itsekin punastelen tosi helposti. koulussa tuppasin olemaan koko ajan punainen oppitunneista ruokailuun. amiksen alkaessa punastelin tosi harvoin, niinkuin sellaisista asioista mistä muutkin punastuisivat. nauroin itsekin sitä kavereitten kaa mutta nyt viikko sitten iski jotain. olen ihan paniikissa tunneilla kun joku katsookin minua ja tärisen ja hikoilen. en puhu enää kenellekkään, ulkona en ole käynyt ja haittaa sosiaalista elämää paljon. punastelen myös urheilu suorituksissa ja muutenkin jos tulee vain kuuma esim. auringossa. pahinta on se kun punastun jutellessani vaikka ruokalassa niin kaverit ei enää tosissaan juttele vaan nyökkäilee ja mumisee jotain. tänään kuulin kun takapöydästä jotkut kuiskuttelivat "kato kuin punainen toi poika on".mutta joku sanoi että "sehän on tosi sulonen tollee". oli tarkoitettu läpäksi tai ei mutta kyllä se helpotti. puna laski melkein heti. koitin joskus jotain kylmägeeliä naamaan hieroa mutta eihän sellainen mitään apua anna. on myös kiusattu tästä asiasta mutta neppailin yhtä kuonoon kun ei tullut loppua kahen vuoden sisällä joten se loppui edes yläasteen ajaksi. en kokenut hyväksi tavaksi tätä ratkaisua. kaikki piti paikalle soittaa ja siinähän vasta punainen olinkin. opettajat yleensä vain pahentavat asiaa kun tulevat siihen viereen sössöttämään että "ei tässä mitään. rauhoitu nyt vain ja hengitä syvään" onko nuista beetasalpaajista todennut ketään apuja? ja saako niitä lapset ottaa?

Hei onko propral takaava? Kun tuntuu, että se ei auta. Olen 12-vuotta, joten paljonko minun pitäisi sitä ottaa?

Hyvä 12-vuotta! Aivan ensiksi keskustele äitisi, isäsi. lähimmäisesi kanssa asiasta. Ehkä rohkenet puhua opettajallesi aiheesta. Terveydenhuollon ammattilainen (lääkäri) ohjeistaa lääkkeen käyttöä ja myös annostelee diagnoosin jälkeen soveltuvan lääkkeen käyttämistä. Itsenäisesti ei lääkkeitä pidä käyttää. lääkkeet annetaan tietylle henkilölle ja vain hänen käyttöönsä ongelmansa hoitoa varten. Lääkkeillä voi olla ikäviä sivuvaikutuksia väärin käytettynä. Punastumiseen voi olla useita syitä. Tavallista punastumista helpottaa tehokkaasti ns. keskusteleva terapia, rentoutus/suggestoterapia on auttanut useita ko. ongelmatilanteessa.
Vielä kerran, ota vanhempasi mukaan ja hae apua asiantuntijoilta.

13vpoika oon ja ainaku liikun ni punastun tossa mun ongelma joskus posket on iha mustat -.- :/

Jo vähän vanhempana voin sanoa, että puhukaa asioista ennen kuin niistä kasvaa isompia ja jokapäiväiseen elämään vaikuttavia. Muistan kuinka vaikea yläasteikäisenä minulla oli puhua mistään, mutta nyt sen vasta tajuaa, että ei niitä ongelmia kannata hävetä. Sitä paitsi se perustilanne punastelussahan on se, että siitä tekee itse itselleen paljon suuremman asian kuin mitä muut siitä oikeasti ajattelevat.

Ei kukaan jaksa tuhlata ajatuksia juuri sinun punasteluusi, sillä jokaisella ihmisellä on omat ongelmansa.

Olen punastellut noin 10 vuotiaasta lähtien. 14 vuotiaasta lähtien puna läjähti naamalle jokaisessa syömistilanteissa. Oman perheen kanssa, koulussa, kavereiden luona, kaikkialla. Aloin jännittää niitä enemmän, sain myös paniikkikohtauksia, sydämen tykytystä, pahaa oloa ja ennen kaikkea tunsin suurta häpeää.

