Vai että ovat koirat tappaneet ihmisiä! Entäs ihminen sitten? Jatkuvasti jossakin päin maailmaa soditaan ja tapahtuu murhia ja tappoja. Kyllä ne koirien tekemät tapot ovat ihan poikkeustapauksia. Ystävät loukkaavat usein ja joka tänään on ystävä voikin huomenna olla vihamies. Koira sen sijaan pysyy ystävänä aina ja ikuisesti. Ei siinä mitään järkeä tarvita, että ymmärtää ihan perusasioita. Viisautta kyllä, joka sinulta tuntuu puuttuvan.

Meidän ihana kääpiösnautseri koirapuppeli Bertta jouduttiin lopettamaan perjantaina 28.3.2008 sydänviasta kehittyneestä vatsa syövästä joka esti nesteen ulostulon kehosta joten koira vai täyttyi enemmän ja enemmän vedellä.. koirani oli alle puoli vuotta vaille 12.. tämä ottaa todella koville koska hän oli viimeiseen päivään saakka pirtsakka paitsi kun veimme lenkille hän ei jaksanut ja välillä sai kohtauksia.. mutta sisällä jaksoi kanssani temmeltää ja olen iloinen että tajusin leikkiä sen kanssa torstai päivän lähes kokonaan sillä jotenkin minusta vain tuntui että nyt on siitä pidettävä hyvää huolta ja voi olla viimeisiä kertoja kun nähdään koska olimme puhuneet samaisena päivänä mahdollisesta lopetuksesta.. no perjantai aamuna näin hänet viimestä kertaa ennen kouluun lähdettyäni (lähtöpusut annoin kuten tavallisesti kun lähdin)aamulla soitti sitten eläinlääkäri isälle että olisi vapaa aika 8.30.isäni kävi eläinlääkärin vastaanotolla Bertta koiramme kanssa(ei mennyt lopetusaikeissa vaan katsomaan että mitä tehtävissä kun sydänlääkkeet eivät auta). eläinlääkäri totesti heti että ei ollut kuulemma eläissään nähnyt vastaavaa.. hän totesti heti että koiralla on oltava kasvain.. päätös ei ollu isällekkään sinäänsä vaikea koska se oli niin että joko välitön lopetus tai 2 viikkoa maksimi elinaikaa ja isäni rakasti koiraamme niin paljon että ei halunnut sen antaa hetkeäkään kärsiä vaikka kysyikin että oliko mitään enää tehtävissä ja olisi varmasti tehtykkin jos olisi ollut.Lopetus tapahtui kello 9.10 eikä isänikään ole toipunut siitä .. koira oli ruvennut vielä edellisinä päivinä ulostamaan alleen koska hänen maksansa oli aivan lytyssä.. uskon että tuskat olivat valtavat vaikka hän ne hyvin piilottikin..koulusta tultua isäni odotti minua parkkipaikalla ja kertoi suru-uutiset autossa josta olin vihainen sillä mielestäni minulla olisi ollut oikeus hyvästellä hänet niin hyvin kuin suinkin pystyin.. mutta nyt olen siinä ajatuksessa että parempi näin että ei pitkitetty koiran tuskaa enää hetkeäkään vaa päästimme hänet sinne missä hänellä ei ole kipuja laisinkaan,odottamassa meidän jälleenkohtaamistamme. tuolloin perjantaina en edes pystynt olemaan 6 tuntiin hetkeäkään että silmäni eivät olisi kosteat vaan pillitin kuin mikäkin nössö.. vieläkin on todella paha olla ja kaipuu suuri enkä saa yötä nukuttua kun heräilen jatkuvasti kaipaukseen.. Kuolema harmittaa edelleenkin vielä enemmän koska näin koiran mielestä ja asenteesta että ilman tätä syöpää rakas koiramme olisi ollut todella,todella pitkäikäinen... enää ovesta tullessani en nää hännänhuisketta..en saa nuolaisua..ei kukaan tule haukkumaan..en voi käyttää koiraani ulkona kotia tullessani.. ja mikä pahinta. enää en nää koiraamme paitsi valokuvissa ja enää en voi koskea koiraamme..paitsi unissa ja joskus jopa annan pusun valokuvalle tai tietokoneen ruudulle.. en vain kestä tätä.. enkä tule ikinä kestämäänkään

Hansun kuolemasta on nyt runsas puolivuotta. Ikävä on vieläkin suuri.Vaikka rakas koiramme sai elää kanssamme 14,5 vuotta ja kuoli vanhana koirana on ikävä sanattoman suuri...Hansu poistui niin nopeasti luotamme: viikossa se huononi ja heikkeni nopeasti.Sitä oli niin tottunut vanhaan koiraan.Hansu oli kuuro pari viimeistä vuotta, mutta se ei haitannut mitenkään sen elämäniloa.Sanotaan,että elämänilon pitää säilyä ja sitä Hansulla oli aina viimeiseen viikkoon asti.Suurin suru on sanaton... Muistoissa Hansu on aina...

