Toi sun juttus kuulostaa täysin samalta kun mun...paitsi että mä en oo koskaan poltellut. Siis muakin vaivaa tää juttu niin paljon enkä mä kehtaa puhua mun vanhemmille kun ne ei oo sitä niin huomannut niin tuskin ne mitään uskois.. Mä en pysty kattoa ketään silmiin ja jos huomaan että joku tuijottaa niin pam.. pääs jumputtaa ja oon korvia myöten punainen. Onko tähän mitään lääkettä tms.??? ..HELP!

ottaa sairaasti päähän kun esim tunnilla kun edessä tai takana olevat sanovat (vaikka vain kerran nimeni) olen punainen koko päätäni myöden. olen yrittänyt päästä siitä eroon mutta en ole onnistunu ( siis ajatuksen voimalla ) en ole ennen muuten tiennyt että täällä on tämmöinen paikka meille punaisille.Punasteluni alkoi joskus ala-asteeella joten olen kärsinyt siitä kauan olen nyt kasilla.Maksaisin mitä vain jotta en punastelisi. Olen joskus koulussa miettinyt ounastellessani että tänään tapan itteni kotona mutta kotona on mukavat vanhemmat ja niin joten en ole semmoisia silloin enää ajatellut.

terve!

ajattelin jatkaa tätä keskustelua tälläisellä positiivisella kertomuksella.

Olen aina ollut herkkä punastumaan(esim. urheillessa naama on nykyäänkin ja on aina ollukin kuin naantalin aurinko). Kuitenkin tuo punastelu ja sosiaalisten tilanteiden
pelko alkoi vaivata minua vasta murrosiän jälkeen ja muutaman vuoden punasteltuani, ymmärsin kärsiväni sosiaalisten tilanteiden peloista(nyt olen 23v mies).
Olen kokeillut erilaisia masennuslääkkeitä, rauhottavia ja propralia...noista edellä mainituista ainoastaa propralista on ollut minulle pientä hyötyä(on
lievittänyt hieman äkillistä punastumista, äänen värinää jne...).

Nyt kuitenkin olen viimisen vuoden aikana mennyt tämän ongelman suhteen huomattavasti parempaan suuntaan. Huomasin, että itse tein tästä punastelusta niin
suuren ongelman ja pyrin aina peittämään punastumiseni muilta(aina piti olla pakoreitti ja selitys mietittynä jne...). Eli seuraavassa kerron nuo
"hoito-ohjeet", jotka ainaki minua on auttanut.

Eli mikäli kärsit sosiaalisistapeloista ja haluat päästä siitä eroon, niin sinun on pakonomaisen kontrolloimisen sijasta rakennettava yhteys tunteisiisi ja
punastumiseesi ja hyväksyttävä itsesi sellaisena kuin olet. Punastelu ja jännittäminen on vain tapasi elää nuo tietyt sosiaaliset tilanteet. Sinun on yritettävä rakentaa uusi suvaitsevaisempi suhde jännittämiseei ja punasteluusi. Ajattelutavan muuttamisen tavoitteena olisi pystyä hyväksymään jännittäminen
ja punastelu, jolloin tuo kontrolloimisen tarve vähenee ja uskallat kohdata sosiaaliset tilanteet enemmän omana itsenäsi. Jännitys ja punastelu menettää
merkitystään ja alkaa haitata elämääsi vähemmän. Ja mikäli olet nuori, niin voit ajatella että tälläiset punastelun/jännittämisen-tuntemukset ovat jossain määrin normaaleja
yksilöitymisen merkkejä.

Pyrin siis hyväksymään punasteluni ja jännittämiseni...ja tein itselleni uuden, helposti muistettavan ajattelumallin ja toin sen aina mieleeni, kun koin
jännitystä sosiaalisessa tilanteessa. Tuo ajattelumalli meni minulla seuraavasti:"vaikka tunnen pelkoa ja koen tilanteen epämiellyttäväksi, siitä huolimatta
haluan olla tässä tilanteessa. Jännittäminen ja siihen liittyvät reaktioni ovat vain tapani elää tällainen tilanne ja hyväksyn sen. Tiedän, että kun hyväksyn
nämä tunteeni, niin minulla säilyy ote toimintoihini."

Punastelen nykyäänkin aina sillon tällöin, mutta yleensä se on hyvin pientä. Mutta koen kuitenkin, että tuo ongelma ei enää juurikaan häiritse minua ja
tuntuu, että jatkuvasti olen menossa parempaan suuntaa ja olen entistä sosiaalisempi. Ja myöskin tuo jälkeenpäin murehtiminen ja itseni syyttely on jääny
minulta täysin pois...eli en siis nykyään tee tuosta punastumisesta niin suurta numeroa. Muistan myös kuinka kielteisesti näin ennen tuon punastelun...nykyään en ajattele
punastelun olevan mitenkään niin kielteistä(eli siis jos näen jonkun punastuvan tai jos itse punastun, ni se ei
mielestäni ole mikään kummallinen juttu...se on mielestäni ihan normaalia(kuten myös muut fysiologiset reaktiot; kuten äänen värinä...jne) ja olen melko varma, että
ei muutkaan "terveet" ihmiset näe tuota punastumista mitenkään pahana(toisin kuin punastelusta pahasti kärsivä ihminen)).

Itseluottamukseni on myös kasvanut runsaasti ja arvostan itseäni omana itsenäni(enkä välitä siitä mitä muut minusta ajattelevat...en siis tarvitse muiden arvostusta
kokeakseni olevani arvostettu).