Yritin olla poissa kotoa aina ruokailun aikaan. Paikassa kun paikassa kartoin aina viimeseen asti samaan ruokapöytään astumista muiden ihmisten kanssa. Näytin melkein anorektikolta ja äitini luulikin että minulla oli se. Kävin psygologin juttusilla, söin lääkkeitä, mutta mikään ei tuntunut auttavan. Kun pääsin peruskoulusta, järjestin koko elämäni niin etten syönyt kenenkään seurassa. Sosiaalinen elämä kutistui mimimiin ja ne sosiaaliset hetket joita minulla oli, tuntuivat etäisiltä. Solmin niitä vain itseään täynnä olevien persoonien kanssa joilla oli rautainen tahto ja järkkymätön naama. En kaivannut minkäänlaista itseeni kohdistuvaa tarkastelua, koin olevani turvassa kun olin egoistien maaperällä.

Poikaystäväkseni valitsin kivikasvoisen, yli-itsetunnolla varustetun taistelijan. Elämäni alkoi tuntua todella tyhjältä. Minä olin tyhjä. Näkymätön. Poikaystäväni ei kiinnittänyt huomiota punasteluuni, ja kun kerroin miten punoitus on ohjannut elämääni ja koin olevani rajoitettu, hän viis veisasi ongelmastani, koska hänen ainoa kiinnostuksensa oli hänen oma elämänsä, uransa ja se että rakastanko minä häntä todella vai aionko jättää hänet joku päivä.


Nyt lukuisten suhteiden jälkeen... olen tajunnut jotain. Jos etsin toisessa ihmisessä sitä mitä minulta puuttuu -kivikasvoisuutta, en voi koskaan rakastua kehenkään todella. Rakastan vain illuusiota ongelmani väistymisestä ja luulen että se häviää kun rinnallani on joku joka on mahdollisimman kaukana siitä ongelmasta. Viimeisin poikaystäväni oli tummaihoinen afrikkalainen. Ajattelin että jos teen hänen kanssaan lapsia, heidän ei ainakaan tarvitsisi kärsiä tästä samasta kuin minä, voisin pelastaa heidät.

Mutta mutta...ei se olekkaan niin yksinkertaista. Näyttää siltä että kaikilla tähän maailmaan syntyneillä on jokin ylitsepääsemäön ongelma. Eikä sitä voi etukäteen tietää mikä se ongelma tulee olemaan. Kaikilla on vaikeuksia rakastaa itseään. Syitä kyllä riittää eikä niitä voi verrata toisiinsa, kumpi on pahempi? Kaikki pään ongelmat johtuvat lopulta siitä samasta asiasta, miksi en voi vain yksinkertaisesti rakastaa itseäni?



Ja nyt... Kun pelätty ongelmallinen käytös palaa niin silloin pitää sanoa itselleen jotain ylhäistä, kannustavaa, hoitavaa, ymmärtävää jotain hunajaista ja mennä eteenpäin, sulkea edellinen sivu ja kääntää uusi, sekunnin sadasosasta toiseen. Niin kuin suku jatkuu, jatkun minäkin hetkestä toiseen aina muuttuneena. Kaikista parasta on tuntea itsenä ylhäiseksi syvällä sielussaan.

Olen 1990 syntynyt poika ja kärsin liikahikoilusta ja punastelusta, hikoilusta olen kärsinyt jo lapsesta asti ja siihen olen hoidon löytänyt, joka on erittäin halpa ja se myös toimii, omalla kohdalla jouduin hoidon jälkeen jopa käyttämään välillä kosteusrasvaa kun kädet kuivuivat.

Punastelusta olen kärsinyt n. 8 vuotta eikä loppua näy. Olen kokeillut hypnoosia, mieliala ja jännitys oireisiin tarkoitettua lääkkeitä, olen käynyt juttelemassa ammattiauttajan kanssa, mutta tuloksetta. Sitten kokeilin meikkivoidetta, josta sain itse varmuutta, kun ajattelin, että nyt se punastuminen ei näy, no se auttoi tietenkin vähän ja käytän sitä vieläkin joissain tilanteissa, mutta edelleen tämä punastuminen vaivaa joka päivä ja rajoittaa elämää.

