mainiota! olisi ollut hienoa järkätä treffit vaikka jo joulukuun puolelle - niinkuin haaveilin, kun perinteisesti tuon taudin riehumisaika ajoittuu juuri joulun tienoille, ja sillon sitä tukea just tarvis, mutta näyttääkö ihmisistä siltä, että olisi realistisempaa siirtää treffit tammikuulle - vaikkapa aivan kuun alkupuolelle? harjoittelupaikallani on paraikaa yksi sairaslomalla mahataudin takia, joten tukea tarvittaisiin...

Mulla on kans oksennustaudinpelko, ollu niin kauan kuin muistan. Joku tossa kirjoitti että muistaa äitinsä olleen taudissa pienenä ja mulle tapahtu samoin. Äitini oli tosiaan yrjötaudissa kun olin noin 4-vuotias ja se on jotenkin vaikuttanut tähän asiaan. Tuntuu ihanalta huomata että minulla on näin monta kanssakärsijää. Tää on kyllä kauhee vaiva.
Olen nyt 20v. ja olen kaikin puolin hyvin herkkä. Minulla on paniikkihäiriö ja siihen liittyvää lievähköä masennusta ja olen ollut terapiassa koko ikäni(kognitiivisessa). Olen juuri aloittanut lääkkeiden syömisen.
Neuvoni kaikille teille on että älkää vatvoko tätä ongelmaa yksiksenne. Menkää terapiaan jos mahdollista, puhukaa asiasta läheisillenne, älkää rajoittako elämäänne sen takia, älkää hävetkö asiaa. Nämä ovat ne joihin yritän itse pyrkiä eikä se ole kovin helppoa mutta kyllä elämä on ollut silti elämisen arvoista. Eräs kirjoitti että pelkää että oksentaa bussissa tai jossain muualla julkisella paikalla. Tällainen häpeä on tyypillistä tällä ongelmalle, itsellenikin tuttu. Itse ajattelen nykyään haistakoot muut paska, minähän oksennan missä minua huvittaa. Yritän myös ajatella toisen ihmisen näkökulmasta että minkä verran sitä loppujen lopuksi haittaa jos oksennan sen lähellä. Että ei muut ihmiset välttämättä kärsisi siitä niin paljon jos oksentaisin bussissa ja että se on loppujen lopuksi pieni asia heidän elämässä eikä minun kannata ottaa paineita sen takia. Minä ainakin pystyn elämään ihan hyvää ja ihanaa elämää tästä huolimatta. Kyllä sen oksentamisenkin sitten kestää kun se tulee. Toisten ihmisten tuki on elintärkeä. Jos joku haluaa kirjoittaa minulle tämän asian tiimoilta tai muuten vaan sähköpostiosoitteeni on skervinen@mailcan.com.

Minä olen 17-vuotias lukiolaistyttö ja kärsin myös emetofobiasta. Pelkään lähes päivittäin (varsinkin näin talvisaikaan), että saan vatsataudin tai että joku muu saa ja tämä pelko rajoittaa jokapäiväistä elämääni. Minua ahdistaa, kun joudun istumaan esimerkiksi luokkahuoneessa, bussissa, junassa, hammaslääkärissä tai missä muussa paikassa tahansa, josta on vaikea lähteä, jos alkaa oksettamaan. Sen takia koulunkäyntikin tuntuu välillä vaikealta ja olen erittäin masentunut.

En ole puhunut tästä pelostani kenellekään, mutta luettuani muiden kokemuksia tällä sivulla ajattelin ettei se ehkä olisi huonoin mahdollinen vaihtoehto. Tuntuu, että puhuminen helpottaa. Mielestäni ehkä terapiaakin kannattaisi harkita, koska muuten pelko voi riistäytyä käsistä ja pilata aivan koko elämän.

Olisi todella hyvä, jos saataisiin nettiin jotkut suomalaiset emetofobiaa koskevat sivut, jossa me tätä kauheaa fobiaa kärsivät voisimme vaihtaa tuntemuksiamme. Se voisi olla helpottavaa ja auttaa monia meistä pääsemään eroon tai ainakin helpottamaan tätä vaivaa. Toivottavasti sellaiset vielä saadaan aikaan...vaikka sitten yhteistoimin!

Hyvää joulua nyt kuitenkin kaikille, ja toivotaan että pysyisimme terveenä!

Nyt on pakko mainostaa... SME, eli Svensk Mötesplats för Emetofober on juuri avannut suomenkielisen osaston. Toki pitää olla jäsen jotta pääsisi kirjoittamaan ja lukemaan sinne, mutta liittyminen on ilmaista, kunhan muutamalla lauseella kertoo fobiastaan. Osoite on [www.emetofobi.se]

Minä olen alkanut käsitellä pelkoani kahlailemalla näitä eri foorumeita ja haalien kaiken mahdollisen tiedon ja muiden kokemukset, ja hetkittäin tuntuu että olen ehkä vähän enemmän sinut pelkoni kanssa kuin ennen. Yritän ylläpitää ajatusta että jos oksennan niin sitten oksennan, on siitä ennenkin hengissä selvitty (vaikka enhän minä kuolemaa pelkääkään...). Tiedän etten muista tuota jos asia joskus tulee ajankohtaiseksi, mutta ehkäpä pienikin asennemuutos on parempi kuin ei mitään. Hyvää ja parempaa uutta vuotta kaikille!

