipaikalla koko ajan ollu.Huhtikuun ajelussa yks kaks ku kahden tuttuni kans oli ajelulla,nii joku kutitti otsan hiusrajaa ja muutaman kerran rapsutin ja sit alkoi jo hiipiä kauhu,et kyl siel joku menee ja enpä tie miten onnistuin sen heittämään päästäni ratin taakse mittaritaulun syvennykseen ja sitten alkoi autossa sen päiväinen huuto, ku ei ihan pieni ollu ja en uskalla tappaa ja kattoo sitä ötökkää. Vieres kauhee pudotus ojan pientareelta ja vastaan tulijaa reippaasti ja mä en oikee tienny enää miten autoo ohjata,ku kaveri vieres ei heti reagoin tapaan sitä vaik mää huudan kui syötävä, et tapa se et auto lähtee koht käsistä.No,sai sen sit tapettuu ja sit tuli pysähdys autoiluun...Et sit just mun kimppuu ja kumma ku takapenkil olija ei sit sitä ajois ollu nähny!!!Siin ois voin käyv huonosti kun liikennet nii pali et auto ois voin olla mis vaa tai jos paniikki jarrutuksen ois tehny nii auto ainaki takaa tuhannen tuusana.
Toinen tappo juttu oli kun mies tuttuni kans sohval kattoin teeveetä ja ihan ok leffa piti olla ja hän päätä piti mun sylis ja oli aataminomena kohta jalkaani vasten ja yks kaks se teeveen skitsofrenikko alkoi kauheita ötököi näkee(suurempia kuin miehen käämen) ja mulla tulee automaattinen reagtio heti et jonnekkin päi sätkähdän ja jalalla löin täysillä miehen aataminomenaan ja jos ois tilaa enemmän ollu nii olis isku ollu rajumpi,mut kyllä ähisi ja kähisi ja kipuu valitti pitkää,et siin ois voin mennä henki jos ois tempassu rajummin siihen kohtaan.

No kaikki teevee ohjelmat niillä pilattu,et on se yhtä kauhuu itselle.Mut aika hyvin osaa ennakoida et mis tilantees niit näytetää, et kääntää katseen jo valmiiksi pois,kun ei kestä katsella ja jos suomeksi selitetää nii kanava vaihtuu salamana.
Maalaiskaupungissa asun ja eipä se elämä näytä kerrostalos olevan sen helpompaa ötököide suhteen.

Aika monta kertaa parvekkeel joku tuttu saan tupakan ja sytkärin päälleen kun ötökkä yläpuolelta ollu tulossa jutussaan roikkuen.Siin ei oikeen oo tienny miten päi ovesta sisälle pääsis.Jokunen on kävelly seinäs ja tutut muka ovelii ettei sano mitää,mut aina nään katseesta,et jahas ja sit tuli lähtö.

Viime kesä oli parvekkeella aivan mahdoton etei tosiaan asiaa istumaan sinne.Jonnekkin 40 laskin kun olin niitä tappanut ja sit en enää jaksanu laskee.Raidi pulloja on useemman menny ja tähän kevääseen jo uutta ostan ajois ja kyl sielt saan surmansa jo aika moni 8jalkainen.Ja on se tappaminen yököttävää puuhaa, ku ei voi kattoo niitä ja yököttää ja iha kaamee oksettava olo ja kaikki ihokarvat pystys ja iho kananlihalla, kun tuulee tietty aina sen verta etei saa kunnon annosta myrkkyy ja hilluvat ja killuvat ja yrittävät koloon piiloo ja sit sivusilmäl yrittää tilannet katella.10-15minuuttii menee et tosiaan vainaa otus. Viime kesän oli aika hyvä viilennys konsti niiden tappamises ku 30 astet lämmintä ja mä voisin olla kervat pystys viel tunnin jälkeen sisällä ja yököttävällä ololla.Ne tekee kyl elämäst kauhu paniikkii,et ei pahempaa leffaa vois olla kuin tää käytännön elämä.Ja kun sydän lyö volttii nii aika pelottava tunne seki.Sit ku yhen nähny niin koko päivän ihan säikyllä päällä sit kaikkeen liikkuvaan,et auts.