En ole ikinä tavannut ketään, muutakuin netissä, joka kärsisi tästä punastumisesta ja olisin halukas järjestämään jonkinlaisen tapahtuman jossain, vain meidän tästä asiasta kärsivien kanssa. (vaikka hämärä valoisessa huoneessa). Koska tämä on vakava asia ja olen lukenut, että jotkut ajattelevat jopa itsemurhaa tämän asian takia, joka on aivan kauheaa.

Olen ihan varma, että tämänlainen tapahtuma auttaisi minua tämän asian kanssa ja varmasti jopa sinuakin. Osallistuminen olisi siis ihan ilmaista ja näitä voisi järjestää jopa useampia. Pääasiassa siis juttelisimme punastelusta.

Tein ihan tätä varten sähköposti osoitteen johon voi laittaa sähköpostia jos kiinnostaisi tälläinen kokoontuminen ja muutenkin voi lisätä msn:iin, vain puhuakseen siitä punastelusta, autan mielelläni. sosiaalisentilanteenpelko@hotmail.fi

TEHDÄÄN TÄLLE ASIALLE YHDESSÄ JOTAIN!
terveisin. Jussi


25.11.2010

Näin telkkarissa mainoksen: "punastumiseen on nyt lääke" tai jotain sinne päin. Sit olin ihan täh! Enkä oo vieläkään ihan varma, että oliko mainos naaman punaisuuteen vai ns. punastumis kohtauksiin, mutta googlasin ja löysin tän palstan. Uskomatonta, että tää on näin yleinen vaiva.
itse punastun aina työssäoppimispaikalla ja asiakkaille ja koulussa joka asiaan kuten esiintyessä tai jos kerron jonkun pitemmän jutun. Se jos joku on ärsyttävää. Varsinkin kun joku on aina hihkumassa, että oot ihan punanen. Punastumiset lisääntyvät kun itsetunto on huono ja yksi tyttö luokalla otti siihen kinnittämisen ns. elämän työkseen, joka pahensi asiaa. Uskon sen vähenevän kun koulut loppuvat, mutta se ei ole mikään pakokeino. Asialle on tehtävä jotain tulevan työnikin puolesta, jossa joudun kohtaamaan hankaliakin tilanteita asiakkaiden kanssa ja hoitamaan ne pääkylmänä ja mieluiten neutraalin värisenä!

HEI!

Olen helsinkiläinen valo- ja videokuvaaja ja tutkin punastumista sekä sosiaalisten tilanteiden pelkoa valokuvin. Etsin ihmisiä, joilla on henkilökohtaisia kokemuksia asiasta ja jotka voisivat osallistua tähän. Mielellään pääkaupunkiseudulta ja Uusimaalta. Aihe on tärkeä.

Yhteystietoni:

Noora Lehtovuori,
nooralehtovuori@gmail.com
www.nooralehtovuori.com

Kiva nähä et tääl o samast ongelmast kärsiviä niin ei tunnu että olisi ihan yksin=) Oon nyt 14-vuotta, ja punastelu alkoi ylä-asteella myös. Ala-asteella ei ollut ikinä tämmöistä paitsi jos ihastukseni sanoi jotain ihanaa. Mutta nyt siitä on tullut minulle ongelma, punastun aina kun joku poika tulee viereeni juttelemaan, jos pitää lukea aine luokalle, joku huutaa minulle jotain tai tuijottaa. Niin vaikeaa kun on joidenkin sitä tajuta se oikeasti pilaa elämäni, oon kyllästyny ''mite joku voi olla noi punane!'' ''minkä värine on paloauto'' ''hahaha taas se o iha punanen'' ja muihin tuon tyylisiin kommentteihin... Voisiko joku sanoa jonkun kotikonstin mikä auttaisi, kun ei ole oikein varaa ostaa kalliimpia meikkejä. Kiitos=)

