eipä tainnut hypnoosista olla minulle tai muillekaan apua kahvikuppineuroosin parantajana. kävin viisi istuntoa, eikä tilanne ole yhtään kummempi. täällä kävin kyselemässä parikuukautta sitten kokemuksista eikä yhtään vastausta joissa olisi joku parantunut.nyt olen muutaman tonnin köyhempi, ja masentunut.

kiitokset runsaista vastauksistanne!herää kysymys, onko kukaan todellisesti parantunut ko. vaivasta hypnoosilla tai jollain muilla keinoin? (lääkärit ovat vain kehoittaneet opettelemaan elämään ongelman kanssa)jos parantuneita on, olis varmasti mukavaa ja rohkaisevaa kuulla niitä tarinoita?

Tähän viestiin joku vastasi, että useilla terapeuteilla on jonkinlainen takuukäytäntö. Kuinka monella terapeutilla? Koskeeko se vain suggestiivisia hoitoja vai myös varsinaisia psykoterapioita?Lisäksi minua kiinnostaa, että jos Neurootikon oireet johtuvat nimimerkkinsä mukaisesti neuroottisesta ongelmasta, niin kuinka voisi olla mahdollista, että hypnoosin tai muun suggeroivan hoidon avulla siihen voisi auttaa? Mitä täällä ajatellaan käsitteestä neuroosi?

Minulla oli nuorena kahvikuppineuroosi. Se vain tuli yhtä`äkkiä eräissä ylioppilasjuhlissa. Ja sitä jatkui monta vuotta. Sitten kerran luin lehdestä yhdestä toimittajasta, jolla oli sama ongelma. Hän pääsi vaivastaan siten, että kertoi reilusti ja suoraan haastateltavilleen ja muille, että tässä nyt näette mitä on kahvikuppineuroosi. Ja sillä lailla koko neuroosi katosi. Eli hän ei enää pelännyt näyttää ongelmaansa.Otin saman käytännön. Ja se tehosi minuunkin. Eikä ongelma ole ikinä tullut takaisin.Eräässä tilaisuudessa kerran yhden tarjoilijaharjoittelijan kädet vapisivat niin, että viiniä läikkyi pöydälle ja sitä oli hirveää katsella. Kun hän tuli minun kohdalleni, kerroin tämän jutun hänelle ja o´man kokemukseni. Kansainväliset vieraat ihmettelivät, kun hän seuraavalla kierroksella tuli viiniä tarjoamaan, tyynenä ja rauhallisena. Minulta kysyttiin, mitä kummaa minä oikein sanoin sille tytölle, kun tuollainen ihme tapahtui.

kiitos kukkaniitty!kiinnostais tietää kuinka pitkään kärsit tästä vaivasta (minkä ikäisenä alkoi ja jne..) ja miten paljon se rajoitti sinun elämää? välttelitkö \'kahvitilanteita\'? kuinka pian tämän \'avautumisesi\' jälkeen pääsit oireista eroon? miten pitkään jatkoit asiasta kertomista vai riittikö yksi kerta? missä tilanteessa uskalsit ekakerran kertoa ongelmastasi ja miten muut suhtautuivat? jäikö mitään tilanteita joissa sen vielä huomaat? itselläni vaiva on ollut jo hieman yli 10 vuotta alkaen noin 18 vuotiaana.viimeisen kahden vuoden aikana se on jo johtanut masennukseen.