Toisii aina naurattaa, kun tutkin kaikki nurkat ja paikat et onks turvallista mennä.Parempi tutkii ja katsella kuin kuolla kohtauksee.Tosin reagtio on et mä olen todella nopeesti ja kaukana niistä,et siin vois alkaa nopeutta ihan mittaan, enkä kyllä katso jyräänkö jonkun yli.
Ennen Raidin käyttöö ottoo piti aina soittaa joku hätiin.Viime talvena tammikuus yks jättiläinen ahdisti mua keittiös ja pääs pakoo ennen avun saapumista.Hän kysyi et miks en Raidia käytä..No en ollu ajatellu,kun se hyönteisille tarkoitettu,muuta myrkkyy olen niil kaivannu,mut kukaan sit ikinä tajunnu sanoo.No,hän sit joutui keittiön kaapin yläpuolella menevän raon peittämään teipillä kun ensin Raidilla,jonka toi mukanaan sumutti.No vanha talo nii tietty voi mennä sielt eteenpäi mut tutkittii kyl et sellainen rakenne ettei pitäs pois päästä.No alku teipistä kai oli huonoo ja oli tullu pairin päivän aikan rako jota en ollu huomannu ja meinasin et uskaltaisin ehkä ostamani lehden lukee pöydän äärel ruokaa odotelle ja sain eka sivun käännettyy niin tuli tunne et pakko katsoa kattoa ja jumaleissön se jättiläinen mun yläpuolel suoraa.Se Raid pullo sit tietty kaapis et äkkii puhelimee,et mul levy täysil ja se hullu karaa pitkin kattoo,eten tasan mee sinne vaikka kämppä sit palais!!!!!No apua tuli mut kuin hitossa se osas siit pienest välist mennä takas mist oli tullukki vaik kaukana siitä seikkaili...En tajuu,enkä tiä haluunko tajuta.No teipattii uusiksi ja jälkee tapetoitu,et nyt menee bordi nii et ne raot peitossa.No toi juttu alko tammikuus ja mää teipeist huolimatta iha hysterias,ku ikinä nähny mitää nii isoo ja viel kerrostalos.Koitti maaliskuu loppu ja kauhee myöhä ilta ja aika hämäräs ku viihdyn nii olin parvekkel menos ja miten silmä siin "pimeydes" osuiki viereiseen seinää ja se oli siinä!!!!Sen päiväinen kohtaus tuli et onneks tajusin suoraa josta Raid purkille ettei se karannu!!!Tuntuu et itte aavistaa jopa niiden läsnä olon kun niin uskomattomist paikoista niit nään.No se kuoli sit keskel parvekkel meno väylää ja heitin kauheen paksun sanomalehden sen päälle, kun en tosiaan voi korjata niitä pois,yök kauhistus.Kaveri seuraavan päivän tuli korjaan ja totes,et tajuu kyl et olen ihan paniikis tosiaan ollu sen takia,et ei ollu hänenkää mielestä kauheen usein nähtävis olevan kokoinen!!

Tosta jutusta varmaa pahemi ihan monin kertaisesti taas fobia.

Viime syksynä näitä kun tulee syksyisin hyvin pitkäkoipisia ötököi tapoin kans ihan sarjanaan ja ennen vuosina niitäkää ollu kuin pari ja en niin niitä oo pelänny kun ne ei rehellisen ötökän näköisii,mut alko neki kuvottaa ku olin yhen listin seinään ja katoin et mitä yks elävä tekee ja se söi sitä kuollutta lajitoveriaan..Että mua heikotti et just joo teidänkin kans.Se kuoli kyl itte siihen ku tais olla hyvät Raidi jäämät siin kuollees.

Innokas sienestäjä kun olen ja muutenkin vois metsäs liikkuu,mut se aivan rankaa puuhaa kun niitä sit joka paikas.Kyl sieneen olen menny ja hirvikärpäset sit riesan ja ne kans nii 8jalkaisen näköisii,mut siivet rauhoittaa näkemist mut ei sitä kun kaikki mun kimpus ja purevat pirusti et jäljet kestää vuoden parantuu...Allerginen kun olen vähän sille sun tääl.Nii aina kun metsään sieneen menee niin vahva pitkä oksa taitettava ja hakattava sit joka paikka sillä et voi mennä eteenpäi,et se aika hikeä tuottavaa sienestämistä ja pelottavaa.Joskus joku alempana puskas ollu et täysil huutanu nii näytti et se ötökkä säikähti mun huutoo niin paljon et veti ittensä ihan pieneksi kippuraan.En pali jääny tarkaileen oliko totta vai ei.Huvikseen kävelemisestä siel ei kesällä tule mitää.