Tsemppiä teille kaikille ihanille tunteikkaille ihmisille!
Olen itsekin samat ongelmat läpikäynyt kouluaikoina ja tiedän tunteenne täysin. Ikävä kyllä punastelen vieläkin aikuisena, mutta haluan silti kannustaa teitä eteenpäin.
Muistelen erästä poikaa, joka oli kaksikymppinen ja posket olivat aina punaiset. En tiedä häiritsikö se tätä poikaa, mutta hän ei kiinnittänyt siihen mitään huomiota ja oli iloinen, avulias ja erittäin sympaattinen nuori mies. Ihailin häntä ja hänen iloisuuttaan niin paljon, että en ajatellut hänen punisuuttaan, koska luonne meni ulkoisen edelle. Olen saanut itse paljon voimaa ajattelemalla häntä, koska itsekin siis punastelen voimakkaasti. Olen päättänyt, että haluan tuon pojan kaltaiseksi ja yritän ottaa hänestä mallia.
Tiedän, miten vaikeaa teidän on ajatella tilannetta positiivisesti, mutta yrittäkää ja lyökää se vaikka huumorilla, niin saattaa tapahtua vaikka mitä. Paljon on apua rentoutumisharjoituksista ja suggestopediasta, jossa suggeroit hyväksymään itsesi sellaisena kuin olet.

Kaikki kiusaajat nauttivat suuresti siitä, kun huomaavat sinun kärsineen tilanteesta. Jos käännätkin tilanteen päälaelleen, etkä ole moksiskaan, loppuu heidän mielenkiinto asiaan, kun et suostu olemaan uhri.
Helppoa tämä ei varmasti ole, mutta yrittämisen arvoista.
Joskus ehkä naurat vielä koko jutulle.
Toivotan jaksamista ja aurinkoista kevättä teille kaikille punastujille!

Niill joilla punastuminen on sairauden oloinen tila (kuten minulla), punastuminen ei välttämättä ole kovinkaan söpöä poskien punoitusta. MInulla kasvot muuttuvat häiriintynee punaiseksi kauttaaaltaan, ja se herättää negatiivista ja oudoksuvaa huomiota. Voin sulle kertoa, että et haluaisi päivääkään elää tämän ahdistavan häiriön kanssa. Kokeile päivä kulkea punaista maalia naamalla, tunnetkohan olosi söpöksi ja itsevarmaksi.

Moi oon 5-luokal ja punastun ihan kaikesta kun jotai sanotaa...
Haluaisin sen loppuvan, mut miten???

Ite olen päälle pari kymppinen mies. Muistan tarkasti kuinka punastelu alkoi 2. tai 3. luokalla. Oli musiikkitunnilla laulu, josta punastuin aina ja tätähän laulua tietysti sitten punastelun häiritsevänä ottaneet aina toivoivat. Siitä alkoi kierre jossa minua kiusattiin koulussa aina 9 luokalle asti, joka päivä. Milloin kuului "tshh, tossahan voisi paistaa kananmunan" yms. Yläasteella se muuttui tönimiseksi.

Ammattikoulussa kävin kerran 3 vuoden aikana ruokailussa, koska pöydästä noustuani kuulin muiden juttelevan "miksi se punastui". En uskaltanut vastata tunneilla peläten, että joudun vastaamaan lisäkysymyksiin.

Asiaan vaikutti myös se, että jotkut läheiset ihmiset ovat aina nauraneet kun sanon jotain heille tai heidän kuullen toiselle. Vähätelleet minua ja sanomisiani.
Ja kaikkea muuta henkistä, mitä en tekisi läheisilleni.

Armeija aikana kaikki muuttui. Sain itsevarmuuteni takaisin, sitten ala-asteen alun.
Ei pelottanut puhua 100 ihmisen edessä. Ja muutenkin siellä oli hyvä olla, koska armeijassa ei pahemmin huudella tollasia älyttömyyksiä kuin siviilissä. Toimin tehtävissä joissa piti olla itsevarma. Onnistuin, se tuntui todella hyvältä. Olin löytänyt homman, jossa kukaan ei vattuile ja voin olla rennosti oma itseni.