Oma kahvikuppineuroosini laukesi 3 vuotta sitten tilanteessa, jossa pelkäsin joutuvani arvostelun kohteeksi tavalla tai toisella. Käteni alkoi vapista ja olin kummissani, mitä nyt oikein tapahtuu. Opiskelin tuolloin yliopistolla. Vapinaa esiintyi sen jälkeen hieman, mutta pahin oli vasta edessä. Jouduin syömään itseäni korkea arvoisempien seurassa ja tiesin joutuvani palautteen kohteeksi kyseissä tilanteessa (gradun arvoistelu). Olin kauhuissani ja kun piti alkaa syödä, käteni vapisivat niin paljon, etten voinut nostaa haarukkaa suuhuni ja ruoka jäi syömättä. Selitin tilannetta vieressä olevalle, että minulla on huono olo. Tämän jälkeen aloin pelätä kaikkia tilanteita joissa joudun syömään toisten seurassa (puolituttujen ja vieraiden seura pahin).Hakeuduin hoitoon, sillä pelkäsin oireiden vain pahenevan ja muodostuvan esteeksi urakehitykselle. En tiedä onko itse hoidosta ollut apua, mutta omasta asenne muutoksesta kylläkin. Olen antanut itselleni luvan jännittää. Kun menen syömään, ajattelen, että olen hyvä tyyppi ja jos käteni vapisevat niin mitä sitten. Se ei tee minusta huonompaa ihmistä kuin muut. Lisäksi olen käyttänyt sitä menetelmää, että kerron asiasta. Eli jos lähden puoli tutun työkaverin kanssa eka kertaa syömään, sanon ennen ruokailua, että älä ihmettele, jos käteni vapisevat, minulla on tälläinen hassu ongelma. Useimmiten ihmiset vain kohauttavat olkapäitään ja oma jännitykseni laukeaa. Kun kerroin asiasta eka kerran ääneen, minua jännitti kauheasti, mutta kun huomasin,että se toimi, hypin suorastaan ilmaan. Nykyään toimin niin, että ajattelen jo etukäteen, miten toimin jos kädet alkavat vapista. Eli olen miettinyt lyhyen lauseen, jonka sanon ääneen, jos vapina iskee: Älkää välittäkö tästä käsien vapinasta, se menee kohta ohi tai että, olette niin pelottavia, että käteni vapisevat ja pieni naurahdus päälle.Ongelma ei ole kadonnut täysin, mutta uskon, että tulen voittamaan sen lähitulevaisuudessa ja mikä parasta, pystyn tällä hetkellä heittämään ongelmasta jo vitsiä ja nauramaan itselleni.

Olen 36-vuotias mies ja kärsinyt ko.ongelmasta jo n.15 vuotta. Kahvikuppi neuroosi on yksi ongelmani ja toinen on kylmät kädet. Ongelmat täydentävät toisiaan. Olen käynyt erillaisia terapioita läpi mutta mikään ei tunnu auttavan. Välin kahvin juonti sekä tervehtiminen sujuu hyvin,se antaa minulle lisää voimaa.Tiedän että kun hyväksyn sairauteni, ongelma poistuu. Tarkoittaa myös sitä että avoimesti voi kertoa ongelmastaan kanssaihmisille sitä häpeilemättä.Uskon että palstaa lukevat huomaavat sen että eivät ole yksin ongelmansa kanssa ja tällöin pienikin voitto tuntuu suuremmalta.En tule luovuttamaan ja olen avoin kaiklle keinoille jotka voivat auttaa minua.

vieläkö kukkaniitty kuluttaa tätä palstaa? aluaisin vaihtaa ajatuksia.kaikkien muidenkin ko. jotain vaivasta tietävien kommentit ja ajatukset kiinnostavat.

Hei! Äskeinen viestini hävisi jonnekin, joten yritänpä uudestaan.Toivoa on kahvikuppineuroosinkin suhteen! Kun luet tarkasti Mäkelän Maijan vastauksen joulukuiseen kysymykseesi, huomaat, että apua on löytynyt. Hypnoosi- tai suggestoterapia ei silti ole mikään ihmelääke - joihinkin ja joidenkin ongelmiin se puree paremmin, toisiin huonommin. Yhteiskunta ei valitettavasti toistaiseksi osallistu tämän hoitomuodon kustannuksiin, joten asiakas joutuu pulittamaan kulut omasta pussistaan. Mikäli paikkakunnallasi sattuu asumaan suggestoterapian opiskelijoita, saattaisi olla mahdollista päästä maksutta jonkun opiskelijan harjoitusasiakkaaksi. Kannattanee tiedustella ko. mahdollisuutta esim. tämän palstan kautta.Voimia ja rohkeutta sinulle toivottaaOinasOinas