Punasteluani/jännittämistäni on myös vähentänyt se, että olen vähentänyt alkoholinkäyttöä runsaasti(itselläni oli ennen tapa turvautua alkoholiin, joka
lievittää sosiaalista pelkoa runsaasti, mutta taas juomisen jälkeisinä päivinä iski aina jonkunasteinen "morkkis"(jonka taas luulen alentaneen itsetuntoani)
ja myös "helpotkin" sosiaaliset tilanteet olivat krapulapäivinä mahdottomia). Nykyään en ota alkoholia kovinkaan usein ja jos otan, niin otan kohtuullisesti.
En myöskään juo kahvia sosiaalisissa tilanteissa tai ennen sosiaalisia tilanteita(se myöskin vähentää hermostuneisuuttani). Ja jos tiedän etukäteen, että joudun vaikka
pitämään esitelmän suurelle yleisölle niin saatan ottaa propralia(joka helpottaa ainakin minulla äänen värisemiseen)..tuo propralin käyttö on kuulemma hyvin yleistä myös
julkisuudessa esitelmiä pitäville henkilöille(tieto siitä saa myös itseni kokemaan ko. lääkkeen käyttämisen aivan normaalina). Kannattaa myös tutustua aiheeseen liittyvään kirjallisuuteen, itse luin tuon Antero Toskalan; Pelot ja niiden voittaminen kirjan...ja se kyllä auttoi minua ymmärtämään tätä pelkoa.

Tiedän, että meitä punastelevia/jännittäjiä on yllättävän paljon...ja mielestäni nämä foorumit ovat hyvä tapa jakaa tietoa
tästä sosiaalisesta pelosta. Ja etenkin toivoisin näiden muidenkin punastelun/jännittämisen voittaneita ihmisiä jakamaan
kokemuksiaan muiden kanssa(tai ainakin muistan itse "punastelu-aikoinani" etsineeni toden teolla näitä positiivisia kertomuksia,
jotka ovat myös auttaneet minua ymmärtämään tätä ihmeellistä pelkoa paremmin).

tämä tarinani on aika pitkä(innostuin vähä kirjottamaan ) ...ja ehkä jossain määrin epäselkeä! Mutta toivottavasti tästä on hyötyä!!

Minun punasteluni alkoi ala-asteella, olisiko ollut 4.-5.luokalla. Olen kohta 18-vuotias ja punasteluni on vain pahentunut ala-asteelta t�h�n p�iv��n. T�m� todella hallitsee el�m��ni ja maksaisin mit� vain p��st�kseni t�st� vaivasta ilman leikkauksia ja mielell��n my�s ilman l��kkeit�. Jotkut kaverini huomauttelevat punastelusta ja se on todella kiusallista. Saatan punastua jos vaikka k�velen jotain vastaan kadulla tai koulun k�yt�v�ll� (Todella outoa?). Tyt�ille on ihan mahdoton puhua, koska menen ihan heti tulipunaiseksi jos joku kysyy jotain.
Joskus kotona ajatellessani jotain asiaa saatan punastua. Punastun my�s jos joku kehuu minua tai mainitsee minut jossain asiassa. Olen koko el�m�ni harrastanut aktiivisesti liikuntaa ja olen todella hyv�ss� kunnossa, mutta koulun liikuntatunneilla en uskalla rasittaa itse�ni kovinkaan paljoa, koska naamani menee ihan tulipunaiseksi.
V�lill� on ollut my�s hyvi� kausia, jolloin en punastele kovinkaan paljoa ja ihmisten kanssa kommunikointi onnistuu punastelematta. Huonoimpina aikoina punasteken kymmeni� kertoja koulup�iv�n aikana ihan turhasta . En uskalla puhua vanhemmilleni t�st� enk� todellakaan l��k�rille vaikka tied�n, ett� se ymm�rt�isi. Sit� propalia haluaisin kokeilla, mutta kun sit� ei saa varmaan ilman resepti�... No en min� kuitenkaan uskaltaisi menn� ostamaan sit� apteeksita . Pit�� kai sitten yritt�� p�rj�ill� t�m�n kanssa... :/

ps. Punastelin kirjoittaessani t�t� :I

ensimmäistä kertaa tajusin nyt etsiä tietoa punastelusta netistä, ja on mahtavaa huomata että meitähän riittää! itse olen kärsinyt tästä punastumisen pelosta jo lähes 6.vuotta, yläasteikäisestä lähtien. olen ajatellut että punastelu johtuu murrosiästä ja menee sitten ohi, mutta eipä ole mennyt. olen puhunut asiasta isosiskoni kanssa joka on kärsinyt samasta pelosta. hän on jo 28-vuotias ja kertoo, että punastuminen on vieläkin hänelle arkipäivää, tosin se on hellittänyt iän karttuessa.
koulu on paikka jossa myös minulla punastuminen ilmenee pahiten. pahimpia ovat tilanteet ruokalassa ja tauoilla jossa ihmiset tulevat juttelemaan.
olisin varmasti todella sosiaalinen ilman tätä jatkuvaa punastelua. ärsyttää kun kokoajan päässä jyskyttää että "älä punastu, älä punastu". sitten pyrin tietoisesti välttämään sosiaalisia tilanteita ja porukassa jään taka-alalle koska jos sanon jotain ja yhtäkkiä tajuan kaikkien katsovan minua, punastun ja kadun avanneeni suuni. olisi maailman ihaninta jos joku hoito olisi olemassa, joku lääke, jonka otettua tietäisi että en voi punastua. voisin tehdä mitä vaan!
esitelmien pito on yhtä helvettiä, enkä tajua miten selviän työelämässä tai miten ylipäänsä voin saada jonkun työpaikan jos haastattelussa olen tulipunainen.
alkoholi on pakokeinoni. en ole siis mikään alkoholisti, en juo usein enkä kovin paljoa, mutta jo muutama pullo saa minut tuntemaan itseni itsevarmemmaksi enkä enää edes muista ajatella punastumista. baarissa on myös pimeämpää niin kukaan ei huomaa jos punastuu vähän. muutenkaan en punastele jos on pimeämpää..
tupakointi ei kyllä mielestäni vaikuta asiaan. punastelen aina, tupakoin tai en.
pitäisi varmaan ottaa yhteyttä lääkäriin.