Hei vaan!

Eräs kanssapelkääjä liittyy joukkoonne. Tarinani on hyvin samankaltainen, kuin monet täällä jo kerrotut. Olen lapsesta saakka pelännyt oksentamista - sekä omaa että muiden -aivan hillittömästi. Pelkään mahatautitartuntaa, olen hysteerinen, vahdin omaa oloani jatkuvasti. Valitsen elokuvissa tms. istumapaikan aina reunasta, että pääsen tarvittaessa nopeasti pois. En edes uskalla harkita raskaaksi tulemista suvussa kulkevan voimakkaan pahoinvoinnin vuoksi, enkä usko voivani kestää mahdollisten lasteni mahatauteja. Suurin pelkoni on se, että en tunnista oksennuksen tulevan, ja sitten laattaan täysin yllättäen. Jne. Kävin psykiatrin juttusilla muutaman kerran ja hänen mielestään koko oksentamiskammo liittyy suurempaan kokonaisuuteen, hallinnan menetyksen pelkoon. Mene ja tiedä, näin voi kai ollakin. Lopuksi hän suositteli minulle intensiivistä psykodynaamista psykoterapiaa, eli 2-3 kertaa viikossa 2-3 vuoden ajan. No, tällä hetkellä minulla ei ole resursseja moiseen. Hypnoosia olen kokeillut, mutta toisessa yhteydessä, joten sitä voisin kai kokeilla tähän fobiaanikin.

Utelias kun olen, haluaisin kovasti saada selville, mistä ihmeestä oksennuskammo voi olla peräisin, varsinkin kun tälläkin palstalla meitä samanlaisine kokemuksinemme löytyi niin monta? Olemmeko me kaikki sen oppineet, ja jos niin mistä? Vai onko meillä kaikilla hallinnan ja kontrollin menetyksen pelko? Mistä tämä voi johtua, kun se näinkin yleinen pelko näyttää olevan? Oksentaminen, kaikessa inhottavuudessaan, on luonnon oma keino puhdistaa kroppaa, joten siinä mielessä se on täysin normaali ja vaaraton ilmiö. Mutta kun se vaan saa minut aivan hysteeriseksi, pelkästään ajatus siitä riittää saamaan ahdistavan olon. Jollain amerikkalaisella emethophobia-palstalla luin, että oksennuspelosta kärsivät usein ne, jotka itse oksentavat hyvin harvoin.

Joka tapauksessa, kiitos teille tarinoistanne ja kokemuksistanne, on helpottavaa huomata että en ole yksin kummallisen kammoni kanssa!