Hei taas!Oheistan sinulle tähän Sampsa Korhosen Auringonkukalle lähettämän vastauksen kahvikuppineuroosista.Terveisin OinasRE: Kahvikuppineuroosi lähettänyt Sampsa Korhonen [muut aiheet] 20.10.2002 15:37 Hei Auringonkukka!Kiitos kysymyksestäsi, kollega tuossa jo aloittikin ;-)Tunnistatko tästä itsesi? Monilla asiakkaillani käsien vapina ei esiinny yleensä läheisten kanssa ja tuntemattomien kanssa monet osaavat ottaa roolin, joka auttaa itsensä hallintaan. Useimmilla vapina on pahimmillaan juuri puolituttujen kanssa, kun haluaa kontrolloida itseään voimakkaasti, mutta oireen \'paljastumisen\'pelko on suurimmillaan, esim. työpaikkaruokalassa tms.Usein toistettu selitysmalli \'kahvikuppineuroosille\' on tämä:Kahvittelutilanteiden vapinasta kärsivä itse kuvittelee kätensä vapisevan ajattellessaan joutuvansa esim. työpaikkaruokalan \'arvostelevien silmien kohteeksi\' ja tietoisesti sitten jännittää kahvikättään. Käden lihakset alkavat väsyä ja tämä johtaa tahdosta riippumattomaan vapinaan eli ko. mielikuva toteutuu. Vapinan huomaaminen luo lisäpainetta itsensä lisäarvostelusta, ikävä kierre lisääntyy, tietoisesti jännittää lihaksia entisestään, käsi väsyy ja tahdosta riippumaton vapina kasvaa. Mitä enemmän yrittää tietoisesti vastustaa vapinaa, sitä pahemmaksi se kasvaa. Jossain vaiheessa tämä yritys pitää kättä vakaana automatisoituu => vapina tuntuu tahdosta riippumattomana toimintana.Itse olen kokopäivätoiminen henkisen valmentamisen ammattilainen ja erikoisosaamisalueeni on juuri sosiaalisten pelkojen ja jännitysten hoitaminen. Asiakkaani ovat pääasiassa vaativien esiintymis- ja hallintatilanteiden kanssa painiskelevia ammatikseen esiintyviä, liike-elämän johtajia jne, tottakai myös ketä tahansa muita \'opitusta jännittämisestä\' kärsiviä. Puhun opitusta jännittämisestä eli siitä voi ja pystyy oppimaan pois. Hypnoositilaa hyödyntävä lyhytterapia, on hyvä vaihtoehto oppia hallitsemaan itseään esiintymistilanteissa. Laajennan kuitenkin tässä tarkoituksella hieman aiheen pohdintaa, vaikka se ei omaan tilanteeseesi suoraan liitykkään:Käsitteen \'kahvikuppineuroosi\', jonka useiden mielestä pitäisi kyseenalaistaa, synnytti 50-luvulla psyk. Markku Paloheimo sellaiselle pelolle, jossa kädet vapisevat esim. kahvia juotaessa sosiaalisissa tilanteissa. On totta, että syitä ihmisten käsien vapinaanhan voi olla lukuisia, on esim. liikejännityksestä johtuvaa \'lihasvapinaa\' tai esim. tietynlaisesta asennosta johtuvaa \'asentovapinaa\'. Vapinan voi aiheuttaa runsas kahvinjuonti, rauhoittavat lääkkeet, tupakan- tai alkoholin vieroitusoireet, myös kilpirauhasen liikatoiminta tai veren sokerin laskeminen. On puhuttu myös suvussa perityvästä vapinasta, joka alkaa 15-60 vuoden iässä, syitä tähän ei tiedetä. A-klinikoilla kouluttaessani sain tietää myös alkoholin aiheuttamasta pikkuaivojen rappeutumisesta johtuvasta käsien vapinasta. Eli ei erikoislääkärin suorittama tutkimus muiden tekijöiden poissulkemiseksi ole poissuljettua sekään.Olen oppinut jännittämisasiakkaideni ja tuntemieni ulkosuomalaisten kautta tiedostamaan myös sen, kuinka kapeat ja ahtaat normit suomalainen yhteiskunta asettaa siitä, millaisia voimme \'arvostetulla tavalla olla sosiaalisessa vuorovaikutuksessa\' - tämä ruokkii turhaan painetta ja epäonnistumisen pelkoa sekä sosiaalista jännittämistä. Jokaisen ihmisen perusoikeuksiin kuuluu mahdollisuus kokea olevansa \'ihmisyyden tasolla tasavertainen toisiin nähden\' ja tähän hyvin tehty terapia tähtääkin. Asiakkaani käyvät jännittämisten takia keskimäärin noin 5 kerran tehovalmennuksen ja useimmiten yhteisesti sovitut tavoitteet myös saavutetaan. Lisäksi mukaan saa aina ilmaisen tukimateriaalin, sillä opetan asiakkaalleni myös itsehypnoosin, jolla itse voi jatkaa omaa prosessiaan eteenpäin. KIRJALLISUUTTA kysymästäsi aiheesta löytyy mm.:Achte, K. & Pakaslahti, A. (1981). Sosiaaliset pelot. Helsinki: Erikoispaino Oy.Toskala, A. (1988). Kahvikuppineurootikkojen ja paniikkiagorafoobikkojen minäkuvat minäsysteemin rakenteina ja kognitiivisen oppimisterapian perustana. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.Toskala, A. (1997). Pelot ja niiden voittaminen. Juva: WSOY ? Kirjapainoyksikkö.Löytyy myös Sosiaaliset pelot-niminen psykologian approbatur(Hanna Kuusela, Jaana Piippo, Hanna Reikko)sosiaalipsykologian alalta sekä tietenkin paljon hyödyllistä HYPNOOSI JA NLP-kirjallisuutta, kutenSHY:n oma kirja (luku esiintymisvalmennuksesta & paljon lisätietoa hypnoosista), kirjan mainoksen löytää Hypnologian keskustelupalstanalusta.Lämmöllä,Suggestoterapeutti SHY Sampsa Korhonen(09) 622 2122Sampsacon. Valmennnus- ja koulutuspalvelut /Rautatientorin SuggestoterapiakeskusKaisaniemenkatu 1 B 8.krs, 00100 Helsinkisampsa.korhonen@kolumbus.fi Suosittelen: \'Linkin nimi \': www.hemmohytonen.net

