Hei! Olipas kiva löytää tämä keskustelu. Monet jutut tuntuivat tutuilta ja osalla oireet vielä omiani huomattavasti pahempia. Itse en ajattele oksennusasiaa jatkuvasti, mutta olen kärsinyt tästä fobiasta niin kauan kuin muistan. Oksentanut olen viimeksi 4-vuotiaana ja siitä on nyt siis 25 vuotta. Menen paniikkiin jos joku oksentaa tai näyttää pahoinvoivalta vaikka bussissa. Yöbussit kännisineen ovat pahimpia. Inhoan myös sitä jos mieheni menee juhlimaan, koska hän on kaksi kertaa oksentanut kännissä/krapulassa. Niinä öinä nukun tosi huonosti. Mahataudissa hän ei onneksi ole ollut suhteemme aikana. Välttelen siis tosi kännisiä ihmisiä ja mietin asiaa, jos joku tuttu on mahataudissa, mutta jokapäiväistä elämää kammo ei onneksi häiritse. Välillä tosin huomaan isoissa porukoissa tai jossain vaikka julkisessa kulkuvälineessä ajattelevani, että kauheeta jos oksentaisin tänne.

Nuorempana ajattelin, että en ehkä voi hankkia lapsia, koska en voisi ikinä siivota niiden oksennuksia. Mutta kammo on vähän helpottanut sitten noiden aikojen. "Harjoitusta" oksentelun siivoamiseen sain kissani kanssa, jolla oli herkkä vatsa, joten se karaisi minua hieman. Minulla on nyt kaksi pientä lasta. Raskausaikana voin todella pahoin, mutta en oksentanut kertaakaan. Viikko sitten esikoinen oksensi kerran ja koko päivän paniikissa odottelin, että jatkuuko se. Sydän hakkasi tiuhemmin ja illalla en saanut unta, koska olin samassa huoneessa lapsen kanssa. Se jäi siihen ja huokaisin helpotuksesta. Kuopuksella alkoi tänään mahatauti ja siksi tänne sivulle eksyinkin. Selviydyn nyt siis jotenkuten lasteni hoitamisesta, kun ovat mahataudissa, mutta pelko omasta sairastumisesta on se pahin. Ja sitä pelkään, että koko perhe sairastuu vuorotellen, lapset oksentelee öisin jne. Vielä ei ole siis tuosta kokemusta, koska tämä kuopuksen tauti alkoi vasta tänään.

Miehelle ja kaikille tutuille olen maininnut fobiasta. Mies ei oikein ymmärrä ja kerroinkin hänelle tästä keskustelusta...en ole ainoa outo. Itse asiassa nuoremmilla sisaruksillani on vähän samaa vikaa ja mietinkin, että olenko tämän heille tartuttanut puheillani.

Itselläni ei siis juurikaan ole mitään muistikuvaa oksentamiseta ja mietinkin, että voiko refleksin todella estää vai miksi en ole oksentanut 25 vuoteen. Mahatauteja on ollut pari kertaa, mutta ripulina tulleet ulos. Monet, jotka oksentaa, sanoo, että ei sitä voi estää, se tulee kun tulee. Tiedä häntä sitten.

Mutta tsemppiä kaikille tämän inhottavan fobian kanssa painiville!!

Minäkin pelkään oksentamista kauheasti. Olen 13v tyttö. Rukoilen joka päivä, etten sairastuisi. Viimeksi oksensin 2 vuotta sitten. Minulla on nykyään jokapäivä huono olo, koskan pelkään oksennustautia niin paljon. Onneksi nyt tulee kesä, niin ei tarvitse pelätä, että saan koulusta taudin

Voikaa hyvin!

Moikka kaikki! Mulla on kauhee oksentamisen pelko. pelkään syödä suuren ihmisjoukon keskellä koska pelkään oksentavani kaikkien edessä ja muutenkin en halua että mulle tulee huono olo, koska se on kamalaa. jos istun samassa pöydässä monen ihmisen kanssa, niin kurkkua alkaa kuristaa ja tulee huono olo. jos minulla on vatsatauti,Niin kyselen kokoajan vanhemmiltani että eikai tule vaan oksennusta, vaikka tiedän että jos on oksennustauti niin oksentaa eikä sille oikein voi mitään. mukava kuulla etten ole ainoa koko maan päällä joka pelkää oksettamista. tarvitsen aivan lääkkeitä omaan pelkooni. onko kellään samanlaista pelkoa kuin minulla???? jos on niin voitteko kirjoittaa mulle omastanne niin tiedän uusia apukeinoja jos jollain niitä löytyisi. kiitos jo etukäteen vastauskirjoituksesta.