Ois tästäki sata asiaa ja kaikkee mut eiköhän tossa tarpeeksi...Kuvottavaa kirjottaa ja kaikki paikat kutii jo ku ajatuksii täs tietty mieleen tulee.Varmaan hauskat unet taas..AAmun eka ja illan viimenen ajatus on se ötökkä, johtuen parveke tupakoinnista.Ja välil ku ei tai siis aika usein ku ei ole mitää aikaa vievää pohdintaa nii ne ötökät vaa tuppaa päivisin mun mielee ja kaikkee kauhu juttuu kyl menee mielikuvitukses,et toinen vaihtoehto kuolemal on et mä olen jossai pehmustetussa huonees psykiatrisella ja tutut tietää toinki,et jos ei kukaa tie miks oon seonnu nii eka vaihtoehto sit noi 8jalkaiset.Hyvä valistaa tuttuja kun elämässä ei koskaan tiedä miten käy...
Voi heittää täys foobikolle kommenttii ja mua ei sit kuvien katseluun saa.Teippaan luetteloist ja tv lehdist kaik kamalat kuvat,kun en voi sellaist sivuu pidellä ja katsoo mis jotai sellaist.Enkä aio tapattaa itseeni missään käsiin ottamis hoidoissa,yök et menee kauheita vilun väristyksiä selkää alas ja nyt kyl kuvottaakin jo.

Ai nii yks todella nolo paha kaamee tilanne sattu tos joitai kuukausii sitten..Tapasi yhden miehen joka sit tuli ajomatkan takia yöks sohval mut siin kaikkee ehdittii ennen puhuu ja hän oli halunnu helppohoitoisen lemmikin...Oli Tarantellan poikasen ostanu sit kuukaude sisäl ja kun mul aina mielikuvituksis et ne voi niit kantaa mukanaan ja sil oli kassi eteises,niin menin ihan pois tolaltani ja olin ajamas sitä ulos kovasti ja iha täys paniikki pääl ku sellainen ihminen.Olin sit kumma kyl rauhoittun..Mut oli noloo,mut en voi mitää näil reagoinnel kun eivät ole hallittavis vaiks yrittäis..
Et fobia hallitsee elämää,mut mitä tehdä kun ei tosiaan keksitty varmaa mitää hoitoo ilman etten mä sit sekoo siihen hoitoo viimeistää tai saa sitä sydärii...Kärsi ja unhoita vai miten se meni,hmm...

Minulla on kanssa aivan hirveä pelko hämähäkkeihin. Nytkin kun luin noita teidän juttuja niin tuntuu, että jokapaikkaa kutittaa. Ihan kuin menisi pitkin selkää niitä kauheita elukoita. Minulla on muutama hirveä muisto näistä ja niiden ajatteleminenkin alkaa kyllä kuvottamaan. Kerran menin yöllä vessaan ja istuin pöntölle unenpöpperössä. Katselin sitten seiniä ja siellä se oli! Siellä se oli oven vieressä seinässä kiinni. Paniikki iski. En kehdannut alkaa huutamaan koska olin yötä vanhemmillani. Seisoin varmaan 20minuuttia paikoillani ja katselin hämähäkin suuntaan. Sitten oli pakko mennä sen ohi. Silmät siihen luotuna ja kauhusta kankeana liikuin sentti sentiltä sen ohi. Ja voi hitto soikoon osuin johonkin sen verkkoon ja se oikein lenti mun päälle siitä. Aloin kirkumaan minkä suustani sain ja isä juoksi ihan hädissään uniltaan katsomaan mikä mulla oikein on. Kyllä hävetti. Toinen sattui serkulleni. Oltiin pihalla tuulisella ilmalla. Kauheasti tuuli. Yhtäkkiä kiinnitin huomiota serkkuni korvaan ja voi helkatti mitä näin! Korvasta tuli hieman verta ja sieltä pikisti hämähäkin jalat. Hämähäkin jalat näkyivät reijästä! Sen pallo perse oli siellä korvan sisällä jo. Se oli ihan hirveä tilanne. Huusin ja itkin, enkä voinut tehdä mitään. Serkkuni itki hysteerisesti, että ota se pois, ota se pois, mutta enhän minä voinut. Juoksin ympäri taloa ja huusin serkku perässä huutaen ja itkien. Lopulta naapuri tuli katsomaan ja kaivoi hämähäkin risulla pois korvasta!