Useilla terapeuteilla on takuukäytäntö.Neuvottele maksujesi palauttamisesta, jos et ole saanut apua.v. kuluttaja-asiamies(nainen) Pohjanmaalta

onkohan joku juttu mun hypnoosissa villa, koska toisinaan olen kasetin kuuntelun jälkeen hyvin ahdistunut?vaikeuttaakohan se minun \'paranemistani\'?

Tervehdys \'neurootikko\'.Se, mitä sinun aiemmasta kertomuksestasi mieleeni tuli, oli, että kaikki ei todellakaan ole mennyt aivan niin kuin olisi pitänyt. Tai sitten hoitokerrat jäivät auttamatta liian vähäisiksi.Ensinnäkin. Vaikuttaa siltä, että kuulut hypnoottisesti positiivisten joukkoon, eli olet altis suggestiivisille vaikutteille, sillä muutoinhan terapeuttisi ei olisi edennyt alkukeskustelua pitemmälle, ja että ennusteet terapian suhteen ovat olleet hyvät.Nyt on täysin mahdotonta tässä sanoa, mikä asiassa meni pieleen; vai etsittiinkö ratkaisua muualta kuin ongelmien todellisesta ytimestä. Jo tuo, että koet ahdistusta kasettien kuuntelun yhteydessä kuvastaa tietystä takalukosta tai psykologisesta esteestä, joka haraa sinussa vastaan ja tämän takalukon etsiminen ja hoitaminen on avain kaikkeen onnistuneeseen suggestioterapiaan.Ajattelin sitäkin ratkaisua, että lähtisit itse perehtymään suggestion ja hypnoosin alkeisiin ja kehittämään riittävää itsesuggestion taitoa, jolla voisit eliminoida niin kahvikuppineuroosit kuin paljon muitakin asioita. Vaikkapa kyyneleet sipulin kuorimisen yhteydessä. Kuitenkin, mikäli sinulla on tämä vastaan haraava takalukko jossain sielusi syvyyksissä, tämä estää myös menestyksellisen itsesuggestion harjoittelun ja aiheuttaa vain ahdistusta samaan tapan kuin nyt kasettien kuuntelussa.Joten ainoaksi oikeaksi ratkaisuksi näkisin tämän vastaan haraavan eston metsästämisen ja eliminoimisen ja todennäköisesti myös kahvikuppineuroosi häipyy saman tien.Tsemmpiä sinulla ja älä missään nimessä menetä toivoasi. Vastukset ovat voittamista varten ja mitä vaikeampi vastus, sitä riemullisempi on voitto.Tv Leksa

Zen.

Parantaa taatusti neuroosin. Uskokaa pois. Olen kuin uudestisyntynyt.

Helpottavaa lukea, että en ole yksin tällaisen elämää hankaloittavan asian kanssa! Itse olen kärsinyt vaivasta 15 vuotta ja taistellut sitä vastaan. Välillä oireet helpottavat ja nyt ne ovat taas pahentuneet. Olen ihmetellyt miksi käteni ovat nykyään aivan jäässä koko ajan. Vaikka olen sisällä lämpimässä, vaikka olisi kesä, niin palelen sekä käsistä että jaloista. Kuinka monella on samoja oireita ja oletteko hakeneet kylmyyteen apua?