Kirjoitin aikaisemmin tavanomaisen tarinani ja nyt täytyy kertoa teille kaikille kokemuksestani uudenvuodenaaton iltana. Nimittäin sairastuin silloin oksennustautiin. Kun on kyseessä tämä minulle (meille) niin hankala asia, huomioin monia asioita, joita "tavallinen" ihminen ei nooteeraisi.
Oksensin noin kolmen tunnin aikana kuusi kertaa eli koko vatsani tyhjäksi. Olin odottanut vatsatautia erityisen pelokkaana ja mielenkiinnolla tänä syksynä. Olen siis 20-vuotias ja kärsinyt tästä asiasta koko ikäni. Olen ollut terapiassa 12-vuotiaasta saakka. Ja nyt minulla on selkeästi kaynnissä jonkinlainen murroskausi. Monet asiat selviävät ja helpottuvat ja muuttuvat. Olen muuttanut pois kotoa ja aloittanut opiskelun.
Kävin ensiksi psykodynaamisessa terapiassa neljä vuotta ja sen jälkeen 2-3 vuotta eri terapeutilla kognitiivisessa. Jälkimmäinen oli minulle huomattavasti hyödyllisempi. Kognitiivisessa käsittelimme ennen kaikkea paniikkihäiriötäni, johon tämä fobianikin on yhteydessä. Rentoutuminen (vatsan ja niskan) ja rentouttaminen olivat ehkä tärkeimpiä asioita, joita opin. Eli fyysisiä asioita. Fysiikka ja psyyke ovat hyvin kiinteästi yhteydessä toisiinsa. Oman ruumiin hallinta helpottaa minun psyykkistä pahaaoloani ratkaisevasti. Myös tasainen hengitys nenän kautta on erittäin tärkeää (siis nimenomaan silloin kun iskee paniikki ja paha olo, mutta myös muutenkin).
Tämä on sellainen asia, jota suosittelen kaikille täällä olijoille. Kannattaa myös tutkastella mahdollista paniikkihäiriötä!
Mutta itse asiaan. Koin jonkinlaisen vapautumisen tässä oksennustaudissani. Ensimmäistä kertaa elämässäni nautin oksentamisesta. Vaikka oli paha olo niin ensinnäkin se ei kestänyt eikä yleensäkään kestä kovin kauan, ja se, paha olo, ei tuntunut pahalta. Tarkoitan, että kun olin täysin rento niin en omalla panikoimisellani millään tavalla lietsonut pahaa oloani.
Ensimmäisen kerran kun tajusin että tämä on nyt SITÄ, sydän hakkasi. Mutta ensimmäisen oksennuskerran jälkeen, ei enää pelottanut ollenkaan. Luulen että monet emetofoobikot pelkäävät vatsataudissa juuri sitä kun oma ruumis niin voimakkaalla tavalla reagoi (siis pahoinvointi ja oksentaminen), eikä sitä pysty muka mitenkään hallitsemaan. Eikä sitä pystykään estämään. Se tulee jos on tullakseen. Mutta täydellisesti kontrollia ei menetä. Ei suinkaan. Se paha olo on nimenomaan rentoutumisen avulla "hallittavissa" ja sen kautta siedettävä. Se on sellainen asia, jota täytyy harjoitella ja jonka jokainen voi oppia!
Se olo juuri ennen kuin oksentaa, on kovin paha. Ja silloin kun oksennusrefleksi laukeaa ja saa oksennuksen tulemaan, sen jälkeen tulee ihana olo. Ja se oksentaminen tuntui niin hyvältä. Ei se ole aikaisemmin tuntunut, mutta nyt kun olen sitä vuosia käsitellyt ja kokenut suuria muutoksia itsessäni, se tuntui. Se vaatii työstämistä ja oikeiden asioiden löytämistä. Se että tämä minulla toimii, ei tarkoita sitä että se välttämättä muilla toimisi yhtä hyvin. Mutta olen täysin varma, että se ainakin jossain määrin helpottaa jokaisen elämää.
Koen, että suuri taakka on ainakin osittain laskeutunut hartioillani. En ole kokenut tällaista onnen tunnetta sitten varhaislapsuuden. Tuntuu siltä kuin maailmassa ei olisi enää mitään mitä tarvitsisi pelätä. Tuskin suhtautumiseni tähän asian normalisoituu koskaan, mutta en usko, että tulen sen asian takia hikisiä öitä enää viettämään. Jos minun täytyisi nyt kärsiä toinen vatsatauti, ei pelottaisi ollenkaan. Kestäisin sen yhtä helposti kuin edellisenkin. Ja vastaisuudessa näin tulen tekemäänkin. Ja jokainen teistäkin voi sen saavuttaa. Terapeutit ja lääkkeet helpottavat oloani ja oloanne, mutta jollain tavalla sitä on kuitenkin yksin kun SE tulee. Ja yksin se on kohdattava. Mutta siinä ei ole mitään pelättävää. Siihen ei kuole, se on muutamassa tunnissa ohi. Ja kun se tulee, muistakaa tämä kokemukseni jos yhtään helpottaa. Ottakaa sellainen tutkimusmatkailijan asenne. Että ikään kuin tarkkailette ulkopuolelta mitä tapahtuu. Se asia jota mietitte päivittäin on siinä nyt läsnä ja te voitte tutkia sitä. Millainen se on ja miltä se oikeasti tuntuu. Kun näitä asioita pienissä päissämme vatvomme, niillä on tapana paisua. Ja yhdestä asiasta olen varma, se ei ole ainakaan niin karmeata kuin olette kuvitelleet! Kun SE tulee ajatelkaa näitä asioita.
Toivottavasti näistä asioista on jotain hyötyä. Minä rakastan teitä kanssakärsijät, teillä ei ole mitään pelättävää. Hakekaa apua ja kohdatkaa SE rauhallisina. Jos joku haluaa kirjoitella minulle henk.koht. tässä sähköpostini, jonka olen kyllä antanut aikaisemminkin: skervinen@mailcan.com.
Moi!

meikäläisen suurin pelko taitaa olla vain se hirvittävän kammottavan paha olo. ja tuntuuhan se oksentaminenkin pahalta.

Minäkin lukeudun oksennuskammoisten joukkoon, tosin kammoni on lieventynyt huomattavasti parin viime vuoden aikana. Ennen jouduin paniikkiin aina, kun joku sanoi olevansa huonovointinen tai tai oksensi krapulaansa, nykyisin vain selvä tarttumisvaara aiheuttaa kammoa.

Minullakin oli vaiheita, jolloin en voinut oksentamisen pelossa syödä, pesin jatkuvasti käsiäni, kanniskelin muovipusseja mukanani ja liikuin vain paikoissa, joista saattoi päästä oksentamaan. Sinänsä aivan järjetöntä, koska olen oksentanut vain lapsena ja vain muutamia kertoja.

Olen aina puhunut kammostani avoimesti. Eihän sitä kukaan ole ymmärtänyt, mutta minun ei ole tarvinnut salailla pelkoani. En tiedä, mitä sitten noin kahden kuluneen vuoden aikana on tapahtunut, kun pelkoni on laantunut huomattavasti.

Koittakaa jaksella.