Itselläni on hyvin samansuuntainen tarina kuin edellä olevalla. Olen punastellut yläasteelta lähtien ja silloin se todellakin oli yhtä helvettiä. Vähitellen myös luonnonpunakkuus ilmestyi poskilleni ja etenkin urheilusuoritusten jälkeen olen erittäin punainen. Aluksi tein siitä todella ison numeron. Nyt 19-vuotiaana olen tajunnut, että elämäni on aika upeaa ja pilaan sen liikoja murehtimalla jotain fysiologista ominaisuutta. En ole koskaan kärsinyt punastelusta esim. kiusaamisen muodossa ja olen aina ollut hyvin sosiaalinen ja minulla on ollut aina paljon kavereita. Tein siitä siis itse ongelman itselleni.

Nykyään hyväksyn punastumisen osana itseäni. En enää murehdi jälkeenpäin tilanteita, joissa olen punastunut. Otan propalia ennen esityksiä ja luentoja, jos olen jännittänyt sitä etukäteen. Kummasti lisää itsevarmuutta. Uskon lääkkeen vaikutuksen olevan nimenomaan psyykkista. Sinällään se ei estä punastumista.

Eniten minua risoo ajoittain "muutenvaan" punoittavat poskeni. Panostan ulkonäkööni ja tykkään näyttää hyvältä. Punaiset posket eivät sovi tähän statukseen. Vaikka olenkin jätkä, niin olen löytänyt apua meikkivoiteista ja puutereista. Varsinki jos tulee radalle lähdettyä tai haluaa olla muuten vain edustava, niin kyseiset tuotteet korjaavat tämän ulkonäköhaitan aika minimaaliseksi.Nykypäivänä jätkien meikkaus ei ole edes erikoista enää.

Älkää pilatko elämäänne liikoja murehtimalla.

kirjoitampa minäkin.. olen 20 vuotias ja kärsin todella paljon punastumisesta. tämä on kausiluontoista, mutta silti jokapäiväistä. tällä hetkellä voin olla rauhassa vain ulkona. siellä en punastu koska on niin kylmä. mutta sisällä; jos puhun, joku puhuu minulle, minusta puhutaan, minua katsotaan, minut yllätetään jne. eli helvetti melkein joka tilanteessa. nykyään pelkään jo kotonakin että joku tulee ja alan helottamaan. asun miehen ja lapsen kanssa. punastun siis jos mies vaan tulee kotiin! mitä ihmettä tälle aialle voi tehdä? en halua pilata elämääni ja kokea näitä pelkotiloja! auttaako lääkäri??

Moi,

minä olen jo yli kolmekymppinen ja mielestäni aina (tai ainakin pahimmat murrosiän itsetuntokriisit ohitettuani)ollut sosiaalisesti rohkea. En muista, että punasteleminen olisi koskaan ollut minulle ongelma. Mutta nyt 33-vuotiaana olen alkanut yhtäkkiä pelätä sosiaalisia tilanteita, koska olen alkanut yhtäkkiä punastelemaan! Tämä korostuu etenkin töissä, rennoissakin tilanteissa, kun joku puhuttelee minua tai puhun useammalle ihmiselle yhtäaikaa. Mutta muutama päivä sitten huomasin, että punastelin jopa vanhojen ystävieni seurassa! Kohta varmaan miehenikin seurassa..Tilanne on raivostuttava...olen miettinyt johtuuko se siitä, että lopetin pillereiden syönnin (jokuhan epäili, että Diane Novan syöminen aiheuttaisi punastumista. Minä taas epäilen, että niiden lopettaminen aiheuttaa...vai onko kyse hormoonitasapainon muutoksesta kaikenkaikkiaan?) vai siitä, että kun ylitin 30 rajapyykin...? Olen huomannut itsessäni muitakin muutoksia tuon maagisen rajapyykin ylitettyäni kuten lieviä paniikkihäiriön oireita yms. Mitä ihmiselle tapahtuu kolmenkympin korvilla!?! Kertokaa mulle..

Moi

Kiva huomata, että kohtalotovereita riittää! Ei tämä punastelijan arki helppoa ole. Itse olen jo 26vuotias ja edelleen odottelen "ihmeparannusta". Olen kyllä tullut siihen tulokseen, että itse me tästä sen suurimman ongelman teemme, haittaako se oikeasti koulu/työkavereitamme tai ystäviämme? Suurin syy, miksi juuri tänään eksyin tänne palstalle, on varmaan huomenna edessä oleva esitelmä. Pelkkä ajatuskin saa punan nousemaan naamalle ja sydämen jyskyttämään. Tuossa aikaisemmin nimimerkillä "parantunut" oli kirjoittanut todella rohkaisevan kirjoituksen. Ehkä huomenna esitelmän koittaessa yritän hyödyntää hänen ajattelumalliaan.