Rakkaan Hani dalmiksemme kuolemasta on kulunut runsas 7 kk. Ikävä on yhä suuri, vaikka, enään Hansu ei ole päivittäin mielessä.Ensimmäinen kuukausi koiramme kuolemasta oli rankin. Nyt Hansu on mielessä aina joskus ja kun eka kesä ilman koiraa on tulossa olo on jotenkin haikea...omenapuut alkavat pian kukkimaan....Hansu lepää ikuisessa unessa omenapuiden lomassa. Suurin suru on sanaton.

Niin...nyt se sitten tapahtui. Nimittäin toiselle vanhuksistamme, 16-vuotiaalle siperianhuskyllemme, jouduttiin antamaan eutanasia pari viikkoa sitten. Sillä oli jo niin vaikea olla, että ei voinut antaa kärsiä. Olin mukana, kun viimeinen piikki annettiin. Se nukahti levollisesti ja oli niin kaunis. Ei ikinä olisi uskonut sen olevan niin vanha. Hautasimme sen vanhempieni kotipihalle, jossa jo lepää yksi koiristamme.

Hansun kuolemasta on kulunut nyt jo runsas vuosi.Voin sanoa, että suurin suru on ohi, mutta ikävä on yhä suuri. Mieleen tulee muistoja Hansusta :kun koira oli pentu ja muita mukavia muistoja. Viime syksynä ostettiin pentu. Koira on samaa rotua kuin Hansu, mutta eri sukupuolta. Tyttö koiraa ei pystynyt ostamaan. Se on hyvin lohdullista kun tästä uudesta pennusta löytää samoja piirteitä kuin rakkaasta Hansusta. Aika tekee tehtävänsä ja elämä jatkuu...

Hetki vaan!!!!!!!!!!
Kenelläkään ei ole oikeutta sanoa että koiran kuolemasta pitää jatkaa heti elämää.Jokainen tekee sen omalla tavallaan ja omassa tahdissaan. Iselläni on ollut myös koiria, joten tiedän mistä puhun!!!
Kuinka joku voi olla niin kunnoittamaton että sanoo "Mun koira kuoli ja bla bla bla"...Että jotkus osaavat vaan olla niin idiootteja.

Kuviteltaa mitlä tuntuu kun se oikea ystävä kuolee. Juuri se josta olet monta vuotta (tai vaan pari) pitänyt huolta ja rakastanut. Kaikki vaan sen takia että olet joskus tehnyt päätöksen pitää tästä ihanasta olennosta huolta. Ulos on mentävä oli sää mikä tahansa. Olet opettanut ja kouluttanut sitä parhaasi mukaan. Siivonnut koiran jätöksiä, oksennuksia tai jotain muuta sotkua mitä kaveri on puuhastellut kun sillä on ollu omaa kivaa. Kaiken teet sen takia että rakastat tätä sinun ikiomaa koiraasi enemmän kuin mitään muuta. Se joka saa sinut huolestuneeksi joutuessaan lääkäsiin. Se joka koettelee hermojasi jollain omalla tavallaan. Ettekö ole sattuneet ymmärtämään, että tämä eläin kuuluu koiraihmisten JOKAPÄIVÄISEEN elämään!!!!!
Koiraihmiset ymmärtävät miltä tuntuu kesällä olla esim. mökillä ja katsella koiran puuhasteluja pihassa. Miten se huomaakin näitä asioita mitä itse pidän itsestäänselvyytenä. Ne ovat juuri niitä hetkiä minä en ainakaan vaihtaisi ikinä pois. Sillä minä rakastan koiriani enemmän kuin mitään muuta. Ne olevat ja tulevat AINA olemaan parhaita ystäviäni! Kyse ei ole siitä etteikö olisi oikeita kavereita, on minulla, paljonkin. Koirat ovat vaan vieneet sydänmeni!! Siihen ei kellään ole mitään sanottavaa!!!!

Jos joku on asiasta eri mieltä, antaa vaan kuulua!