Meitähän onkin näköjään monta, ja minä kun luulin pienempänä että olen taatusti yksin ongelmani kanssa. Minä tosin kammoan kyseistä asiaa niin etten voi edes sanoa tai kirjoittaa tuota O-lla alkavaa sanaa, vaan puhun aina yrjökammosta tai laattaamisesta. Olen kärsinyt tästä fobiasta jo ihan pienestä asti. En varsinkään kestä kuulla yrjöämisen ääntä, minun oli aina pienenä pakko laittaa kädet korville jos jollain oli paha olo. Nykyään olen tehokkaasti onnistunut välttämään tuollaisia tilanteita, joka taas tarkoittaa sitä että olen enimmäkseen omissa oloissani ja parisuhteessa elämistä en voisi kuvitellakaan. En myöskään halua tehdä lapsia, koska nehän sairastavat usein mahatauteja. En voisi huolehtia sairaasta lapsesta vaan lähtisin karkuun tilanteesta. En käy juuri ravintoloissakaan ja krapulaisten kanssa en halua olla missään tekemisissä.
Olen käynyt psykologillakin lukion jälkeen, koska sairastin keskivaikeaa masennusta. Edes psykologi ei osannut ehdottaa mitään apua tähän vaivaan, vaan sain vähän sellaisen käsityksen niinkuin hän ei olisi uskonut että sellaista ongelmaa on edes olemassa. Minusta alkaa tuntumaan että tämä on ikuinen ongelma minulle. Kuten sanoin olen ihan pienestä lähtien kärsinyt tästä ja nyt olen 27-vuotias.
Koitan silti pitää elämän syrjästä kiinni, sillä onneksi minua on siunattu suunnattomalla sitkeydellä. Haluaisin toivottaa kaikille kanssakärsijöille parempaa tulevaisuutta!

On ihanan helpottavaa tietää etten ole yksin!! Itse olen kärsinyt oksentamisen pelosta nyt noin 15 vuotta. Olen oksentanut vain kerran elämässäni eikä se edes tuntunut pahalta, mutta isoveljeni oli samaan aikaan mahataudissa ja hänellä oli niin voimakas oksennusrefleksi että hän pyörtyi joka kerta ennen kuin oksensi. Satuin todistamaan tälläistä tapausta ja siitä lähtien olen pelännyt niin omaa kuin myös muiden oksentamista. En voi edes kuvitella oksentavani, se ei vain ole mahdollista. Jos (ja luultavasti kun) joskus oksennan tiedän että oksennan lattialle koska en voi myöntää että se tulee. Viimeisen kahden vuoden aikana pelkoni on selvästi pahentunut, en enää käy baareissa ja jos jossain lähellä on humalainen lähden karkuun saman tien. Tällä hetkellä olen valvonut noin 36 tuntia, koska yöllä pelkäsin, että poikaystäväni oksentaa enkä sen takia pystynyt nukkumaan, ja nyt on itselläni huono-olo eikä edes väsymys lievitä pelkoa niin paljon, että pystyisin nukkumaan. Olen tajuttoman väsynyt, mutta minusta tuntuu että voin helposti valvoa toiset 36 tuntia koska pelkään huonoa oloani.
Tapaaminen olisi hurjan hienoa, kehitellään ajatusta pidemmälle!
Tää juttu voi olla hiukan sekava, mutta..

wow, joukkomme senkun sakenee eiköhän aplodeerata vähän! *tap tap* noh, ehkei tämä sentään ihan aploodien arvoinen asia ole, mutta se, että täällä on näin paljon ihmisiä, jotka ymmärtää toisiaan, se on aploodien arvoinen asia se!! kun on koko elämänsä joutunut olemaan "friikki" tämän asian takia, niin muiden sympatiaa osaa jo arvostaakin vähän. mulla on muuten samantapasia kokemuksia kun tuossa yllä - pelko kummasti piristyttää, yhtään ei väsyttänyt niinä öinä, kun joku poti vatsatautia (ONNEKSI viimeisimmästä kokemuksesta on todella kauan...). ne oli todella traumaattisia kokemuksia. kait siinä joku hirvee adrenaliiniryöppy tuli, kun vapisikin kuin haavanlehti. ja vaikka väsyttäiski, niin ei niinä öinä nukuttu. voi kauhistus sentään... toivottavasti varjellun sellasilta kokemuksilta vastasuudessa. niiiin, ja itse laattasin kanssa viimeisen kerran lattialle, koska viimeiseen asti kielsin ylenantamisen. ei tämä kyllä kiva pelko ole... mitä sanoisitte treffeistä maaliskuun puolella tampereella vaikka jossain kunnon syömälässä ?

Heh, tämäpä hauskaa!

Tyttäreni oksentaa kotona, minä panikoin töissä ja etsin netistä tietoa koska
mahdollisesti tauti alkaa mulla... ja löydän teidät!!
Olen 31 vuotias, 2v sitten helvetillisen vatsataudin läpikäynyt ja kammon saanut, tänään 2v pelko osottautui sitten todeksi kun tyttö oksensi aamulla matolla. Mies jäi sitä hoitamaan kun karkasin töihin.
Taidan mennä johonkin hotelliin yöksi....
Pitäkää peukkuja!