Heips, täällä myös yksi samasta fobiasta kärsivä. On jotenkin lohduttavaa kuulla, etten ole ainut vaivani kanssa! Minulla on ollut tämä pelko oikeastaan niin kauan kuin muistan. Täytän tässä kuussa 18.

En ole ikinä kertonut kenellekään tästä, en edes perheelleni. Häpeän tätä typerää fobiaa niin kovin, etten pysty. Olen yrittänyt kerätä rohkeutta kertoa asiasta, mutta se ei ainakaan vielä ole onnistunut. Pelkään muiden reaktioita, eivät he kuitenkaan ymmärrä! Minusta silti tuntuu, että joskus on vielä pakko avautua.

Yleensä asia on mielessäni jokaisena päivänä. Välillä on onneksi kausia, jolloin pääsen siitä hetkeksi irti, mutta aina se palaa. Kukaan muu kuin saman fobian omaavat eivät varmaan voi ymmärtää, miten kuluttavaa tämä voi olla.

Olen keksinyt oman tapani rauhoittua paniikkikohtauksen iskiessä. Kun kohtaus iskee, otan rentoutuslääkkeen (luontaistuotekaupan), pyrin hengittämään rauhallisesti, otan mitä tahansa luettavaa ja alan letittää omia hiuksiani erilaisille ranskanleteille. Kuulostaa hassulta, mutta kohtauksen aikana on ihan pakko tehdä jotain, ettei se äidy ihan kamalaksi. Minun täytyy olla omassa rauhassa, että pystyn rauhoittumaan. Muiden läsnäolo vain pahentaa asiaa, kun oma paniikki pitää yrittää kätkeä. Siksi hiukan välttelen kyläilyjä sukulaisilla ym. Kun kohtaus tulee, sitä on melkeinpä mahdoton estää.

Tässä on vielä sekin, että painan jo valmiiksi melko vähän (taustalla fyysinen, lapsena diagnosoitu sairaus), ja jostain syystä vielä ajattelen, että syömällä vähemmän pystyn välttämään mahataudit. Välillä minua ihan hirvittää painoni, mutta fobia on niin tiukassa, niin osa minua, etten mahda asialle mitään. Kun "se tunne" tulee, en pysty edes ajattelemaan että söisin jotain. Luulen, että jotkut ihmiset epäilevät minulla olevan anorexia, mutta kun se ei vaan ole niin; antaisin oikean käteni jos voisin olla normaalipainoinen.

Mittani on tulossa täyteen tämän fobian kanssa, sillä se vaikuttaa arkipäivääni ja itsetuntooni. Haluaisin olla normaali joka suhteessa, nauttia elämästä pelkäämättä. Ajattelin kokeilla homeopatiaa, josko se auttaisi. Mielenkiinnolla olen muitakin vinkkejä tästä ketjusta lukenut. Vertaistuki olisi mukavaa, mutten oikein viitsi omaa sähköpostiani laittaa tänne nettiin julkiseksi...

Toivottavasti homeopatiasta olisi apua sinulle. minulla on myös kurjaa kun en voi nauttia elämästä täysin siemauksin vaan pitää pelätä. Sama vaiva on varmasti monilla muillakin niin kuin olen lukenut tältä keskustelu foofumilta. Tuntuu välillä kun saan "pelkokohtauksen" niin en tiedä mitä pitäisi tehdä ja panikoin vielä enemmän. Voimia sinullekin mara ja kaikille muillekkin.

Mun pikkuveljellä saattaa olla mahatauti se oksensi tänään 2, sillä koski mahaan ja sillä nous lämpö mut ei kuulema ollut kylmä mistä tämä johtuu itse pelkään tarttuvani mahatautiin joten onko tämä jotain muuta vai mahatautia?

Täällä reilu parikymppinen oksennuskammoinen tyttö. Kammoni tulee koulukiusaamisesta ja sen aiheuttamasta paniikkihäiriöstä, joka oireilee mm. oksentamisen pelkon ("kontrollin menettäminen". Välillä on parempia ja välillä huonompia kausia, terapian aloitin tänä keväänä.

Nyt taas kammo nostaa päätään, sillä äitini soitti veljeni oksentaneen eilen. Olen veljeni nähnyt viimeksi sunnuntaina, joten aika epätodennäköinen tartunta olisi *kopkopkop*.

Muutaman vuoden olin nyt lapseni kanssa kotosalla, jolloin kammo ei oireillut juurikaan, mutta nyt aloitin koulun ja taas oireillaan aika rajustikin. Tänään on ruokalistalla ollut yksi leipä ja puoli viidestä saakka olen ollut pystyssä.