Pari vuotta tuon jälkeen olen taas tipahtanut pykälän pari. Työttömänä ollessaan ei ole saanut kontaktia ihmisiin sillä tavalla. Kaupat ovat hirveimpiä. En pysty käymään niissä kunnolla. Parin vuoden työttömyyden jälkeen sain hakemaani ja pitämääni hommaa. Toivottavasti noustaan taas ylös, kuten kerran jo tehtiin.

Miettikää olisin ennemmin rauhanturvaajana kuin kävisin kaupassa ruuhka-aikana tuon ongelman takia.

Itse punastelen joittenkin tiettyjen henkilöiden kanssa mutta taas joittenkin kanssa ei ole mitään ongelmaa puhua vaikka ois isompi ryhmä edessä mutta sit joidenkin tiettyjen kanssa punastun helposti. Joissain tilanteissa tyttöjen kanssa puhuminen onnistuis muuten, KUNNES tunnen kovaa poltetta poskissa ja tunnen kuinka naama punottaa, vaikka tilanne olis mennyt normaalisti sitä ennen, hengitän normaaliin tahtiin jne. No, ei auta kuin taistella vastaan vaikka helppoa ei ole

Heeippa kaikille! Mä olen 17-vuotias tyttönen, pian täysi-ikäinen. Mä olen tästä punastumisesta kärsiny seiskaluokalta asti, ja nyt tän vuoden aika se on vaan pahentunut.
Se häiritsee tosi kovaa sosiaalisia tilanteita, ja melkeimpä aina kun juttelen ihan kenelle vaan, punastun. Jopa jutellessani omien vanhempieni kanssa, saatan punastua vaikkei asia ole mikään nolo.
Vältän mös todella paljon kaikkia sukujuhlia ja kahvihetkiä koska tiedän punastuvani vain jos keskustelu kohdistuu minuun tai joku sukulainen tai kaveri kysyy minulta jotain, vaikkei ole mitään syytä punastua.
Tämä on myös hankalaa siksi koska monissa tilanteissa en voi sanoa mitä haluan, koska punastuisin heti. Poikaystäväi seurassa en punastu hirveästi, ja onneksi se on hänen mielestään söpöä. Mutta esim. poikaystävän perheen seurassa punastelen, ja siksi vältän heidän näkemistään, vaikka haluisin kuinka jutella poikaystäväni vanhempien kanssa, mutta tiedän punastuvani niin se estää asian.
Nyt olen päättänyt ryhytä toimeen, ja huomenna aion varata lääkärille ajan, ja selvittää, mitä hoitoja tähän vaivaan olisi mahdollista saada.
Tsemppiä kaikille muille, toivotavasti saan punastumisen edes vähän loppumaan!
Ja jos jollain on kokemuksia ja vinkkejä, niin otan vastaan!

Oispa muuten mahtia järjestää joku pieni punastujien ryhmätapaaminen!
Uskaltaiskohan ketään tulla? vai tulisko kaikki kännissä.he..mutta oishan se aika hienoa.

MITÄ SANOTTE???


(Ite siis 25v jätkä ja punastelen kuin helvetti. Vituttaa ihan suunnattomasti tälläinen vaiva. Masennuslääkkeet ehkä autto jotain tuohon vaivaan ja terve itsetunto, mutta itsetunto on myös koetuksella aina tän takia. Tällästä vauhdikasta persoonaa tää kyllä painaa, kun ei voi heittää niitä omia läppiä kaikkien kuullen ellei ole kaverien kaa.)

Voimia kaikille jotka painitte tän vittumaisen ongelman kanssa! Ja sori tämä kiroilu mutta kun onhan tää nyt vaa niin naurettavaa!