Rakas Nallemme jouduttiin lopettamaan viikko sitten yhdenksän vuotiaana. Nalle oli niin kaunis ja viisas koira ettei toista samanlaista löydy ikinä. Aina ulkoillessa ihmiset pysäyttivät ja kyselivät rotua ihmetellen miten sekarotuinen koira voikin olla noin persoonallisen näköinen. Nallen äiti oli Gorgi mutta isäsästä ei ollut tietoa. Nalle oli kipeänä noin puolitoista kuukautta alkaen kävellä huonosti. Käytimme useasti lääkärissä ja Nallea tutkittiin kovasti Nallesta Löytyi kaikenlaista pientä vikaa mutta ei mitään sellaist mikä aiheutti Nallelle niin kovat kivut. Viimeisenä päivänä ennen kuin Nalle nukkui pois hän ei halunnut lähteä edes ulo, oli tosi vaikea tehdä päätös nukutuksesta koska koko ajan toivoi että Nalle alkasi voimaan paremmin. Meillä on 4 lasta jotka rakastivat Nallea yli kaiken, Nuorin lapsista oli em-kisoissa ulkomailla kun Nalle jouduttiin lopettamaan, emme voineet kertoa hänelle ennen kun hän tuli kotiin ettei suru olisi häirinnyt kisaa. Suru oli suunnaton ja on edelleen. Tulemme aina muistamaan Nallea olit paras ja rakkain koira mitä ihminen voi toivoa.

Voi kun pelastuisin jotenkin tältä chihu haukkuni kuoleman aiheuttamalta surulta
26.4.2010 jouduin viemään krisuni (Chris) lääkäriin, sydän oli loppu.Minulla on aina sellainen tunne, että krisulle jäi lopetuksen yhteydessä tunne, että teen sille jotain pahaa, voi, en voi muuta kuin itkeä. On jo tiedossa uusi chihu pentu, pelastaako se minut, vai jääkö ikuinen krisu ikävä ? Iiris

Se minun rakas Chris, chihuni joa jouduttiin lopettamaan 26.4.2010. Luulin, että voin noin vain ottaa uuden chihun ja jatkaa menneen chihuni elämää entisellään ja ajattelin, että tuskani häviää myös. Mutta se tuska ja ikävä onkin niin suuri ja raskas, etten pystyisi ajatteleenkaan olemista uuden chihun kanssa ja onhan se hyvin ymmärrettävää, Chris kuolemasta on vajaa 2 vko. Nyt tällä hetkellä minulla on sellainen olo, että pelkään syvästi etten toivu tästä ollenkaan. Ja jos joskus toivun, niin sitten voisi tulla uusi chihu minulle, mutta pahoin pelkään, että minun tuska ei häviä pois.

Eläinlääkärille soittelen ja taas tänään, minulle jäi siitä toimenpiteestä erittäin huono muisto, minkä myötä aina ajattelen, että chihulleni jäi mieleen minun aiheuttaneen sille sellaisen lopetuksen.

Luulin, että ensin vain nukutetaan syliini ja sitten annetaan sydämen pysäytys piikki. Mutta koiraltani ajettiin tassusta karvoja ja laitettiin kanyyli josta nenee rauhoittavaa verenkiertoon ja vielä toiseen ja kolmanteen tassuun joista koirani aina säpsähti, miten kauan koirani oli peloissaan ja miten se pois nukkuminen tapahtui. Kyllä se niin on, että kun tuttavat kertovat koiransa kuolemasta, niin siitä ei tiedä yhtään mitään, miltä se tuntuu, ennenkuin on oman koiran kohdalla. Iiris

Rakas dallumme Seri on tänään lähdössä viimeiselle matkalleen. Jäi viikko sitten auton alle jolloin toinen etutassu murtui. Kipsattiin, mutta murtuma painui kasaan ja meni virheasentoon. Vanha koira (10v) kun ei parane enää niin hyvin, jouduimme tekemään tämän vaikean päätöksen. Miten pystyn menemään sinne lääkäriin... Tuska on nyt jo hirvittävä!!
Yritän ajatella että hän odottaa meitä sitten sateenkaarisillalla...

Moi! Et ole yhtään herkkä. Meidän koira on kohta 6 v, ja aika menee lemmikin kanssa niin nopeasti!! Vastahan se oli pieni pentu, jolle piti opettaa käskyjä. Nyt se on aikuinen, ja tuntuu, että menetän senkin pian :'(

Iitu kirjoitti:
-------------------------------------------------------
> Just joo. Naurettavaa luettavaa! "Mun koira kuoli
> ja bla bla bla... Vähänks oon surullinen!!!".
> Hyvät ihmiset, herätkää! Älkää jääkö
> tuleen makaamaan!!! Ostakaa toinen koira tai
> menkää parkumaan kavereille... Jos ne enää sen
> kälkeen suostuu olemaan teidän kavereita! Hei
> haloo, se on vaan koira! Turha sitä yhtä on
> vuositolkulla surra kun voi ostaa uuden!