Aivan sattumalta löysin tällaisen keskustelupalstan ja olin todella ihmeissäni samasta pelosta kärsivien määrästä!
Olen aina luullut että olen yksin pelkoni kanssa enkä ole kenellekkään kehdannut asiasta puhua. Olen kärsinyt oksennuspelosta jo vuosia. Se on tullut pikkuhiljaa ja kasvanut niin suureksi että haittaa jokapäiväistä elämääni. Joka päivä pelkään sairastuvani vatsatautiin ja jos joku jo mainitsee taudista jotakin alkaa paniikin omainen tunne hiipiä ja tuntuu että on paha olo ja oksettaa. En tiedä miksi pelkään oksentamista niin paljon. Mitään traumaattisia kokemuksia en muista... Viime oksennuskerrasta on 5 vuotta..
Ahdistustani lisää vielä se että kärsin melkein päivittäin pahoinvoinnista. En tiedä niillekkään syytä, mutta luulen niiden olevan psykosomaattisia, masennukseen tai jännittämiseen liittyviä.. Joka päivä pelkään bussissa oksentavani ym.. Pelkään koskea paljain käsin esim. vessan kahvaan tms, etten saa mitään vatsatautipöpöä... Syön silloin tällöin pahoinvointiini Metopram-nimistä lääkettä.. Tämä pelko on todella ikävä ja ahdistava vaiva. On toisaalta helpottavaa huomata etten ole yksin. Olisi kiva tietää onko joku päässyt tästä pelosta irti ja miten?! Helpottuuko ajan kanssa? Onko kukaan kokeillut hypnoositerapiaa?

yllättävän paljonhan meitä löytyy, nyt vain sitten rinki pystyyn, ja treffeille. ehdotin tuossa aiemmin tamperetta, mutta miltä se teille muille kuulostaa? olisko mahdoton ajatus. itse asun vaasassa, mutta tampereella käyskentelen usein. ja mietitään yhdessä sitä paikkaa... ilmeisesti yleisö ei niin kovin nauti syömisestä yleisillä paikoilla, mutta - ehdotuksia? tosin tässä porukassa ei takuulla tarvitse hävetä yhtään mitään (sen verran friikkejä ollaan kaikki pelkästään jo tämän pelkomme takia ) joten ehkä sekin olisi helpompaa tällaisessa seurassa. mietitään...

Minä ainakin olisi kiinnostunut tapaamiesta ja Tampere sopisi paremminkin kun hyvin tapaamis paikaksi. Mitenkän tapaminen olisi paras jäjestää? Sovitaan täällä joku aika ja paikka vai miten?

ihanaa huomata, että joku muukin kärsii tästä tyhmästä pelosta. mulla on tosi kamala pelko,että joku toinen oksentaa mun päälle tai joudun näkemään tai kuulemaan kun joku oksentaa. mulle kävi kerran niin että olin auton kyydissä ja näytti siltä, että kuski alkaisi oksentaa hänellä oli posket pullollaan. kysyin muutaman kerran oliko hänellä huono olo eikä hän vastannut. Joten hyppäsin ainakin 50 km/h kulkevasta autosta luisuin pitkin jäistä asvalttia oli suojelus mukana kun en loukannut. kuski kertoi myöhemmin, että se olikin vain röyhtäisy. Nyt opiskelen lähihoitajaksi en tiedä voinko koskaan tehdä lähihoitajan työtä, koska minulla on tämä kamala fobia. Onko joku muu hoitoalalla selvinnyt tästä? kertokaa please!!!!!!!!!

heyyy, kiva löytää muitakin lähihoitajaopiskelia, jotka pohtii samaa ongelmaa. minä opiskelen paraikaa lähihoitajaksi, viime jakso meni ok, mutta sitä edellisellä kerralla jouduin lähteä yhdestä tilanteesta pois, jossa potilas voi pahoin. mutta, oon ajatellut, että eihän mun ainut mahdollisuus oo tehdä töitä jossain kotipalvelussa tai sairaalasssa, hoitaa sairaita ihmisiä. todennäköisesti suuntaudunkin kehitysvammaisiin. mutta ei tuo sairaalaympäristökään täysin poissuljettu vaihtoehto ole, koska en pidä sitä ollenkaan mahdottomuutena, että parannun pelostani. Tänään kyllä taisin saada taas uuden kimmokkeen pelätä tätä tautia... aamulla laski vissiin verensokerit alas, (lentoemäntädieetillä kun oon). Tuli niiin heikko ja huono olo, menin ihan lakananvalkoseks, ja tuntu, etten pysty juomaan edes vettä. Mutta söin greipin puolikkaan ja nukuin vähän, niin sen jälkeen maistu jo ruoka. HUH, kiitos Yläkertaan.