Ihanaa huomata että en ole ainut punasteleva tässä maailmassa!! Tänä syksynä aloitin ylä-asteen eli olen 7. luokalla, ja tänä syksynä punasteluni oikeastaan alkoikin. Aina luokassa jos joudun vastaamaan, lukemaan jotain yms niin punastun. Varsinkin tietyn opettajan tunneilla olen punainen koko ajan vaikka en joutuisi tekemäänkään mitään! En mielestäni pelkää kyseistä opettajaa sillä hän on oikeastaan aika mukava ja sosiaalinen, joten en tiedä mistä tämä johtuu... Jos jonain päivänä on kyseisen opettajan tunteja, stressaan siitä että "voi ei aion taas olla ihan punainen" ja niin edelleen, eli koko koulupäivä menee usein murehtiessa. Koitan aina rauhoittaa itseäni mielessäni ajattelemalla päässä jotain kivaa kappaletta, tai että olisin 'viileän veden äärellä' ym pitämällä pään kylmänä. Se ei kuitenkaan auta sillä H-hetkellä kaikki mukavat ajatukset katoavat päästä. Olen harkinnut meneväni jonnekin psykologille mutta se kumminkin tuntuu todella kaukaiselta. Kiitos kumminkin kaikista vinkeistä mitä muut olette kirjoitelleet, aion pikku-askelin yrittää jättää taakseni punaisen pääni

En haluaisi enää edes mennä kouluun!Tää on hirveetä.punastun ilman syytäkin.Luulin ennen että olen ainut mutta onneksi en sentään ole.Kun joku poika sanoo minulle jotain menen heti punaseks ja jos opettaja vaikka kehuu mun hiuksia ni meen siinäki punaseks.Vielä kun kaverini sanovat: "oot iha punane ja punastut koko aja vaa lisää!"Tietenki punastun kun he mainitsevat siitä.Meidän pitää mennä monesti luokan eteen sanomaan jotain niin olen ainut joka ei mene ja kun opettaja kysyy miksi en mene olen jo silloin punanen se on kauheaa!!!Haluaisin elää kjunnon elämää, mutta en pysty siihen koska punastun.Nyt olen miettinyt sitä joka ilta enkä enää edes meinaa saada unta.En tiedä muita jotka punastuu paitsi nyt te jotka olette kirjoittaneet tänne.auttaisiko mikään lääke?vai mikä sen saisi loppumaan?

Kyl se on melekosen paska juttu ! Jumalauta tässähän kohta tappaa ittesä ku punastuu joka asiasta eikä voi olla sosiaalinen ja kaikki pitää outona!

Katsos vaan, on näitä ihmisiä sittenkin olemassa enemmän
Itsellä sama vaiva kanssa. Ei nyt mikään tappavanvakava, mutta tosi ärsyttävä välillä, kun joutuu olemaan mm. tiettyjen ihmisten kanssa kasvotusten tekemisissä tahi porukan huomion keskipisteenä.

Sen sanon että tän forumin löytyminen helpotti kummasti. Ettei sitä nyt ihan ainoa ole ongelmansa kanssa.
Ja ehkä siinä on sekin, miks luulee että on ainoa tän ongelman kanssa, kun usein ei edes itse huomaa, jos joku muu punastelee. Eli ehkä muutkaan ihmiset ei niin kiinnitä huomiota tai huomaa kun itse on ihan naama punaisena. Sen seurauksesta johtuvaan tärinään ja pelokkaaseen käytökseen ihmiset sit kiinnittää huomiota enemmän. Mutta ehkä auttaa jos ei olisi vaan moksiskaan koko tilanteesta.