Tulevassa ammatissani joudun aika paljon olemaan esillä ja sosiaalisesti aktiivinen. Monesti mietinkin, että jätänkö punastelun takia opiskelut sikseen. Koen kuitenkin muuten (ainakin nykyään ) olevani sosiaalinen ihminen, mutta suuressa porukassa ehkä hieman taka-alalle jäävä tarkkailija. En tiedä johtuuko tämä punastelustani vai olisiko näin muutenkin.

Monesti olen päättänyt ottaa lääkäriin yhteyttä, mutta asia on jotenkin niin herkkä ja henkilökohtainen(vaikka näkyykin kaikille), että en ole vieläkään saanut tartuttua luuriin ja tilattua aikaa. Sitä kai jotenkin miettii, miten lääkäri suhtautuu asiaan. Toisaalta en haluaisi alkaa syömään lääkkeitäkään. Onko kenelläkään muuten kokemusta beetasalpaajasta? Olen kuullut, että useammat ammattiesiintyjät turvautuvat siihen.

Usein kuitenkin tulen siihen tulokseen, että vaikka kärsinkin näin kiusallisesta vaivasta, minulla on muuten asiat hyvin, eikä tämä loppujen lopuksi niin vakavaa ole! Tuokin on kai vain jonkinlaista itsensä psyykkaamista, mutta auttaa hyvinä päivinä
Kyllä me siskot ja veljet tässä elämässä pärjätään vaivastamme huolimatta =)

Eli huomenna blascon meikkivoiteet kehiin ja esitelmää pitämään. Hui!
Tsemppiä ja voimia kevääseen!

Hämmästyin ja helpotuin suuresti lukiessani tätä foorumia.. Arvaattepa siis varmasti minunkin ongelmani. Tämä siis täysin turha ja raivostuttava ongelma on välillä kiirinyt jopa itsetuhoisiin ajatuksiin koska olen aina kuvitellut itseni ainoaksi ja sitä rataa.. On myös hyvin masentavaa lukea että ihmisiä vielä kiusataan tästä ongelmasta sen päälle että yleensä syyttää vain itseään. Itse olen harrastanut ilmaisutaitoa ja olen aina ollut suhteellisen vahva persoona kunnes jossain napsahti lukion viimemetreillä. Luulin moisen johtuvan kannabiksesta yms.. Olen kuitenkin huomannut että ei ole paljon kemiallisia syitä henkisiin ongelmiin, eikä liioin ratkaisujakaan. En mielelläni ottaisi lääkkeitä vaan voittaisin ihan tahdonvoimalla, mutta kyseinen ongelma alentaa sitä suuresti. Ääh.. Näen vain vihollisia ympärilläni ja se ajaa ryyppäämään tolkuttomasti. Otan siis kaikki neuvot irti mitä tänne on lähetetty ja päätän saada sen loppumaan ennen vaikka jatkokoulutusta. Olen siis mies ja punastun missävaan millonvaan kunhan siihen vaan ei ole aihetta. (syytän nyky-yhteiskuntaa)

Mulla punastuminen on todella suuri ongelma. Olin tossa pari vuotta sitte ysiltä pääsemässä ja ainoa jonne hain jatko-koulutukseen oli asiakaspalvelu ala. Olinkin siellä sitten pari kk mutta sitten tuli punastumisesta ylisuuri ongelma. Punastuin aina, vaikka jotain muuta oppilasta pyydettiin puhumaan ääneen kaikkien kuullen, pahinta oli että kaverini huomasi punastumiseni aina, ja tiedotti kaikkia siitä. No sitten lopetin koulut koska en voinut yksinkertaisesti istua siellä. Olen nyt ollut pari vuotta välivuosilla, koska en pysty mennä kouluun opiskelemaan, pahinta on kun en voi puhua asiasta kellekkään koska nolottaa liikaa Pakko kai rohkaista itsensä ja mennä käymään yleislääkärillä juttelemassa..

Mäkin punastun tosi herkästi, ja just monesti sen takia ku vaa aattelen että kuhan vaan en punastus, kuhan vaan en punastus!! jännitän monia tilanteita ja viimeseen asti mielessä hoen itselleni "älä punastu" :/. oon saanu itsevarmuutta enkä enää nii herkästi punastu mutta vaivaa se vieläkin.
Noh, jospa se jäiskin vaa punastumiseen...mutta kun posket vaa sattuu olemaa aina enemmän tai vähemmän punaiset. arvaatte kyllä miten poskeni reagoivat esim auringolle, pölylle jne. heloitus on melkein sietämätöntä välillä. olen kyllä ja aikaa sitten hyväksynyt itseni sellaisena kuin olen, mutta aina mietin että "kelpaanko" muille ihmisille tämän näköisenä?? tämä vaiva on tehnyt sosiaalisesta elämästäni hyvin vaikeaa . en ole ujo ollenkaan, mutta punakkuus tekee minusta usein hiljaisen.
urheillessa olen luonnollisesti kuin tomaatti. silloin pidän hyvinkin paljon ääntä kentällä enkä häpeä yhtään, sehän se onkin kun pelatessa ajattelen että pelikaverit eivät oudoksu minua punan takia, että se on normaalia. mutta silloin kun ei urheile eli tekee mitä tahansa, on vaan, nii puna poskissa on todella häpeällistä.
yläasteella vuosia sitten ollessani minulla oli vain yksi satunnainen kiusaaja punaposkisuuteni takia. siis vain yksi! kiitin "yläkertaa" monesti siitä että säilyin kiusaajilta niinkin hyvin. kaikki olivat ihan normaaleita minua kohtaan, paitsi se yksi silloin tällöin kyseli päivän väriä sun muuta.
ehkä yksi syy siihen ettei minulle päätä juuri auottu oli harteikkuuteni .
nyt olen kysynyt apua punaposkisuuteen kosmetologilta sähköposteitse ja odottelen vastausta.
joskus mietin että olisi aika mukavaa tutustua johonkin kivaan samasta vaivasta kärsivään tyttöön .......
noh, tyttö kuin tyttö, mutta sellaine joka hyväksyy minut täysin, ehkä olen löytänytkin sellaisen, katson mitä tuleman pitää.
voimia kaikille punanaamoille!! ja hyvää kesää!!