Luin äsken tuon ihan alkuperäisen viestin pikaisesti: Kahvikuppineuroosi on sen verran tiukka vaiva, ettei se välttämättä suostu irrottautumaan vielä viidennelläkään suggestoterapiakerralla. Ystävälläni oli tosi paha kahvikuppineuroosi, jota lääkärit tutkivat peräti Parkinsonin tautina. Teimme sen kanssa lujasti töitä muutaman kuukauden, hoitokertoja lienee ollut n 15: Oireet hävisivät ja ovat pysyneet poissa.
Ei kannata lannistua.
terv. Mäkelän Maija Turust

Voi kun olisi ollut tietokone ja nettiyhteys kouluaikoina. Itselleni kehittyi yläaasteikäisenä kahvikuppineuroosi, joka kesti varmaan viitisen vuotta. Hävetti todella paljon ja pelkäsin aina sosiaalisia tilanteita, kuten ruokailua jne... Nyt olen onneksi päässyt vaivasta eroon, olen ilmeisesti vain kasvanut henkisesti. Näin koen sen itse ainakin. Olin todella ujo ja herkkä noina aikoina. Liittyykö muuten pääntärinä samaan vaivaan vai onko sille jokin oma nimitys? Minulla oli sitäkin vaivaa välillä...

Olen miettinyt, mikä voi olla perimmäinen syy, että ihminen sairastuu kahvikuppineuroosiin?
Olen aina pitänyt itseäni sosiaalisena ja ulospäinsuuntautuneena, mutta tämä neuroosi on hallinnut minunkin elämääni. Ehkä taustalla on jonkinlaista täydellisyydentavoittelua tai riittämättömyyden tunnetta, tunnetta ettei kelpaa. Minunkin oireeni alkoivat täysin yllättäen (jos jotain voi kuvata "kuin salama kirkkaalta taivaalta", niin juuri tätä) murroisikäisenä uudessa ja jännittävässä arkipäivän tilanteessa. Oireideni kanssa olin todella epätoivoinen ja ahdistunut. Pahin tunne itselläni asiaan liittyen (pelon lisäksi), on ehkä ollut suuri häpeä. -Entä jos joku huomaa? Mitä minusta ajatellaan? Myös tuota "mgirlin" mainitsemaa päätärinää liittyi oireisiini, joita alkoi lopulta ilmetä jopa kaupan kassalla sekä kaikissa esiintymistilanteissa. Olen kantanut tuota häpeän taakkaa sisälläni jo vuosikymmenen. En vain pysty puhumaan asiasta läheisilleni. Tuntuu, että minua pidettäisiin heikkona ja menettäisin arvostuksen heidän silmissään. (Pelottavaa on tuo ohjeistus, että pitäisi pystyä nauramaan itselleen ja kertoa asia reippaasti ruokapöydässä kanssaihmisille. -Mistä olette saaneet sellaisen rohkeuden, "Kukkaniitty" ja "parempaan päin"??). Oireilu sai aikaan myös yhä ilmeneviä huonommuuden- ja heikkoudentunteita. En haluaisi olla heikko (jona kyseistä oireilua huom.ITSESSÄNI pidän). Kestin asiaa monta vuotta vältellen ruokailu- ja kahvitilanteita. Eihän sellaisesta elämästä kuitenkaan mitään pidemmän päälle tule. Sairastuin vakavaan masennukseen ja olin neuroosin ja sairauden suhteen hyvin yksin ja neuvoton. Tätä olen kyllä osin edelleenkin. Tilanne kävi sietämättömäksi ja uskaltauduin lääkäriin pakon edessä. Sain vapina-oireisiini beetasalpaajaa. Se on auttanut selviytymään arjessa ja monille muille ihmisille normaaleissa tilanteissa. Toki tiedostan, että ongelma ei ole poistunut, vaan vain lievennän sitä lääkitykselläni. Olenkin miettinyt muun terapian ohella suggestoterapian aloitusta. Voiko suggestoterapiassa hoitaa useita ongelmia yhtä aikaa esim. juuri neuroosit, itsetunto-ongelmat ja mielialaongelmat, "väärät" ajattelumallit? Vaikka kaikki ne taitavat jollain tavalla (ainakin tapauksessani) toisiinsa linkittyä. Voiko terapiassa "korjata" herkässä kehityskaudessa syntynyttä negatiivista minäkäsitystä ja identiteettiä? Tulevaisuudenkin kannalta haluaisin asiaan ihan oikeaa apua. Eivät nämä ongelmat saisi elämänlaatua huonontaa, kun maailmassa on suurempiakin asioita. Voimia kaikille ja myötätuntoisia ajatuksia! Kiitos tarpeellisista sivuista. En ollutkaan ihan yksin maailmassa pelkoni kanssa.