Ja tällä tavalla sanoo ihminen, joka ei omista koiraa..?? Kuuleppas nyt, voit ihan hyvin olla aivan sitä mieltä näistä asioista kuin huvittaa, mutta tämä palsta on tarkoitettu nille jotka suree kuolleita rakkaitaan. Jos et omista koiraa, et tiedä pätkääkään siitä kuinka tärkeä se on. Tietysti jotkut ovat enemmän eläinrakkaita kuin toiset, mutta ei niitä haukkuja ja omia mielipiteitään siitä, että "koira ei muka voi olla ihmisen paras ystävä" tarvitse tulla tällaiselle palstalle sanomaan. Tämä on sitä varten, että täällä saa kertoa suruistaan ja saada lohtua muilta, jotka ovat kokeneet saman. Joillekkin koira voi olla hyvinkin tärkeä ystävä. Se on fiksu eläin, joka ymmärtää kyllä ja aistii ihmisen tunteet. Se aistii jos ihminen on iloinen ja vihainen, esim. äänesävystä joten se voi yhtä hyvin aistia jos ihminen on surullinen. Ja jos ihminen on esim. masentunut ja sillä ei ole kavereita eikä ketään kelle puhua, niin koiralle puhuminen varmasti auttaa. Ei ole kyse siitä, ymmärtääkö koira vai ei, vaan siitä että murheistaan on aina saatava puhua jonkun kanssa, koska asiasta puhuminen helpottaa aina. Oli se jolle puhuu sitten ihminen tai koira. Joskus voi miettiä toisten tunteita, eikä tulla tänne totuuksiaan laukomaan.

Iitu kirjoitti:
-------------------------------------------------------
> Just joo. Naurettavaa luettavaa! "Mun koira kuoli
> ja bla bla bla... Vähänks oon surullinen!!!".
> Hyvät ihmiset, herätkää! Älkää jääkö
> tuleen makaamaan!!! Ostakaa toinen koira tai
> menkää parkumaan kavereille... Jos ne enää sen
> kälkeen suostuu olemaan teidän kavereita! Hei
> haloo, se on vaan koira! Turha sitä yhtä on
> vuositolkulla surra kun voi ostaa uuden!


Ja näin sanoo ihminen, joka ei koiraa omisa..? Ethän sinä tietenkään ymmärrä, kuinka rakas koira voi olla, kun ei minkäänlaisia tunteita näytä olevan. Koira voi todellakin olla maailman paras ystävä, kerrompa muutaman syyn:
1) Koirat hyväksyvät sinut juuri sellaisena kuin olet, ja rakastavat sinua. Olet sitten kuinka laiska, tylsä, itsekäs tai mitä vaan, niin koirasi hyväksyy jokaisen vikasi, eikä syyllistä sinua mistään. Se rakastaa sinua ehdoitta, eikä vaadi mitään lisää.
2) Koira on hyvin fiksu eläin, ja sen kanssa voi tehdä kaikenlaista. Sen kanssa viettää niin paljon aikaa, että ei ihme jos siitä ajan kuluessa tulee hyvin tärkeä ihmiselle.
3) Koira saa sinut iloiseksi. Kun tulet surullisena ja ja vihaisena kotiin töistä tai koulusta, pieni suloinen koirasi juoksee sinua iloisesti vastaan ja sen silmistä ja koko olemuksesta näkee kuinka onnellinen se on vain nähdessään sinut.
4) Jos olet yksinäinen, koira on loistavaa seuraa ja hyvä ystävä niille, joilla ei muita ole. Ja tietenkin muillekkin.
5) Koira tuo tunteen, että on jokin syy olla olemassa. Että on joku, joka tarvitsee sinua huolehtimaan ja antamaan ruokaa jne. Se tuo tarpeellisuuden tunnetta ja sitä, että joku varmasti välittää sinusta.
Koira voi todellakin olla ihmisen paras ystävä, ja jos et ole samaa mieltä, niin älä ainakaan tule tällaiselle palstalle tule mielipiteitäsi jakelemaan!!!

Oma koirani jäi auton alle 4 heinäkuuta sunnuntai iltana ;'(
Ikävä on ihan hirveä. Sain tietää tapahtuneesta kun tulin ystävän luota,
iloisena tulin kotiin kunnes isä seisoi surullisen näköisenä vastassa
että on huonoja uutisia .. ensi reaktio oli, että mitä ?
Se hetki oli niin käsittämättömän kamala, tyhjä. Sinä iltana en tehnyt muuta
kuin huusin, kiljuin ja itkin ja kärsin Ensimmäiset päivät ja yöt meni vain itkiessä. Pahinta siinä oli, että kuolema tuli niiin yllättäen, en osannyt YHTÄÄN aavistaa sitä. Onneksi perhe tuki, ja uusi koira on ollut jo pari päivää meillä <3
vanha koiramme oli vasta 4 vuotta, se eli lyhyen mutta ihanan ja rakastavan elämän <3

lepää rauhassa pikkuinen, olet joka päivä ajatuksissamme ja osa sydäntäni <3 aina.
ikävä.