täältä voi löytyä punastujille ratkaisu: www.privatix.fi
luin sivuilta juttua ja vaikutti hyvältä. Serkkuni on menossa ilmeisesti hoidattamaan itseään ja kertoi mulle noi sivut. voisin jossakin välissä itsekin hakeutua hoitoon punan takia ja suosittelen kaikkia jotka haluavat päästä punasta eroon lukemaan huolella noi sivut!!

Kasilla punastelin kanssa tyhjästä, mutta nyt en enään niin usein.
Ysin alussa aloin käydä puntilla ja se on antanu vähän itseluottamusta.
En oo lähellekkään päässy pois ongelmasta, mutta en sentään enään
punastele tyhjästä. Vinkkinä voisin antaa, että ei kannata tarkailla
kokoajan ympärille ja ajatella mitä muut ajattelee, eikä kannata
jälkeen päin ajatella niitä noloja tilanteita vaan ajatella onnistumisia.
Suosittelen myös vaikka punttisalilla käyntiä, koska siellä huomaa
kehityksen helposti ja saa itseluottamusta.

Olen syönyt Roaccutaania 8kk ja aloin punastua kuurin loppupuolella. Olen ollut ilman sitä paskaa nyt noin 3 viikkoa ja punastelen vielä paljon. Olen täysin varma että punastumiseni johtuu roaccutaanista. Iholääkärini ei ollut kuullut moista ennen, mutta ymmärsi kyllä että olen vihainen asiasta. Haluasisin nyt tietää jos tämä punastelu menee pois, ja kuinka kauan se kestää. Maila ihmeessä jos tiellä on tietoja/kokemusta. Kiitos!

Jep, sama vaiva täällä. Olen ajatellut tätä leikkaustakin huonoimpina päivinä. Mun perheessä kaikilla paitsi isällä on punakka iho, joka reagoi kylmäkuuma vaihteluista ja punastelee erittäin herkästi. Se aiheuttaa itsetunto-ongelmia minulle. Yläasteella kaikki leikkimielisesti kiusasivat, mutta otin sen kyllä hyvinkin paljon itseeni. Sehän on sama kuin aknesta kärsivää pommitettais aina kun häneen katsoo, joillain akne-jutuilla. Joskus kun jännitän, olen hyvin paha jännittäjä kaiken lisäksi, jännitys laukeaa tärinänä ja punastumisena. siitä rauhoittuminen onkin sitten hiukan hankalaa. Urheilla en uskalla koulussa kovaa, sillä punastun hyvinhyvin voimakkaasti. Mulla on aikalailla näitä samoja opettaja-punastumisia ja poikaystävän luona puhuttelu-punastumisia. Uudet sosiaaliset tilanteet, ja jos niistä ei pääse irti se punastuminen uusiutuu joka kerta.

Tämä on ehkä vaan eniten sitä itsetunto ongelmaa ja tiedän ettei punaisuus ketään muuta haittaa yhtään niin paljon kun minua, mutta en usko että olen kenenkään mielestä silloin yhtään kaunis. Vaikka eihän minun aina tartteiskaan olla mitenkään kaunis, mutta silti se vaivaa, en tahdo olla rumakaan. Ehkä niistä kiusaamisista johtuen tämä ongelma on minulle jokapäiväinen.. äh. onpa tyhmää.

Luin näitä kirjoituksia punastumisesta ja ymmärsin yhtäkkiä, että normaalista punastumisesta kärsiminen ei johdu millään tavalla mistään muusta kuin itsestään. Punastuminen ei ole vika tai sitä ei tulisi käsittää edes ongelmaksi. Punastuminen johtuu vain ja ainoastaan siitä, että kokee jonkin tilanteen epämiellyttäväksi ja se kohdistuu sinuun. Tämän selättämiseksi ei tarvita kuin korkeampaa itsetuntoa. Punastuminen johtuu ehkä epäonnistumisesta sosiaalisessatilanteessa jossain vaiheessa elämää, joka on jäänyt vaivaamaan. Sitten samanlaisessa tilanteessa on muistanut edellisen kerran "nolon" epäonnistumisen ja alkaa pelkäämään tätä. Tämä johtaa sitten punastumiseen jos sama asia toistuu, et esimerkiksi osaa vastata johonkin kysymykseen tai puolustautua jonkun sanalliseen hyökkäykseen.