Uskomatonta! Löysin vahingossa nämä sivut! Onko meitä näin monta?!? Minä olen kärsinyt oksennuspelosta teini-iästä asti. Olen nyt kolmekymppinen. Erityisen kamalia ovat ollet muutama viime vuosi, sillä olen olosuhteiden pakosta (ja omasta halustanikin) matkustellut paljon. Etelä-Amerikassa sairastuin salmonellaan...arvatkaapa vain mitä siitä seurasi...Olin seitsemän kuukautta kipeä ja jatkuvasti paniikissa. Oli jatkuvaa pahoinvointia ja pelkoa oksentamisesta. Voitteko käsittää, että pahimmillaan olin oksentamaisillani peräkkäin neljä päivää!!! Istuin vessassa ripuloimassa ja rukoilin itkien, ettei tulisi oksennusta. Jouduin muutaman kerran sairaalaan ja siellä laitettiin suoneen jotakin lääkettä...ja olen myös neulakammoinen. No, itse asiassa oksentamispelko oli niin hirveää, että lopulta jo ostin itse vapaaehtoisesti apteekista piikin ja lääkkeen ja se törkättiin minuun linja-autoasemalla ennen kuin lähdettiin ylittämään Andeja. Palattuani Suomeen kärsin paniikkioireista jopa työpaikalla keskellä päivää, vaikka yleensä päivät ovat helpompia. Nyt tuosta matkasta on kulunut yli vuosi ja olen ollut Etelä-Amerikassa kerran sen jälkeenkin. Sain siellä viimeisenä yönä pahan paniikkikohtauksen, sillä vatsaani sattui ja pelkäsin lentokoneeseen menoa siksi, että olisi hirveää oksentaa koneessa!!! Onneksi minulla oli rauhoittavia lääkkeitä ja nukahdin pian sellaisen ottamisen jälkeen. Olen käynyt kuusi kertaa kahden tunnin hypnoosissa. En mennyt kertaakaan hypnoosiin, enkä koe siitä olleen apua. Minua rauhoittaa parhaiten se, että tiedän lääkkeiden olevan lähellä, aina kassissa. Minulla on rauhoittavia lääkkeitä, en muista nimeä. Ne eivät ole mitään vahvoja. Lisäksi minulla on Metopram-niminen pahoinvointilääke ja Litalgin-vatsalääke. En ole viimeisen vuoden aikana ottanut kyseisiä lääkkeitä kuin kerran tai kaksi. Niiden omistaminen jo rauhoittaa mieltä.

Noloin tapaus, mikä minulle on tämän fobian takia tapahtunut, oli New Yorkissa. Olimme ravintolassa syömässä, kun yhtäkkiä minua alkoi huimata, silmät alkoivat zoomata lautasta lähemmäs ja kauemmas, aloin täristä, kädet puutuivat jne. Kaverini taluttivat minut vessaan, sillä jalkani tärisivät niin voimakkaasti, etten pystynyt kunnolla kävelemään. Yökin tyhjää vessassa. En oksentanut. Lopulta tilattiin AMBULANSSI (!) ja jouduin ensiapuun. Minulla oli vatsa löysällä, mutta siinä kaikki. Jälkeen päin tajusin, ettei kohtaus ollutkaan huonoa oloa vaan paniikkikohtaus. Tämä tapahtui kolmisen vuotta sitten ja sen jälkeen olen tiedostanut, että minulla on tämä ongelma.

Nyt vatsani voi hyvin. Syön silloin tällöin maitohappobakteerikuurin. Heti, kun vatsani alkaa voida vähänkin huonosti, alan syödä mustikkakeittoa ja mannapuuroa. Varsinkin illalla viimeiseksi olen huomannut mannapuuron rauhoittavan. Kaurapuuroa en suosittele. Se menee liian nopeasti läpi ja voi tulla löysänä ulos. Jos asutte yksin, kannattaa puhua jollekin lähellä asuvalle kaverille ongelmastanne. Minä asun pitkiä aikoja yksin ja silloin, jos vatsaan sattuu, soitan kaverille jo illalla varmuudeksi ja kerron, että vatsaan sattuu ja kysyn, voinko soittaa yöllä ja voiko hän tulla luokseni, jos minua alkaa oksettaa tai pelottaa. Kerran olen soittanut kaverini hätiin. Hän toi Litalgin-vatsalääkkeen, joita minulla ei vielä silloin ollut itselläni. Se auttoi noin vartissa ja sen jälkeen olen ollut todella kiitollinen hänelle. Hassu juttu on se, että hän oksentaa tosi usein ja hänelle se on ihan helppoa. Hän pistää sormet kurkuun, kun tulee paha olo. Hän ei ymmärrä ongelmaani, mutta on silti tukena. Poikaystäväni taas pelästyy ihan hirveästi kohtauksiani ja on aina soittamassa ambulanssin. Minä olen puhunut hänelle asiasta, mutta aina hän säikähtää. Siitähän ei ole minulle mitään apua.

Ai niin, Samarin myös auttaa lievään pahaan oloon.

Juttuja olisi vaikka miten, mutta on pakko jatkaa työntekoa.

Treffit pystyyn ehdottomasti! Tampere sopii hyvin, mutta jotta tästä tulisi jotain, ehdotan seuraavaa. Treffit Turussa (toivottavasti kaikille sopii paikka) sunnuntaina 6.3 klo 15.00, nähdään puutorilla ja päätetään siinä yhteistuumin minne mennään. Minut tunnistaa perinteisesti punaisesta neilikasta rinnuksissa. Kaikki rohkeasti mukaan!