Kammo näkyy minulla juurikin syömisen välttelynä, jotten sitten oksentaisi nolossa paikassa. Pahimmillaan homma ajoi minut vakavaan alipainoon, 169 cm/36 kg... Tällä hetkellä mitat ovat 169 cm ja 56 kg, suunta on alaspäin.

En nyt jaksa alkaa koko elämääni tänne kertaamaan, mutta minulle voi heittää shköpostia niin halutessaan, osoite tuolla ylhäällä.

Syksyn alkuja ja hyviä venetsialaisia vaan kaikille !

Mulla tulee paniikki jo ajatella jonkun oksentavan..
pelkään kuollakseni ITSE oksentaa, en tiedä mikä siinä on?
pienenä äitini istui vierelläni ja piti kädestä, kun minulla oli oksennustauti, vaikka saattoikin lähteä seitsemäksi töihin ja isä jäädä kanssani kotiin..

en tiedä mistä mulle pelko on tullut, mutta aivan järkyttävää se on..

luulin olevani ainoa joka pelkää oksentamista, tsemppiä kaikille kärsiville

Voi että kun meitä on paljon!
Mulla on paha pelko kans... Nytkin istun sängyssä ja en saa unta koska ylävatsa tuntuu oudolta ja päivällä on ollu vähän pahaa oloo..
Yritän joka kerta rauhoitella itseäni, mutta se ei aina auta..
Olen 18vuotias tyttö ja vanhempani nauravat mun pelolle koska heidän mielestä se on ihan paskapuhetta..
Jos vaikka mainitsen niille pahoinvoinnistani niin tulee kauheet huutoo jotta mä lopettaisin valittamisen...
Tähän liittyy toinen pelkoni, yksin jääminen.
Pelkään että mut jätetään yksin tai kukaan ei auta kun mulla on pahaolo...
Itken päivittäin jo 4vuoden ajan... Se on totta..
Oksensin viimeksi parisen kuukautta sitten mutta se ei pelottanu mua koska olin pahas humalas ja pilves jotenka sen takia en pelänny...
Olen alkoholisti, kyllä ja myönnän sen.
Mulla on paniikki häiriö.
Tämä kaikki ei tee nyt mitään vertoja mun oksennuspelkoon..
Sen pelon takia oon kärsiny ja sn takii mun mielestä minulla on tullu näitä
Muita pelkoja/ongelmia...
En pysty keskittymään kouluu ja elämä tuntuu surkeelt...
Tänäkin yönä valvon tai jtn..



Muokattu 1 kertaa. Muokattu viimeksi 01/10/2012 08:08.

Mulla on aivan sama pelko... oon nyt vasta 10 vuotias, mut en tiedä mistä tää pelko johtuu. Eli mulla on melkeen joka päivä maha kipee tai huono olo ja sit tulee outoja röyhtäyksiä. Ja pelkään mennä kouluun, koska luulen aina saavani sen taudin. Mun äiti ei pelkää sitä ollenkaan ja kun mulla on se, ni se vaan halaa mua ja lohduttaa<33 Mun isosiskollaki on se kammo mut se ei ajattele sitä, mut mä ajattelen joka päivä, mut en voi sille mitään sit en tiiä sitäkään, mut mä aina valitan siitä et mä oon mä oon mun siskolle, ja sit sillä menee hermot. ja sit mä pyydän sitä lupailee et lupaatsä et mä en oo siinä taudissa? ja sit se yleensä lupaa ja mä syön vitamiinit joka arkipäivä ( siis joka päivä ku meen kouluun)
ja mä juon kaks actimelia päivässä, juon teekupin ja hapankaalia vähän. Mun opettaja on myös tosi kammonen ja pelkään että teen sen luokassa, koska se ei oo lohduttamassa vaan enemmänki se huutaa jos tekee sen... voisko joku sanoo et miten pääsis tästä eroon, ja miten mä voisin välttyä siltä ja mitä oireita tulee ENNEN sitä ku alkaa.. no se hirvein juttu siinä...

KAIKILLE TÄSTÄ KÄRSIVILLE ISO BAKTEERITON VOIMAHALAUS

Iltapäiviä!
Sama ongelma ollut itselläni 5-vuotiaasta varmaankin...kauhea ahdistus iskee välillä
ja varsinkin väsyneenä oksennustaudeista ja muista sellaasista!
Vakavasti puhuen ei ihmeemmin naurata kun olemattomia/tulevia tauteja sairastaa etukäteen...
välillä laskee,että itämistaika on sejase ja sitten murehtii taudin alkua tai olematonta tautia.
Haittaa elämää vaikka pahiten itseäni vaivaakin tuo jos on väsynyt tahi stressaantunut.
Lapsiperheen arkeen se kuuluu sanovat...!