Ehkä jotakuta voi auttaa lääkkeet tai hoidot, mutta uskon vakaasti, että parhaiten sinua auttaa pelkosi kohtaaminen. Selätä epäonnistumisesi ja koe onnistuvasti. Älä vältä tilanteita joissa punastut, vaan kohtaa niitä ja rohkeasti olemalla itsesi ja seisomalla omien sanojesi ja mielipiteitesi takana, et koe olevasi epäonnistunut tai väärillä jäljillä. Ehkä saatat välillä punastua, mutta mitä sitten, joillekin se vaan on normaalia. Kokemuksien myötä ja sosiaalisiin tilanteisiin tottumalla tunnet niiden olevan normaaleja jokapäiväisiä asioita, etkä koe niitä mitenkään ahdistavaksi. Mikään ei ole kiinni muusta kuin itsestäsi. Tunne siis itsesi ja ole itsesi. Tämän parempaa neuvoa ei kukaan voi antaa!

olen tosi helpottunut kun löysin tän palstan.en tajunnut että näin moni kokee saman minkä minä joka päivä,ja tää vaan ei lopu ja en kestä.olen nyt 17 vuotias tyttö,ja olen JOKA päivä kärsinyt ja kärsin tästä punastelusta,ja se estää mua tekemästä kaikkea kivaa ja ihanaa mitä voisin tehdä,mut en vain uskalla.en uskalla seurustella kun punastelen niin paljon että en vaan tajuu tätä enkä itteäni.kaikki kaverini ovat niin erilaisia kuin minä,ne ei punastele tai pelkää esiintyä niinkuin minä ja inhoan kaikkea sosiaalista toimintaa,siis sellaista jossa joutuu esiintymään tai puhumaan muille jotain,tai kertomaan itsestään.nykyään en punastele niin paljon kuin ennen,mutta silti mielestäni paljon,ja se pilaa kaiken kivan mitä haluan tehdä.tiedän,että on varmasti sellaisia,jotka punastelee enemään kuin minä,en varmasti ole pahimmasta päästä,ja oon siitä niin kiitollinen,mutta silti,se vaan tapahtuu ja pelkään sen tapahtuvan.pelkään sitä reaktiota enemmän kuin mitään,joka päivä,ihan missä vain.onneksi on ihmisiä,niinkuin te jotka ymmärrätte miltä tää tuntuu,ja se on kauheinta mitä tiedän.tekisin mitä vaan,siis MITÄ vaan että tää parantuisi kokonaan pois.olis kiva jutella aiheesta jonkun kanssa,joten kommentoikaa jos haluatte.voimii kaikille jaksaa eteenpäin,minäkin yritän sitä vaikka tää on tosi vaikeeta.

Valitettavasti viimeisin vastaus - 20.7. tai 21.7. nimimerkillä punastelija - tähän viestiketjuun hävisi roskaviestien siivouksen yhteydessä.

Ylläpito

harmittaa ja surettaa lukea punastumisviestejä. Ei siksi, että punastelemme vaan siksi, että suurin osa ei osaa hakea apua ongelmiinsa. Minäkin kärsin asiasta parhaat nuoruus-vuoteni, noin 10 vuotta, mutta sain apua tutustuessani itseeni psykoterapiassa. En enää
katsele itseäni äitini ankarilla silmillä, kaikki tunteeni ovat sallittuja (tai ainakin melkein). Apua siis saa jos osaa ja uskaltaa sitä etsiä. Toisaalta tulee mieleen, miksi psykologit ja muut alan asiantuntijat eivät voi pitää enempi meteliä itsestään?

Luin uusimman Pirkka-lehden ja tajusin mikä mua vaivaa. Sosiaalinen ahdistuminen. Se se on. Oireet oli juuri samat kuin mitä mulla on nyt. Mutta vaikkka tämä hemmetin punastuminen vaivaa mua enemmänkun mikään muu niin en kuitenkaan haluais leikkaukseen. Enkä tiedä auttaako terapia tai lääkkeet. Santtuskan^^^^^^ jutussa oli erittäin paljon samaa kun omassani. Muutaman siiderin jälkeen unohdan punasteluni, mutta en voi kuitenkaan juoda koko aikaa joten on löydettävä toinen keino. En pysty olla enäää edes lenkillä, koska jos joku tulee autolla, kävellen tai pyörällä vastaan, lemahdan aivan punaiseksi. Sitten jos istun esim. junassa tai ruokalassa ja huomaan jonkun katsovan minua, jälleen punainen korviani myöten. Jos istumme porukassa syömässä ja kaverini nousevat yhtä'kkiä pois lemahdan aivan punaiseksi. Minun on saatava päättäää se oikea hetki koska lähdetään. Eikä sekään kyllä aina auta. Selvisin yläasteen mutta jokainen koulussamme jo tietäää punastelusta. Miten ihmeessä selviän lukion? En kehtaa katsoa enää ketään ihmistä silmiin koulussa tai kaupan jonossa. Hävettää koko juttu!! Mä haluan parantua ja jotenkin saada omantuntoni niin hyväksi että en enää punastele. Kiva että te ymmärrätte vaivani ja toivon teidän "parantuvan" myös! En voi kuitenkaan loputtomiin väistelllä sosiaalisia tilanteita joten hoitokeno on löydettävä.