Nyt pelottaa aivan kauheesti!!! Lapseni oksensi äsken ja nyt heti perään tuli minulle huono olo. En tiedä onko minussa nyt myös tauti vai pelkäänkö niin paljon että olen ripulilla ja oksettaa. tärisen ja sydän hakkaa. PELOTTAA niin paljon. Mikä on parasta lääkettä oksentamiseen?

Onko mitään lääkettä että ei oksenna??? Pelkään kans oksentamista yli kaiken! saan paniikki kohtauksen. Tällä hetkellä tyttäreni on oksennustaudissa, Äitini tuli meille apuun tai oikeestaan miehelleni siivousapuun ko minä olen yläkerrassa paniikissa. Maha kuralla ja oksettaa johtuuko paniikista vai onko se jo tulossa... jos ei tänään niin varmasti huomenna ja viimeistään ylihuomenna. Kertokaa onko mitään lääkettä tähän?? auttaako esim. Metopram??

Voi itku, meinaan sitä melkein väännän täällä lukiessani teidän tarinoitanne aiheesta oksentamisen pelko. Allekirjoitan kaikki!

Hei miten olisi jos perustettaisiin esim YAHOO-sivulle keskusteluryhmä? OKSUTTOMAT vaikka nimeksi Olisiko teillä innostusta sellaiseen? Voisin sen vaikka perustaa niin voisimme siellä keskustella aiheesta ja saada tukea toisiltamme?

Hienoa... Sain tänään tietää että joudun maaliskuussa menemään jälleen vatsantähystykseen, kolmas kerta jo ja aina tuntuu yhtä vaikealta. Homer Simpsonin sanoin: Oh cruel fate, why do you mock me?? Ärsyttävää oli että jälleen kerran lääkäri ei tiennyt mitään tästä kammosta, ja tuntui että hän ei sitä tosissaan edes ottanut. Kun sanoin hänelle että kärsin emetofobiasta, niin hän sanoi että "Mistä?" ja kun kysyin että onko tähystystä mahdollista tehdä nukutuksessa, niin vastaus oli tyly "Ei tehdä aikuisille". Onneksi sentään hoitaja jolta varasin tähystykseen ajan oli ymmärtäväinen ja lupasi että antavat minulle esilääkityksen (jota en ole aiemmin saanut). Onkin syytä antaa kaikki mitä löytyy! Toivottavasti siitä menee taju kankaalle, on kyllä vaikea kuvitella sitä tilannetta kun en ole ikinä moista lääkitystä saanut.
Kärsittävä se on pienen ihmisen tässä maailmassa...

Mangustille haluaisin sanoa, että noita ymmärtämättömiä ihmisiä kyllä löytyy (viitaten tuohon lääkäriin josta kerroit). Pää pystyyn vaan ja avoimesti ja rohkeasti ole oma itsesi. Kaiken maailman besserwissereille näytetään taivahan merkit!

Hei!

Täällä on yksi oksennuskammoinen lisää. Olen aina ajatellut, että tämä mun kammoni on vastaava kuin jotkut fobiat, mutta vasta vähän aikaa sitten sain selville, että tämähän on fobia. On yllättävää kuinka moni muukin sairastaa tätä samaa fobiaa.

Itse olen sairastanut tätä jostain murrosiästä lähtien eli noin viitisentoista vuotta. En tiedä, mikä tämän on laukaissut, mutta siitä iästä asti muistan kärsineeni tästä. Kaikki sellaiset paikat ahdistaa, missä joku voi oksentaa eli sellaiset paikat, missä on paljon ihmisiä. En tykkää myöskään istua keskellä luentosalia tai elokuvateatteria, koska sieltä ei pääse nopeasti poistuun, jos tulee hätä. Ja tietenkin kaikki yleiset kulkuneuvot ovat epämiellyttäviä. Allekirjoitan myös monet teidän mainitsemat ongelmat.

Tällä hetkellä minua erityisesti kiinnostaa se, että miten pärjäätte lasten kanssa. Itselläni on aika pieni lapsi ja pelkään hänen saavan oksennustaudin. En myöskään haluaisi tätä fobiaa tartuttaa häneen. Jos teidän lapsilla tai perheessä on ollut oksennustautia, niin onko se tarttunut teihin helposti?

Minua kiinnostaisi myös se, jos joku olisi löytänyt apua tai poispääsyn tähän ongelmaan.

Joku ehdotti yahoo-sivujen perustamista. Minä kannatan! Nimi voisi olla kuitenkin joku muu kuin oksennukseen liittyvä. Emetofooobikot tai joku muu voisi olla hyvä.