Minun pienen pieni poikani kuoli tänään syliini oltuaan 3 minuuttia koirapuistossa. Viimeisinä hetkinään se juoksi onnellisena muiden koirieni kanssa, kunnes takapää petti, lyyhistyi maahan ja ulisi. Menin pitämään siitä kiinni ja se nyki hieman, päästi allensa ja oli eloton. Rakkaani oli poissa. 7, 5v sain viettää hänen kanssaan elämää, jossa tiesin, että jos joku minusta aina välittäisi, rakastaisi ja olisi iloinen minut nähdessään, se olisi juuri hän. Palvoi maata jalkojeni alla ja vähän vielä enemmän. Sydämeni on särkynyt. Miten saisin tietää, onko hänellä nyt kaikki hyvin, ja teinkö kaikkeni hänen eteensä? Minulla on niin kova ikävä sinua. En halua elää ilman sinua, miten saisin sinut takaisin?

oma koirani kuoli kuukausi sitten. Tuntuu että siitä olisi aikaa monta vuotta. Koira oli minulle kuin oma lapsi. Se oli ensimmäinen ikioma lemmikkini, ja kun sain sen, olin vasta 11v ja itsekin opettelin vasta elämää. Tämän koiran kanssa sitten vartuin ja opeteltiin yhdessä elämää. Koettiin yhdessä monet asiat, ja aina kun oli paha mieli, tuettiin toisiamme. Puolustin joka asiassa koiraani vaikka omalla hengelläni. Se oli minulle kuin oma vauva, joka ansaitsi vain parasta. Se nukkui aina kainalossani, ja oli aina joka paikassa mukana. Se ei koskaan saanut kuulla moitteita, vain kehuja, mutta kasvoi silti erittäin tasapainoiseksi koiraksi, ehkä hieman hemmotelluksi. Agilityäkin alettiin harrastamaan, ja sain aina olla niin ylpeä tästä neidistä, kun muut koirat haukkui ja karkasi, tämä ei koskaan tehnyt kellekkään pahaa, ja totteli tilanteessa kuin tilanteessa. Ainoa asia, josta kaikki olivat aina minulle kateellisia, koirani.
Sitten koiran oltua 4v sille tuli aivan yhtäkkiä ripuli, joka paheni yön aikana yhtäkkiä. Istuin koiran vieressä ja itkin ja rukoilin ettei se jättäisi minua. Eihän se voinut jättää minua, oltiinhan me parhaat kaverit ja luvattiin ettei kuolla ennen toista? Se oli minulle tärkein asia maailmassa, tärkeämpi kuin omat vanhempani ja ihmiskaverini. Kukaan muu ei ymmärtänyt miltä minusta tuntui. Sitten kun päivystävää eläinlääkäriä ei muka ollut, jouduimme hoitaa koiraa kotona kaikin voimin, mutta ei se riittänyt. Ja lopulta kun saimme eläinlääkärille ajan, matkalla sinne koirann voimat pettivät ja neiti nukahti ikuiseen uneen. Kun eläinlääkäri totesi: "kuollut se on". Totuus iski vasten kasvojani. "miksi se jätti minut? miksi? miksi?"
Tuntui kuin maa olisi vedetty jalkojeni alta.

anteeksi avautuminen

Oma koirani on kuollut vuosi sitten.

Lähdin kouluun yhtenä aamuna pirteänä ja sanoin koiralleni nipsulle että tulen kohta takaisin. Koirani on aina pihalla irti, hän ei lähtenyt mihkään yleensä sieltä. Mutta kun tulin kotiin koiraani ei näkynyt missään ;( Etimme vaikka kuinka kauan seuraavan viikonkin koiraa mutta ei häntä näkynyt. Totesimme että koirani oli jo vanha eli hän oli 15 vuotta. Että kai hän meni johonki metsään tekemään kuolemaa ;( Meillä oli jo silloin ollut 8kk vanha Saana koira. Saanakin huomasi että jotain oli vialla. Ja hänkään ei ollut oma itsensä.