ihana huomata etten ole ainoa joka kärsii punastelusta:> olen 15 vuotias ja oon kärsiny punastelusta reilun 3 vuotta, ja toivon todella että jotenkin saisin punastelun loppumaan...jotkut sanovat että punastelevat ihmiset ovat nättejä mutta entä jos he olisivat itse punastelijoita? ilman punastelua olisin paljon sosiaalisempi, iloisempi ja avoimempi ihminen...punasteluni alkoi aivan yllättäin koulun ruokalassa..kaverit vaan sano et sä oot ihan punanen!ahistaa tämmönen kun ei voi olla oma ittesä kun kokoajan joutuu välttelemään tilanteita joissa voisi punastua esim..ruokalaa(enää en käy edes koulussa syömässä).koulustakin tulee joskus lintsattua jos oisi joku esitelmä tms..koska tietää että punastun(on tapahtunut useamman kerran eikä ole kiva kun kaikki tuijottaa)tunnin alkamisen odottelu täydellä käytävällä ei tule kuuloonkaan, odotan jossain edempänä ja olen siksi myöhästynyt tunneiltakin, metrossa istuminen ilman lehden tuomaa suojaa on yhtä tuskaa...voisin jatkaa loputtomiin...käytin iso tretinoinia aknen hoitoon ja nyt käytän roacuttania mutta punastelu alkoi jo ennen hoidon aloittamista joten lääkkeet eivät voi olla syy, e- pillereitä en ole käyttänyt...olisi kiva tietää miksi jotkut ihmiset(minäkin) punastelevat ihan normaaleissa arkisissa tilanteissa(kuten kaupan kassajonossa) ja toiset eivät ollenkaan, mistä se johtuu? punastelu on saanut minut masentumaan todella ja itsari on käynyt vaikeimpina aikoina useinkin mielessä...(en varmaan ole ainut) olen kokeillut hakeutua paikkoihin ja tilanteisiin jotka ovat minulle vaikeita että tottuisin niihin(terveydenhoitaja ehdotti)mutta ei se auttanut yhtään...en ole syönyt punasteluun mitään lääkkeitä en kä käynyt terapiassa ym. ja stressihermon salpausleikkaus on ihan hemmetin kallis(mistä vetäisen 50 000e?), muuten menisin siihen heti=) eikö kela voisi todellakaan auttaa meitä? te jotka olette propralia syöneet voisitteko kertoa kokemuksistanne ja kuinka lääke on tehonnut? jos olette käyneet terapiassa,onko ollut apua? lukio olisi edessä mutta en tiedä miten selviän siitä kaikesta(mm.ryhmätyöt, esitelmät,käytävällä odottelu,ruokalassa käynti jos sinne edes menen...)tuntuu hiukan paremmalta kun sain purkaa ajatuksiani teille

eli samat "oireet" kuin muilla...Eka kerta kun käyn näillä sivuilla, ja oli tosi kiva nähä et en oo ainut
haluisin uusia ystäviä, jotka punastelevat yhtä useasti kuin minä..

Punastuminen alkaa ottaa mua tosiaan päähän!ja kun ei silleen ite voi tehä mitään, vaikka yrittää olla sellasella asenteella ettei haittaa vaikka punastuu.niin punastun silti..Se on yllättävän vaikeeta uskotella ittelle, et on normaalii punastuu,Vaikka mulle harvoin huomautetaan tästä asiasta, niin se on silti ahdistavaa...Haluasin pitää esitelmiä punastumatta, syödä ruokalassa punastumatta ja puhua ystävien kanssa punastumatta...mutta se tuntuu nyt vähän vaikealta.Oon puhunu mun vanhemmille ja ystävälle tästä asiasta, mutta ei se tätä asiaa edistänyt.Ajattelin kokeilla jotain lääkettä, eli eikun lääkärille
Oon yrittäny hakeutua "noloihin" tilanteisiin, mut välillä en vaan uskalla...
Sit oon pitäny hiuksia kiinni, kun tavallisesti pidän hiukset auki...On peittänyt punastuksen jossain määrin aika hyvin

Vaikka punastuminen ei elämääni kauheasti vaikeuta, haluaisin silti siitä eroon...
Ja kunnon ystävistä,(jotka on kokeneet saman) voisi olla hyötyä..

Eli jos joku viitsisi vastata mun viestiin, niin voitais vaikka alkaa kirjoitella.Tää voi ehkä kuulostaa vähän epätoivoselta..mut ehkä oon epätoivonen

Eli kirjoittakaa..

Punastelen myös kunnolla ihan joka paikassa (paitsi kotona ja ulkona). Rakastan itse esiintymistä, mutta punastuminen tekee siitä todella vaikeaa. Keksin noin viikko sitten suuren neronleimauksen ja ostin kylmävoidetta, laitan sitä naamaan ja niskaan ennen tuntia ja käytän sitä koulussa. Se toimii aluksi, mutta kuin tunti on puolessa välissä naama alkaa punastua...

Ja olen ihan pihalla, miten lääkäriltä voi saada kuurin siihen propex-lääkkeeseen?

minulla on myös punastumis ongelma. Punastun helpoiten koulussa varsinkin luokka tilanteissa. olen kärsinyt tästä jo yläasteelat saakka. Ala-asteella nautin esiintymisestä ja huomion kohteena olemisesta, nykyään vältän näitä tilanteita. Luokassa nimeni mainitseminenkin saa minut punaiseksi. En uskalla sanoa mitään tunnilla koska tiedän punastuvani. Jos pojat juttelevat minulle koulussa punastun. samoin jos olen jossain väärässä punastun silloinkin. Mielestäni minulla ei ole huono itsetunto, minulla on kavereita ja poikaystävä, mutta heidänkin surassa saatan punastella jos en tiedä joatin tai jos olen väärässä. Nykyään minua on alkanut vaivaamaan tämä punastuminen liikaa. Jos menen poikaystäväni luo ja hänen vanhemmat juttelevat minulle, niin punastun. Olen alkanut pelkäämään punastumista niin, että jännitän jo tavallisia oppituntejakin. Pelkään punastumista ja ajattelen aina kun minulle puhutaan, että punastun varmasti ja silloinhan naamani tietenkin punoittaa. Minulla on vauhdikas luonne, mutta punastuminen rajoittaa sitä.

Hei "punainen"!

Punastumisongelma tulee monelle juuri 15-18 vuoden iässä. Jos tulee vähän punaa poskille niin se on luonnollista, mutta jos koko naama ja kaula tulee tulipunaiseksi, niin se on erittäin kiusallista ja noloa. Jos alkaa pelkäämään ja välttelemään tilanteita, joissa tietää punastuvansa, niin silloin kannattaa mennä lääkärille. Jos lääkäri ei ymmärrä ongelmaasi tai sanoo että kyllä se siitä iänmukana menee, niin vaihda pätevämpään lääkäriin tai psykiatriin, jolta saat lääkettä ongelmaasi.