Ja väki senkun lisääntyy... Tulkeehan käymään tuolla -> [groups.msn.com]

-------------------------------------------------------
kivaa huomata että on olemassa näinkin suuri määrä oksennuskammoisia ihmisiä! Olen nimittäin myös yksi niihin kuuluvia. En ymmärrä miksi ihmisen edes pitää oksentaa, koska koko tapahtuma on erittäin inhottava ja ällöttävä kokemus. Itse olen oksentanut viimeksi kahdeksan vuotiaana, jolloin äitini pisti minut väkisin kouluun aamulla. Valitin äitilleni jo aamulla pahoinvontiani, mutta ei se tietenkään uskonut, luuli minun vaan lintsaavan ja jäävän kotiin nukkumaan. koulussa sitten alkoi väsyttää entisestään ja olo kävi yhä kamalemmaksi ja huonommaksi vaan.Olin ujo pikkutyttönä, enkä uskaltanut sanoa kenellekkään, että kohta tulee kyllä oksennus!En edes opettajalle enkä luokkakaverilleni, joka istui vieressäni silloin. Muistan katsoneeniluokassa olevaa kelloa vähän väliä ja toivovan sen etenevän nopeammin, että tunti loppuisi pian ja pääsisin kiireen vilkkaa vessaan oksentamaan.Se eteni tietenkin hitaasti ja lopulta minä sitten oksensin lattialle, lavuaarin viereen. Se oli hirvittävä kokemus, koska oli tukalaa pidättää koko tunnin ajan oksennusta ja oksentaa lopulta lattialle!se oli myös todella noloa koko luokan nähden... sen jälkeen en todellakaan ole enää oksentanut, en edes humalassa enkä krapulassa. Tällä hetkellä olen 21- vuotias tyttö ja olen siis pienestä pitäen kammonnut ja en pelkästään kammonnut vaan myös paniikinomaisesti pelännyt kaikkea oksennukseen liittyvää ja varsinkin oksennustautisia ihmisiä! En ymmärrä mistä se on tullut, mutta se vaan on ja luulen ettei se lähde edes pois...ei, vaikka kuinka yrittäisi.Se ei muuten häiritse vaikka semmonen pelko olisi vaikka koko loppuelämän, mutta entäs sitten kun tulee kysymykseen oma poikaystävä ja sen kanssa joskus perustama perhe ja sitten omat lapset ja jos ne joskus sairastuvat oksennustautiin! Poikaystävä tai minä niitä joutuu silloin hoivaamaan ja tiedän, että se tehtävä jää poikaystävälle, mutta mitäs sitten kun poikaystävä itse sairastuu tautiin....!! Kammottava ajatus, mutta minun se hoitaminen sitten on tehtävä, mutta näitä tämmöisiä asioita ei saisi kyllä alatella , vaan ne tulevat sitten toivottavasti pitkän ajan kuluttua toteen, mutta eniten sitä toivoo etteivät tulisi toteen ollenkaan!

voikaa hyvin ja peskää kädet! -se auttaa....

TUKILISTA OKSENNUSFOBISILLE!!

[groups.yahoo.com]

KAIKKI OVAT TERVETULLEITA!!!

mun tyttärellä oli just oksennustauti ja olen aina pelännyt koska se tulee hänelle. kaikki tapahtui äkkiä ja koko tyttö oli oksennuksessa ja sänky ja kaikki huusin paniikissa miehelle tule auttamaan apua. Hän tuli ja putsasi ensimmäisen oksennuksen. Yöllä tuli uudestaan ajattelin , että nyt on pakko selviytyä tästä itse laitoin kaulahuivin tiukasti nenän ja suun ympärille ja aukaisin ikkunan sitten aloitin putsaamisen ja selvisin vaikka pahaa teki. lapsen hyvinvointi vei voiton mutta en uskaltanut enää nukkua lapsen kanssa samassa huoneessa, koska pelkäsin ,että hän oksentaa päälleni se olisi kaikista kamalinta apua nyt pelkään sitten sitä . En tiedä voiko tästä pelosta päästä ikinä se vain muuttaa muotoaan, vaikka luulin jo päässeeni siitä yli

Helpottavaa huomata, että kohtalotovereita löytyy.. Itse olen kärsinyt tästä samaisesta vaivasta jo niin kauan kuin muistan ja se on välillä hallinnut elämää niin paljon, että turvauduin psykologin apuun.. Viimeisimmistä käynneistä on nyt aikaa parisen vuotta ja niiden jälkeen olo on ollut parempi, mutta siltikin, välillä paniikinomaisia kohtauksia tulee.. Tänään taas aihe tuli ajankohtaiseksi, kun olin puolisen tuntia henkilön kanssa samassa huoneessa, jolla oli ollut tänään mahatautia.. Sain kuulla sen vasta sitten myöhemmin.. Olo meni heti huonoksi, hikoilutti, sydän alkoi tykyttämään ja nyt olen koko illan hokenut itselleni, ettei se tarttunut ja ettei ole mitään pelättävää.. Mutta silti pelkään.. Pelkään erityisesti taudin yllättävyyttä ja hallitsemattomuutta.. Pelkään just kans sitä, että mitä jos se iskee bussissa tai jossain paikassa, mistä en pääse pakenemaan..

Mulla on lisäksi tuo tulevaisuuteen liittyvä pelko eli alan olla jo siinä iässä, että vauvakuume vaivaa, mutta kuumetta laskee kummasti pelko raskausajan pahoinvoinneista ja sitten siitä, jos lapset sairastuu ja itsekin sairastun..

Tää tuntuu välillä niin tyhmältä, mutta tää on silti niin todellista.. Onneksi en ole enää yksin!