Onneksi Saana on tuonut iloa tähän elämään. Mutta Lepää rauhassa rakas Nipsuni!<3

Jouduimme viemään koiramme nukutettavaksi 18.9.2010. Todella vaikea päätös,elämäni raskain päivä. Rakkaalla Tomilla oli ikää jo 15v4kk ja oli todella kipeä oksensi,ripuloi ja hoippui kävellessä, ja kun yritti juoda niin ei saanut päätä kunnolla alapäin pää heilui. Oireet tulivat vain yhtenä päivänä, yllättäen meidät kaikki. Olo on nyt todella vaikea ei pysty tekemään mitään, ilo on kadonnut elämästä, nyt tuntuu ainakin siltä. Kaipaamme niin kovin rakasta koiraamme. Näiltä palstoilta olen saanut hyvää tukea. Sitä vain miettii että tekikö sittenkään oikein vai olisiko voinut tehdä jotain muuta vielä.

Mimosa kirjoitti:
-------------------------------------------------------
> Hetki vaan!!!!!!!!!!
> Kenelläkään ei ole oikeutta sanoa että koiran
> kuolemasta pitää jatkaa heti elämää.Jokainen
> tekee sen omalla tavallaan ja omassa tahdissaan.
> Iselläni on ollut myös koiria, joten tiedän
> mistä puhun!!!
> Kuinka joku voi olla niin kunnoittamaton että
> sanoo "Mun koira kuoli ja bla bla bla"...Että
> jotkus osaavat vaan olla niin idiootteja.
>
> Kuviteltaa mitlä tuntuu kun se oikea ystävä
> kuolee. Juuri se josta olet monta vuotta (tai vaan
> pari) pitänyt huolta ja rakastanut. Kaikki vaan
> sen takia että olet joskus tehnyt päätöksen
> pitää tästä ihanasta olennosta huolta. Ulos on
> mentävä oli sää mikä tahansa. Olet opettanut
> ja kouluttanut sitä parhaasi mukaan. Siivonnut
> koiran jätöksiä, oksennuksia tai jotain muuta
> sotkua mitä kaveri on puuhastellut kun sillä on
> ollu omaa kivaa. Kaiken teet sen takia että
> rakastat tätä sinun ikiomaa koiraasi enemmän
> kuin mitään muuta. Se joka saa sinut
> huolestuneeksi joutuessaan lääkäsiin. Se joka
> koettelee hermojasi jollain omalla tavallaan.
> Ettekö ole sattuneet ymmärtämään, että
> tämä eläin kuuluu koiraihmisten
> JOKAPÄIVÄISEEN elämään!!!!!
> Koiraihmiset ymmärtävät miltä tuntuu
> kesällä olla esim. mökillä ja katsella koiran
> puuhasteluja pihassa. Miten se huomaakin näitä
> asioita mitä itse pidän itsestäänselvyytenä.
> Ne ovat juuri niitä hetkiä minä en ainakaan
> vaihtaisi ikinä pois. Sillä minä rakastan
> koiriani enemmän kuin mitään muuta. Ne olevat
> ja tulevat AINA olemaan parhaita ystäviäni! Kyse
> ei ole siitä etteikö olisi oikeita kavereita, on
> minulla, paljonkin. Koirat ovat vaan vieneet
> sydänmeni!! Siihen ei kellään ole mitään
> sanottavaa!!!!
>
> Jos joku on asiasta eri mieltä, antaa vaan
> kuulua!


Sinä olet juuri oikeassa! Ei kukaan voi päättää että kauan toinen ihminen suree oman läheisen kuolemaa. Meillä jouduttiin tänään lopettaan yksi tosi rakas koira jota suren varmaanki ainakin seuraavan kuukauden ihan kunnolla.

Minäkin olen menettänyt koirani .. Se oli suuri muutos elämääni.. Muistan niin sen illan ku oltiin tultu lenkiltä ja kuinka koira jaksoi vielä riehua. Mutta aamulla menin koirani luo ja näin jo kauempaa ettei ollut kaikki kunnossa :/.. Kosketin koirani tassua ja tunsin kuinka sen lihakset olivat jo jäykistyneet. En ehtinyt edes hyvästellä ..