Tämän jälkeen nukuin pari kk pipo päässä. Yhä teen joka ilta hämähäkkitarkastuksen ja tarkistan peitot, katon ja tyynyn. Asettelen myös hiukset korvien eteen.

Hei!

Aloitin jo uuden keskustelun aiheesta ennen kuin tajusin että täällä on hämähäkkikeskustelu käynnissä. Olen itse löytänyt hyönteisiä tyynyn vierestä ja mennyt paniikkiin - siinä tilanteessa ei paljon järkeily auttanut. Nyt olen tekemässä aiheesta dokumenttielokuvaa! Elokuvassa tarkastellaan hyönteisiä monelta kantilta: mm. miten ne viihtyvät kaupunkirakenteissa, mikä on eri lajeille ominaista ja, ennen kaikkea, miksi ne herättävät inhoa ja paniikkia kun ne tulevat koteihin. Haastattelemme kymmeniä ihmisiä jotka kertovat lyhyesti hyönteisiin liittyvistä kokemuksistaan ja ajatuksistaan.

Tällä palstalla käyty keskustelu on ollut mielenkiintoista, ja ehkä teitäkin huvittaa ajatus hyönteiselokuvasta.. Olisi hienoa saada kokemuksianne ja selviytymistarinoitanne mukaan elokuvaan! Kuka innostuu voi lähettää sähköpostia osoitteeseen info@dofilms.fi. Kiitos!


Katja

Olen kokenut kaiken tuon hämähäkkien ja kaikkien pörriäisten kanssa. Suhtautumiseni muuttui täydellisesti ja hämähäkki- ja ötökkäpelkoni katosi, kun matkustin muutama vuosi sitten aasiaan, jossa poikani asuu. Vuokraamani talon kylpyhuoneen seinilä tallusteli nyrkin kokoisia hämähäkkejä, sammakot oli ison kissan kokosia, jotka kurnuti ikkunan alla sademetsässä ja perhoset teevadin kokosia. Kekot juoksenteli pitkin makuuhuoneen seiniä ja niinpä myöskin ensimmäisinä päivinä tämä äiti oli aivan hysteerinen, 3 viikkoa, kuinka kestäisin. Poikani oli vähän kiukkuisen näköinen ja sanoi: "äiti, jos sinun suhtautuminen on näihin eläimiin tällainen, voin saman tien viedä sinut lentokentälle ja voit palata suomeen, näiden eläimien pitäisi pelätä meitä ihmisiä paljon enemmän, eiväthän nämä pysty sinua puraisematta nielaisemaan, sitäpaitsi olen asunut täällä 8 vuotta ja joka päivä nään uuden eläinlajin ja sitäpaitsi täälähän elää satoja miljoonia ihmisiä, eivätkä he yleensä kuole eläinten puremiin". Aloinkin ajatella asia syvällisemmin, että näinhän se on. Seurasin kuinka taloudenhoitajani joka päivä otti hämähäkit käsin pois talon sisältä, jutteli lempeästi niille paikallista kieltä ja vei ne nätisti ulos luontoon ja haasteli, kuinka kaikilla elollisilla on lupa elää täällä maapallolla. Viikon päästä kekot olivat jo mielestäni kuin kotikissoja,annoin niille jopa lempinimet, eiväthän ne tule edes seinältä alas, syövät hämähäkkejä ja muuta liikkuvaa elääkseen. Siellä tietysti nukutaan moskiittoverkon alla turvallisest. Tulin suomeen ja ja kun näin ensimmäisen pienen ja söpön hämähäkin vessamme lattialla aloin nauraa, otin juomalasin ja paperin ja vein pikku veitikan ulos, pelkoni oli tipotiessään, mieheni oli hämmästyntyn, olinhan 35 vuotta kirkunut ja hyppinyt pöydillä nähdessäni hämähäkin tai ampiaisen sisällä. Kaiken tämän mieleni muttumisen taustana on asennemuutokseni eläimiin. Aikaisemmin olin katsonut luontodokumentteja kylmät väreet selkäpiissä, nyt katselen niitä mielenkiinnolla ja ajattelen, että jokaisella niillä on oma tehtävänsä täällä ja me ihmisethän tehdään paljon pahempaa toisilleemme ja niille viattomille eläimille. Alappa harjoitella, esimerkiksi kun kärpänen on ikkunalasissa, ota juomalasi, laita se pörääjän päälle, että se on lasissa. ota jäykkä paperinpala ja liuta se lasin ja ikkunan väliin, niin että pörrykkä pörisee vankina lasissa ja vie ulos, takaan, että sinulla tulee hyvä mieli ja alat voittaa pelkosi. Matka antoi uskomattomia elämyksiä, mutta tämä pelkoni voittaminen ja asenteideni muuttuminen matkan aikana oli kuitenkin paras anti.