Monet ovat jättäneet opiskelun kesken tai ottaneet lopputilin hyvästä työpaikasta kun eivät ole tienneet että nykyisin punastumisongelmaan löytyy lääkkeitä monelta valmistajalta eli ns. SSRI-lääkkeet.

[fi.wikipedia.org]

Punastumisongelma vaivaa joitakin ihmisiä kymmeniävuosia ja siitä voi mennä koko elämä pilalle, joten punastumisongelma on ehdottomasti hoidettava kuntoon.

Lueppa tältä samalta keskustelualueelta aihe: "Punastumiseen auttoi lääke"
[www.hypnologia.com]
Kirjoitin siihen enemmän juttua minun punastumisongelmasta, jota nyt hoidetaan lääkkeellä.

Punastuminen on minulle jokapäiväistä.. ei ole ihme jos kuulen joka päivä vähintääkin kymmenen kertaa kommentin "sä oot ihan punanen!!!!"... huoh.. joka kerta ku joku sanoo ton se laskee mun itsetuntoo rajusti. Oikeestaann oon luullu et olisin tyyliin maapallon ainoa joka punastelee näin herkästi, mutta kiva kuulla, että täällä on monia muitakin. (: se että muutun täysin tomaatin punaiseksi ei tarvitse paljoakaan..riitää että näen tutun tutun kaupungilla joka tulee moikkaamaan ja puhumaan, olen jo tomaatti. olen nyt lukiossa ja olen punastellut ala-asteen ekoilta luokilta lähtien. Kysyin äidiltäni asiasta ja hän sanoi olleensa aivan samanlainen punastelija nuorena..niin myös isosiskonikin.

heippa kirjotampa uudestaan tälle palstalle kun tuli sellainen olo.oon lukenut nyt enemmän näitä muitten kirjotuksia,ja löydän joka tekstistä jotain itsestäni,ja se tuo vähän turvallista tunnetta,koska nyt tiedän etten ole ainut näitten ongelmien kanssamä vaan niin kadehdin koulussa niitä ihmisiä jotka ei punastele.antaisin mitä vain että saisin olla niinkuin he.nykyään mun punastuminen on vähentynyt joo,mut kyllä se silti häiritsee jatkuvasti mun tekemisiä ja ajattelutapaa.tunneilla en uskalla avata suutani koska punastun heti,tai just jos vaikka jotkut kaverit tulee juttelee niin oon tomaatti ihan yhtäkkiä vaan.musta tuntuu että se johtuu siitä,että ajattelen aina että noni nyt mä punastun,ja sit se vaan tulee niinkuin se olis joku hemmetin tapa.siitä vaan on tullut sellainen ympysä jota en saa loppumaan vaikka mitä tekisin,mutta en leikkauksiin suostu,vaan pakko joku lääke keksiä.mutta kun hävettää niin mennä juttelee lääkärille,ja sit kuitenkin saan kuulla että se sanoo vaan että "kyl se menee ohi".mutta kun tiedän että se ei mene ohi.olis niiin kiva kun voisin jonkun kanssa jutella asiasta,ja vaikka keksiä ratkaisun jonkun kanssa yhdessä?kiva kun ootte olemassa,koska välillä on tosi vaikeeta kamppailla tän asian kanssa.ja sekin vielä että rakastan laulamista,ja haluaisin esiintyä,mutta en vaan pysty ennenkuin tiedän varmaksi etten punastu.ja mulla on paljon ystäviäkin,eikä mulla ole sillai huono itsetunto,mutta kyllä punastuminen sitä laskee jonkun verran.ja nyt oon niin kyllästynyt,että tän täytyy loppua.mutta laittakaa viestiä niin voitas jutella ja pohtii asiaa?

Hieno juttu että löysin tän Itelläki tuo punastuminen jonkin asteinen ongelma, mutta en kyllä tajua että millä perusteella punastun. Esim. seiskalla istuin luokassa kolmen tytön piirityksessä ja pystyin juttelemaan normaalisti ilma punastumisia, mutta sukulaisten luona käydessä/heidän käydessä meillä johti lähes mikä tahansa kysymys punastumiseen. Pari kertaa menin punaiseksi kun opettaja puhutteli minua, ja AINA jos repesin oikeen kunnolla. Oli sitten siistiä istua siinä 10 tyypin keskellä ja nauraa jollekin jutulla ja yhtäkkiä olla tomaatti. Eli tuo punastuminen on todella randomia minulla, tossa pari pv sitte ku piti enkun opelta kysyä eräs juttu käytävällä niin punasenahan minä siitä lähdin tilanteen jälkeen. Nyt en ole ihan lähiaikoina punastellut muutakuin sukulaisten kysymyksille. Tällä hetkelllä eniten vituttaa se että jostai syystä naamalla on kokoajan pieni punoitus kaikkialla muualla paitsi silmänympäryksissä. Näyttää hieman vammaiselta. Käytin differin nimistä aknelääkettä jossa oli sivuoireena tuo punoitus, mutta en ole nyt pariin kk käyttänyt ja kuitenkin tuo säilyy. Eli sanokaas millä tota ihon punoittamista voi hoitaa, punastuminen ei ole vielä minulli niin paha ongelma että lääkäriin menisin.

kokeilkaa joe blascon meikkivoidetta,minulla peittää kaiken!kannatan