Meidän rakas tipsumme kuoli elokuussa sairastuttuaan yhtäkkiä vakavasti. Aluksi ajattelin, että se on vain syönyt jotain sopimatonta kun alkoi oksennella, mutta kun oksentelu oli jatkunut pari päivää ja koira vain makasi ja tuijotti eteensä tajusin, että kaikki ei ole kunnossa. Vietiin koira eläinlääkärille, joka antoi lääkettä ja sanoi ettei auta kuin toivoa.
Illalla lähdin käyttämään koiraa ulkona. Sen askeleet olivat niin raskaat ja yhtäkkiä se vain istui ja tuijotti eteensä. Aloin itkeä ja yritin kutsua sitä kotiin. Koira ei edes liikahtanut, joten kannoin sen kotiin, missä se oksensi jälleen.
Äitini soitti eläinlääkärille, joka sanoi että ainoat vaihtoehdot on leikkaus tai piikki, ja leikkauksesta koira luultavasti vain kärsisi enemmän. Kun kuulin äitini itkevän puhelimessa tajusin, että se oli siinä. Halasin koiraa ja itkin ja sen katseesta näki että se oli jo luovuttanut.
Lääkärissä normaalisti niin arka koira vain makasi ja antoi lääkärin tutkia. Lopulta se nukutettiin äitini syliin.
Vaikka tästä on jo aikaa useampi kuukausi, itken yhä lähes päivittäin. Usein herään yöllä ja toivon, että rakas tipsumme olisi vieressäni. Nykyään olen myös alkanut näkemään siitä unia, jotka vain lisäävät ikävääni.
Pari viikkoa sitten olisi ollut rakkaamme 10vuotis-syntymäpäivä. Pelkään, etten pääse surustani yli koskaan.
Onneksi meillä on kaksi muuta koira, 7kuukautinen veijari ja 12vuotias vanhus. Pahoin pelkään, että iäkkäällä herrallakin alkaa olla viimeiset hetket edessä, enkä tiedä miten voisin selvitä siitäkin, kun suruni on jo valmiiksi niin kova.
Toivottavasti joku jaksaa lukea tämän pitkän romaanin.
En pysty edes katsomaan koiranpentuja ilman, että kyyneleet tulevat silmiini. Ensi vuonna olisi edessä muutto toiseen kaupunkiin opiskelemaan ja toivon, että olisin silloin valmis ottamaan oman koiran helpottamaan yksinäisyyttä. Nyt kuitenkin vanhan koiran muisto on niin vahva, etten uskalla edes ajatella miten surisin toisten koirien kuolemaa. Vaikka tottahan se on, että koiramme toi enemmän iloa kuin surua, mutta silti nyt suru tuntuu ihan ylitsepääsemättömältä.
Nuku hyvin rakas <3

meidän koira kuoli liian aikaisin oli noin vuoden ikäinen suomenpystykorva siitä on noin kuukaus. on liian paha olla ilman sen antamaa iloutta ja voimaa mikä auttoi minua koulun käynissä. ja sitä on edelleen ikävä ;( kuoli metsällä susien kansa joutu tekemiseen... illoista on tullut pitkiä sen kuoleman takia (13.11.09-23.11.10)
mutta muistot elää

Minun nuorempi koirani kuoli 15.2.2011 illalla ihan yllättäen... Jotain vatsavaivoja aikaisemmin päivän aikana ja illalla se sitten yhtäkkiä kuoli. Nyt olen niin surullinen että en kykene edes töihin.

Minun pian neljä täyttävä ranskis oli päästettävä enkeleiden luo 16.2 vaikean synnynnäisen selkärangan epämuodostuman takia jonka seurauksena tuli takapään halvaus muutamaa päivää aiemmin. Oireet tulivat aivan yllätyksenä, joten shokki oli aivan valtava, enkä tiedä miten pääsen tästä yli. Haukkuni oli kaikessa mukana aina, meikatessa istui jalkojeni päällä, saunassa, vahti oven raosta, kun mamma istui Wv:ssä ym. ym. Ja se nappisilmien katse eläinlääkärillä, kun loppu oli lähellä, tuntuu, että olen pettänyt sellaisen olennon joka luotti minuun, kuin vuoreen. Rakastin prinsessaani niin paljon, ikävä on valtava.

joo otan osaa mullakin reilut puoli vuotta sitten 5v englanninspringerspanieli narttu jouduttiin laittaa piikille rintasyövän takia no pikkusiskon sydän murtu mutta tässä vieläkin lohduttelen välillä häntä! siinä tilanteessa ei paljoo naurata yhyy muakin itkettää vielä mutta hyvä puoli on se että me ostettiin toinen enkun pentu joka on peppi ja nyt täyttää 9kk

Jaksamisia kaikille lemmikkinsä menettäneille, eilen hain prinsessani tuhkat kotiin, kuvittelin hakureissun helpommaksi, mutta kyllä taas tunteet pamahti pintaan ja tuli niin ikävä haukkua. Sanni, Nauttikaa haukku-vauvelista.
Ulkona on niin ihana ilma, mutta tuntuu niin tyhjältä mennä lenkille yksin, houkuttelen poikaani lenkille, mutta ilmoittaa, ettei ilman koiraa lähde, mutta minä en ainakaan ihan vielä ole valmis ottamaan uutta koiraa. Nyt on niin tyhjä olo, mutta toivon mukaan helpottaa joskus.