Helpotti kummasti jopa tämän kirjoittaminen myös, saati sit näiden muiden kommenttien lukeminen, kun en todellakaan ole tässä asiassa ainoa. Toivottavasti jotain nyt edes hitusen auttoi tämä.

mullakin on ongelmia punastumisen kanssa. tai en tiedä onko ongelma punastumisessa vai siinä että ns. pelkään paria meidän luokkalaistamme poikaa. olen muuten 14 vuotta. niin siis meidän luokallamme olevat 2 poikaa saavat minut aina punaiseksi sillä jos vastaan väärin tai jompikumpi sanoo minusta jotain helahdan punaiseksi. En tiedä mitä voin tehdä , sillä kouluun meneminen tuntuu nykyään ahdistavalta. tätä on jatkunut 2011 syksystä kun tulin ylä asteelle. muiden luokkalaistemme kanssa olen ihan normaalilukemilla. Pojat eivät luultavasti tajua ett ovat aiheuttaneet minulle pelon kouluun menemisestä sillä tätä tapahtuu päivittäin. en ole kertonut tästä kenellekkään , sillä häpeän punastumistani. en tiedä mitä tehdä ja itken usein sillä pelko on vallanut mieleni niin täydellisesti että en enää tiedä mitä tehdä! voisiko joku auttaa ?

-epätoivoinen-

Voisiko joku auttaa nimittäin olen 16v poika ja punastelen vähän väliä. Välillä saattaa päivä mennä putkeen ilman minkäänlaista ongelmaa mutta sitten se taas jatkuu... Olen tässä leikkaamassa hiukset kun minulla pidemmät hiukset on jo 5 vuotta ollut ja nämä vuodet ne ovat olleet hyvä naaman peittäjä punastuessa että miten pääsen eroon kyseisestä ongelmasta ilman lääkkeitä tai jos ei muuta mahdollisuutta olen niin lääkkeillä mutta mistä niitä saan kun vanhemmilla en kehtaa asiasta mainita?? Apuja kiitos!

Moikka kohtalontoverit! Itse aloin punastelemaan joskus loppukeväästä, eikä tämä ole mitään kevyttä punahehkua vaan korviin/kaulaan asti yltävää tulipunaisuutta, käsien hikoilua, tärinää, sydämmen jyskytystä yms. Käyn koulupsykologilla kouluasioita koskien, en vain tiedä miten kertoisin hänelle asiasta? Haluasin todella kovasti lääkettä vaivaani ja päästä kunnon lääkärille, joka tosiaan kuuntelisi ja neuvoisi miten toimitaan. Voisinkohan saada psykologin mukaan lääkäriin, itse en ole kertonut kellekkään, paitsi parhaalle ystävälle josta ei ole neuvomisen suhteen hyötyä, kun huomattelee vaan hän itsekkin! Elämänlaatuni on kovassa laskusuunnassa, en voi pitää hiuksia kiinni, vaatteeni ovat kaulaan asti yltäviä, en voi istua keskellä luokkaa, koska ihmiset näkee naamani kun punastun. Yritän vaan hengitella ja rauhoittua ja hokea itselleni -ei mitään hätää, ai minä va punastun ja pah- juttuja jotka tuntuvat vain pahentavan tilennetta. Olen ikäsitäni kehtittyneempi ja suhteellisen hyvässä kunnossa, ulospäinsuuntautunut. Mutta voiko puhua pojille, harrastaa rakasta lajiani punastumatta? EN VOI! Kotona on ikävä syödä, voi ei kohta on joulukin. Itse yritän vain selvitä ja puhua rohkeasti mielellään suoraan lääkärille, terkkari kertoo vaan miten se kuuluu ikään, menee ohi yms. En kestä elämääni, jos joudun kattelemaan omaa paistinpannu naamaani vielä kuukaudenkin! Terveisin 14v tyttö pohjosesta

Määkin olen 12-vuotias ja mulla on sama ongelma..Meidän koulussa pitää aina tunnilla lukee vuorotellen ääneen ja kun on mun vuoro meen ihan punaseks ja alan JOSKUS harvoin änkyttään ja hikoileen..kuulen tunnin jälkeen usein Jassu olit iha punanen kun luit...ja meidän luokka pitää ensiviikolla aamun avauksen jossa esitetään sketsejä mulla on aika iso rooli ja en tiiä miten selviän kun yleisö on aika iso ja punastum jo luokassa jossa on vähän oppilaita mutta aamunavaus on koko koululle HELP ME



Muokattu 1 kertaa. Muokattu viimeksi 05/19/2013 08:40.