Toisaalta helpottavaa kuulla, että on ihmisiä jotka pelkäävät oksentamista yhtä paljon kuin minäkin, mutta muuten se onkin inhottavaa, että muutkin kärsivät siitä :/ Itsekin oon pelännyt oksentamista suurinpiirtein 4-vuotiaasta asti ja se oli jo siinä iässä ihan hirveää, jos edes kuuli jonkun oksentavan. Nykyään itsellänikin on ikää jo 20 vuotta, eikä se fobia ole ollenkaan helpottunut vaan lähinnä ajoittain menee pahemmaksi :/ Etenkin silloin, jos tietää olevan oksennustautia paljon liikkeellä, niin säikähdän jokaista huonovointisuuden tunnetta, kun pelkään saaneeni tartunnan. Yritän lohduttaa itseäni sillä, että oksennustautikin kestää yleensä parisen vuorokautta, mutta silti se pelottaa Siitäkin alkaa olla jo suurinpiirtein 6 vuotta kun oon sairastanut oksennustautia viimeksi, onneksi! Mun fobia on niin pahana tällä hetkellä, etten uskalla hakeutua edes töihin tai työharjoitteluun, etten vain saisi tartuntaa työpaikalta. Nyt tämä fobia on saanut mun vuorokausirytminkin ihan sekaisin, kun yleensä oksennustauti puhkeaa yöllä, niin valvon lähes neljään asti öisin ja kuulostelen mun oloa, jos oon huomannut aiemmin päivällä että vatsa on kipeä tai ollut huono olo. Ja vieläpä kun kärsin stressivatsasta, eli stressaan vatsani kipeeksi ja sitten tulee ainakin huono olo ja alkaa kamalasti närästämään, niin se on ihan painajaismaista Myöskään mun fobiasta johtuen en juo juurikaan alkoholia, koska pelkään oksentavani joko laskuhumalassa tai krapuloissani. Toisaalta se on ihan hyvä asia, niin ainakaan en juo usein ja liian suuria määriä
Voimahaleja kohtalontovereille!

Ihanaa kuulla että on monia jotka pelkäävät oksentamista. Itse pelkään sitä niin paljon, että jos vähän vatsassa kiertää tai kuulen, että joku muu on taudissa saan järjettömän paniikkikohtauksen ja vain itken ja tärisen sängyssä. Myös alan kuvittelemaan itselle pahaa oloa ja mikään ei ole kauheampaa kun se ettei tiedä onko oikeasti tauti vai kuvitteleeko vain pahan olon. Vanhemmat ei ole koskaan ymmärtäneet miksi pelkään jotain näin turhaa ja varsinkin ku täytin kesällä 18 niin käyttävät hyväksi sitä ettei aikuiset pelkää tommosia. Aina kauhea huuto, että älä oo lapsellinen jos valittaa, että on huono olo.

Itsellä pelko on suurimmaksi osaksi, sitä että pelkään etten kerkeä vessaan ja sitten kaikki nauraa tai kukaan ei auta sotkussa, koska itse en pystyisi siivoamaan. Onneksi viimeisestä oksennuksesta on jo vuosia. Kärsin myös stressivatsasta tai ainakin niin luulen. Pelottaa tuleva kevät kauheasti kun on pääsykokeet ja kirjotukset edessä, niin stressi vaan kasvaa ja sen myötä myös stressivatsa oireet.

Voimia kaikille jotka kärsivät ongelmasta, sillä pahaksi tullessaan vie elämäniloa. Varsinkin keväisin kun norovirusta on liikkeellä.

Voi sua koita kestää! mullakin on sama ongelma kerroin siitä osaa ylempänä (vimpsu) ja tällä hetkellä istun vessan pöntön vieres, vesipullo edessä ja lueskelen näitä koska emmä tiiä miks mutta tulee parempi olo kun tietää ettei ole yksin koska noh.. Mun vanhemmat tällä hetkellä kun istun täällä vapisten katsovat teeveet ja syyttävät mua kaikest..
Haluaisin jonkun tähän vieree istumaan ja olla siinä...
Mulla itselläni on myös toinen ongelma jo puolisen vuotta ollu..
Jatkuva huimaus ja pahoinvointi.. Joka ikinen päivä melkein.. Kun istun metrossa ja iskeytyy se olo jään pois ja yritän rauhoitella itseäni ja sitten jatkan matkaa.. Bussit sama homma... Tää on ruvennu hajottaa mun elämän.. Tämä mun olo on siis sairaus jo.. Samalla masennus... Ja kaiken mahtavinta on se että kukaan ei pysty auttaa......