Kaikki kertomuksenne on kuin omasta elämästäni, paitsi että oma pelkoni kohdistuu ampiaisiin. Vihaan kesää vain niiden takia. Lapsena muistan ajatelleeni että ei tässä mitään... kyllä se menee ohi kun kasvan aikuiseksi. Niin ei ole käynyt, päin vastoin. Pelko on pahentunut viimeisen 3 vuoden aikana.

Toissa kesänä ajoin autoa yksin ja mulla oli seurassani sellainen kelta-musta raidallinen luikku kaveri. Järki lakkasi toimimasta ja hyppäsin autosta ulos, jättäen kaikki tavarat (kännykkä mukaan lukien) autoon ja ovi kiinni pamauksella. Seisoin hetken ja mietin mitä pitäisi tehdä (järkevintä olis ollut avata auton ovi ja päästää amppari tiehensä). Lopulta juoksin takasin kotiin ja avopuoliso (joka huomasi että autoni ei enää seurannut häntä ja oli kääntynyt takasin katsomaan mihin jäin) toi auton kotiin tien varrelta. Niin siis paniikissa en tietenkään ottanut avaimia mukaan, ne roikkuivat auton virtalukossa ja virrat oli päällä.

Tuon tapahtuman jälkeen olen myös pelännyt ajaa autoa kesällä... Koska saatan tapattaa itseni tai jonkun muun liikenteessä käytökselläni.

Siksi päätin että ensi kesäksi hakeudun johonkin siedätys hoitoon koska kaikki kesät menee siihen että istun sisällä ja pelkään mennä ulos. Työni ja elämäni kärsii fobian takia. Ja vaikka kammoan ajatusta joutua ampiaisen kanssa tekemisiin, on vaan luotettava siihen että se kallonkutistaja ei laita mua tilanteeseen jota en pysty hallitsemaan.

Terveisia Australiasta! Meidan kylppariin ja keittioon tulee jatkuvasti erilaisia lahes kaden kokoisia hamahakkeja! Luisevia, pitkajalkaisia ja valilla paksuja ja karvaisia. Ne eivat enaa kammota mutta sellaset suomalaiset rimppakinttu-lukit...ne mitka ei tee seittia tai mitaan. Niita milla on pieni keskusta ja 8 piiitkaa ohutta hiusmaista jalkaa. Niiden "pelosta" /ihnosta en tunnu ikina paasevan.

Myos kaikki vedenalainen kammottaa. Mereen olen mennyt vain kerran ja sekin kadesta pitaen. Haikammo ja myos suljetunpaikankammo/hissikammo kuuluvat kategoriaani.
Tanaan jouduin tyon takia matkustaa pilvenpiirtajan 42.kerroksen toimistotiloihin hissilla... Lentokoneet on myos aika pahoja mutta sukellusveneeseen en menis IKINA!!!!! Tai panssarivaunuun!!!

Hei!

Kuvaamme dokumenttielokuvaa ihmisen ja hyönteisen suhteesta. Elokuvassa esiintyy useampi ihminen jotka kärsivät kotien hyönteisistä. Koska hyönteispelkoon voi ehkä löytää apua suggestoterapialla ja mielikuvaharjoituksilla, haluaisimme tuoda tämän mahdollisuuden esiin dokumentissamme. Turkulainen suggestoterapeutti on lupautunut tekemään kanssamme yhteistyötä, ja etsimme nyt Turusta ihmistä joka haluaisi osallistua dokumenttiimme.