21.3.2010 Perhoskoira Sofia 12v, jouduttiin viemään eläinlääkärille kun sairastui vakavasti. Viikon verran oli huonovointinen ja kaksi viimeistä päivää oksenteli eikä enään tehnyt tarpeitaan. Lääkäri tutki Sofian, Sofialla oli munuaiset ihan loppu, munuaisarvot oli kuusinkertaiset mitä saisi olla. Lääkäri kertoi että voi antaa jotian lääkettä jolla olisi pidentänyt Sofian elämää parilla päivällä tai sitten päästää ikiuneen. Toivottiin kuitenkin että paranis sairaudestaan mutta ei , me ei haluttu että kärsii niin päätettiinn että päästetään missä on Sofian on hyvä olla. Lopetus tuli siltikin liian äkkiä ja järkytyksenä vaikka osattiin ajatella että näin voi käydä.Ensimmäinen viikko oli raskainta ilman Sofiaa tuntui että ei jaksa.
Sofia täytti 12v 8.3 silloin jaksoi vielä hyvin leikkiä
Lopetuspäätös on ollut minun elämän raskain päätös.
Nyt jo vuosi kulunut Sofian kuolemasta vieläkin on kova ikävä.reilu viikko Sofian kuolemasta meille tuli uusi koira samaa rotua kuin mitä Sofia oli. JOka päivä on vieläkin Sofia mielessä, muistot ei onneksi kuole ne jää aina mieleen ja sydämeen.

Tänään oli hankala päivä, kun sisareni tuli kyläilemään oman ranskiksensa kanssa, ensin oli sellainen olo, että en voi edes katsoa kohti, mutta helpotti hetken kuluttua. Vielä muutama päivä sitten ajattelin, etten ota mitään eläintä koskaan, ettei tarvitsisi kokea samaa, mutta jostain syystä koira sivustot vetää puoleensa ja melkein päätöskin tehty, että kesäloman alussa voisin ehkäpä ajatella ottavani ranskis vauvan. Kyllä minullakin elämäni raskain päätös oli eutanasiasta päättäminen. Hirveää, kun koiralla oli halu liikkua ja jotenkin kun katsoi paikallaan olevana voi melkein kuvitella Miinan olevan terve, mutta takajalat eivät enää kantaneet, ulostetta tuli koko ajan ja virtsarakon supistusrefleksit eivät enää toimineet, pissaa ei ollut saanut tehtyä puoleentoista vuorokauteen. kysyin eläinlääkäriltä, että sano ihan suoraan mitä mieltä olet, hän sanoi, että joillakin todella vahvoilla lääkkeillä voi saada hieman apua, mutta kivut ovat kovat ja pitäis olla ihan hissuksiin ja silti ei luultavasti selviä, itsellä kolkuttaa koko ajan päässä hirvittävä syyllisyys, siitä että voi tehdä toisen elävän puolesta noin raskaan päätöksen, Niinkuin Henri sanoi, onneksi on niin paljon ihania muistoja, nyt ei vaan voi niitä kovin paljon muistella, kun tulee niin paha olo.

Minun ja minulle niin Rakas Perhoskoirani Wilma menehtyi 01032011 ensimmäinen päivä maaliskuuta.Hän sairasti sydämmen vajaatoimintaa oli pirteänä ja hyvin voivana viikkoja, lääkitys oli kohdallaan.Wilma menehtyi sydänkohtaukseen aivan yllättäen, hän oli vasta 9 vuotias.Olen onnellinen, että tällä sivustolla on ihmisiä jotka ymmärtävät millaisen ikävän tuskan paras ystävä jättää.Koti tuntuu niin tyhjältä,ja suru loppumattomalle,itkettää vain.
Wilma oli aina iloinen, leikkivä ja kovasti touhuava hauveli, vaikka sairastikin pahaa sairautta.Ei hän halunnut minulle näyttää, vaikka olo varmasti joskus huono olikin, uskon että hän siellä taivaassa toivoo minun surun helpottuvan,toivoo minun ajattelevan, että hänen on hyvä olla.Ajoittain näin ajattelenkin, mutta kun näet tyhjän kodin, ja tiedät ettei kaverisi enää kotiin tule, niin minut valtaa kova ikävä.Kiitos kaikille eläin ystäville jotka olette tänne tunteitanne Rakkaan Lemmikkinne menettämisestä kirjoitelleet, olette samalla lohduttaneet minun suruani.