Tähän päivään asti kuvittelin ihan tosissani olevani ainoa maailmassa, jolla on tällainen ongelma! Tänään taas tuskailin käsieni tärinän kanssa ja päätin kirjoittaa googleen "käsien tärinä" ja suu auki luin ihmeissäni kahvikuppineuroosista. On todella helpottavaa huomata, etten ole yksin tämän asian kanssa. Ehkä en olekaan niin "outo" kuin olin kuvitellut. Olen 19 vuotias ja olen kärsinyt tästä kahvikuppineuroosista jo monta vuotta. Vaiva alkoi ala-asteella, kun nokkahuilukokeessa käteni tärisivät ja suorastaan pelästyin sitä. Sitten tärinä jatkui kaikissa esiintymistilanteissa. Kerran matikantunnilla minun käskettiin mennä tekemään taululle lasku ja käteni tärisivät niin, ettei laskusta saanut edes selvää. Kaikki luokkatoverini tietysti huomasivat asian ja opettajakin sanoi: "miten toi on sen näkönen kun olis vasemmalla kädellä tehty?". Kaikki ihmettelivät ja naurahtelivat. Olin kuolla häpeästä ja kun pääsin kotiin, itkin monta tuntia ja tuntui, että olen kamala ja omituinen ihminen. Tuosta ongelma lähti vain paisumaan ja lopulta pelkäsin kaikkia tilanteita, joissa käsien tai pään tärinä voi aiheuttaa ihmetystä. Hammaslääkärilläkin luultiin, että pelkään niin kovasti kipua, että tärisen. Tosiasiassa pelkäsin vain tärinää itsessään ja sitä, että minua pidetään omituisena.
Nykyään välttelen jo todella tottuneesti tilanteita, joissa tärinä helposti huomattaisiin. Kukaan tuntemani ihminen ei ole varmaankaan huomannut ongelmaani, niin hyvin sen osaan peittää. Tämä rajoittaa arkielämäääni todella paljon. Koko ajan olen huolissani ja käyn kaikki tilanteet läpi päässäni ennen kuin ne tapahtuvatkaan. En millään pysty menemään lääkärille tai hypnoosihoitoon. En vain pysty kertomaan tästä kenellekkään. Luin ihmeissäni teidän tarinoita, jotka olette uskaltaneet hakea apua. Tahtoisin päästä ongelmasta eroon ilman ammattiapua.
Pelkästään sekin helpotti jo paljon, että luin toisten kirjoituksia. Yritän nyt tästä tuota, että ajattelen, ettei haittaa, vaikka käteni tärisevät. Minun käsien tärinään kyllä liittyy myöskin käsien runsas hikoilu, joka on kiusallista kättelemistilanteissa. Sekin rajoittaa elämääni aika lailla, että välttelen käsien kosketus- tilanteita.. Onko muilla kokemuksia tästä?

Vihdoinkin löysin sen mitä olen etsinyt. *Huokahdus* On niin rauhoittavaa lukea että en ole ainoa kenen kädet tärisee.

Olen aina ihmetellyt että mistä semmonen johtuu ja että onko jotain pahasti vialla. Käsien tärinä on nimittäin ollut joskus tosi paha, jo yliopiston aikana kerran muistan kun olin syömässä jogurttia yhden tytön kanssa aamupalalla ja yhtäkkiä tärisi käsi niin paljon että en pystynyt syömään sitä loppuun. Olihan hän toki tosi kauniskin mutta ei mulla ennen ollut mitään samantyyppistä tapahtunut.

Pahinta ja ehkä hauskinta tässä onkin ehkä juuri se että opiskelin silloin Hotellialaa ja nyt olen saanut uuden työpaikan ja tulen nuorena Ravintola-päällikkonä vetämään yhtä kaupungin hienointa kahvila/bistroa ja olemaan koko ajan "näytillä" ja jos kädet tärisevät niin se kyllä huomataan heti.

Ehkäpä nyt kun olen lukenut kaikki nämä muiden viestit pystyn itsekin rauhoittumaan ja tärinä loppuu kokonaan. Näin ainakin aion yrittää tehdä.

Eli kiitos kaikille ketkä ovat kirjoittaneet omat viestinsä, oli todellakin tosi rauhoittavaa lukea että en ole ainoa kenen kädet joskus tärisevät (toisinaan ihan hullustikin).

L.L, 25v.