Hakemamme ihminen etsii apua hyönteispelkoon, ja on halukas kertomaan asiasta julkisesti ja näin ehkä auttamaan muita samasta ongelmasta kärsiviä. Tarjoamme 3 ilmaista, yksityistä hoitokäyntiä suggestoterapeutin luona, jonka jälkeen kuvaamme yhden hoitokerran. Kuvauksista sekä elokuvassa käytettävän materiaalin osuudesta sovitaan suggestoterapeutin sekä kuvattavan kanssa yksityiskohtaisesti. Kuvaukset koskevat vain hyönteispelon hoitoon liittyvää osuutta ja käsittelemme kuvattavaa materiaalia luottamuksella. Varsinaiset kuvaukset ovat jo 13.12. joten jos olet kiinnostunut ota yhteyttä pian!

Ystävällisin terveisin,
Katja
puh. 040 721 7055
info@dofilms.fi

Itse en tiedä onko mulla hämähäkkifobiaa mutta veikkaisin että kyllä.. en voi sietää hämähäkkejä en sitten ollenkaan. juuri äsken huomasin että laatikon päällä vieressäni autossa kun oltiin ajamassa kotiinpäin oli pitkäjalkainen, huusin siskoilleni että tappakaa se ja menin aivan paniikkiin ja aloin itkemään, en saanut liikuttua ollenkaan mihinkään suuntaan ja tuntui ettei henki kulje kunnolla. onneksi huomasin vasta loppuvaiheessa kodin lähellä sen muuten olisin varmaan joutunu hyppäämään pois kyydistä koska ahdistus oli kova. muut nauroivat autossa koska heidän mielestä se oli niin hauskaa kun olin niin paniikissa. Eivät ihan ymmärrä sitä että todella pelkään paljon hämiksiä. Kerrankin istuttiin kaverin kaverilla iltaa viettämässä ja kertoi että hänellä on hämähäkki lemmikkinä, olihan se tietysti omassa lasikopissaan mutta en voinut kävellä siitä, saatika sitten istua lähelläkään sitä.

Nainen20 ja muut hämähäkkifobiasta kärsivät. Mahdollisesti apua ja ymmärrystä löytyy näiltä sivuilta Hypnologia-lehden numerosta "vanhat lehdet Hypnologia 2008/1" ja sieltä artikkeli, jossa käsitellään suggestoterapiaa sovellettuna mm. pelkotiloihin.
terveisin Olavi Tenni

Itse olen kärsinyt h-pelosta lapsesta saakka. En ole varma, mistä pelko on saanut alkunsa. Eräs muisto liittyy ihan pienenä näkemääni mustavalkoiseen elokuvaan, jossa mies oli pikkuruinen ja h miehenkokoinen ja mies taisteli miekalla h:ä vastaan. Muistan myös erään lapsena kuulemani urbaanilegendan, jota kaverini kertoivat totena. En viitsi kertoa sitä tässä, ettei tarina jäisi muiden mieleen.

Pelko on johtanut välttämiskäyttäytymiseen ja kohtaamiset johtavat paniikkireaktioihin. Ironisesti myös mieheni kärsii ko. fobiasta, ehkä minuakin enemmän ja minä yritän olla sitten rohkeampi ja esim menen kellariin pesemään pyykkiä.

Minuakin jo pelkkä sana kuvottaa, kuvien näkeminen on kauheaa, vältän aihetta kaikkialla. Minulla on myös aiheeseen liittyvä hallusinaatiokokemus, kun olin humalassa ja minut herätettiin kesken unien. En halua tappaa mitään elollista olentoa, mutta joskus kun en näe muuta vaihtoehtoa, se tuntuu "itsepuolustukselta". En pysty viemään niitä ulos, pelkään, että ne liikkuvat ja tulevat päälle. Tappaminenkin tuntuu hirveältä, siihen liittyy kauheita muistikuvia. En pysty kunnolla edes puhumaan tai kirjoittamaan kaikista asioista, tuntuu, kuin ne tulisivat todellisimmiksi ja läheisemmiksi kun niistä puhuu.