P.s mä toivon kaikille kaikkea parasta ja muistakaa se että mikä ei tapa se vahvistaa ja voi kyllä satuttaakin mutta tärkeintä että elämä jatkuu ja hymyilee edes teille...

Hei! Minulla on juuri tuo pelko toisten okdentamisesta. Joka paikassa on pelko mukana: lentokoneessa, bussissa jne. Teen aivan samalla tavalla kuin edellinen eli hyppään bussista pois,mutta kun lentokoneesta ei voi hypätä! Tämän pelon takia en voi matkustaa sellaisiin maihin, jossa kaverit saa helposti mahapöpön. En voisi asua samassa huoneessa. Auttaako tähän hypnoosi?

Tuntuu ihanalta kun saa kuulla, että tällänen "fobia" on olemassa
Ei ole enää niin tyhmä olo kuin ennen tätä.
En oo koskaan pelännyt mitään niin paljon kun vatsatautia! Ja ajattelen sitä lähes päivittäin ja kun rupean ajattelemaan, minulle tulee huono olo ja pelkään aina enemmän. Äiti on koittanut keksiä kaikenlaisia keinoja et sais mut unohtamaa vatsataudin, mut ei ni ei. Sitä vaa pelkää niin paljon!
Oon 13 vuotias ja mulla on ollu elämässäni vain 1 vatsatauti. Olen kyllä oksentanut useampia kertoja, mutta en vatsataudin yhteydessä.
Sen jälkeen kun olen oksentanut, pelkään seuraavan puolivuotta enemmän kuin normaalisti. En uskalla mennä yöksi kavereille, koska pelottaa, että oksennan siellä. Se tunne on hirveintä mitä vaan voi olla. Toivon todella, että joskus mahdollisesti keksittäisiin joku "rokote" vatsatautia vastaan... helpottais minun ja monen muunkin elämää, kun ei tarvisi olla pelkäämässä koko ajan. Tääki voi olla vaa unelmaa, mut voihan kaikkee aina toivoa (:

Hei Vimpsu

Olen jo lähes viiskymppinen täti-ihminen ja minäkin olen kärsinyt oksentamisen pelosta, huimauksesta ja monista muista paniikkihäiriön oireista jo parikymppisestä asti. Näihin oireisiin on olemassa hyviä lääkkeitä ja toivoisinkin, että menisit lääkäriin pyytämään apua. Alholista seuraa vain lisää ongelmia, mutta senhän varmasti jo tiedätkin. Ainakin minä olen saanut avun lääkkeistä.
Minulla on sinun ikäisesi tytär, ja hänet veisin ilman muuta lääkäriin hakemaan apua, jos hänelle tulisi tämänkaltaisia oireita (paniikkihäiriö on joissakin tapauksissa perinnöllistä, mutta ei tietenkään tule kaikille). Tässä asiassa ei ole mitään hävettävää, vaikka nuorena minäkin häpesin oireitani. Nyt jo pystyn nauttimaan elämästä ja hyvää elämää toivon myös sinulle ja muille pelkääjille. Voimahali teille kaikille ja toivotaan että vatsatautiin keksittäisiin rokote pian.

Hei vielä

Löysin äsken tällaisen uutisen;


[www.esaimaa.fi]

Noro ja rotahan ovat kai ne tavallisimmat ja rajuimmat vatsataudin aiheuttajavirukset ja rotaan on jo olemassa rokotekin, jota tietysti ensisijaisesti pienille lapsille suositellaan, mutta miksei myös vatsatautia pelkääville nuorille ja aikuisille (?)

Eihän tuo rokote tietysti kaikkia pelkoja poista, mutta voi helpottaa monen oloa paljonkin, jos on joka talvi tottunut pelkämään jatkuvasti nimenomaan tuota vatsatautia. Minä pelkäsin myös aikoinaan influenssa, kun sairastin sen tosi rajuna. Jokatalvinen rokote on poistanut tuon pelon aja se on suuri helpotus

Hei minä olen kärsinyt oksentamisenpelosta ala-asteikäisestä asti. Jokunen vuosi sitten kyllästyin lopullisesti tähän helkkarin pelkäämiseen (en enää edes syönyt kunnolla ettei olisi oksennettavaa). Raivostuin itselleni kun tunsin pelon hiipivän. Kyllästyneenä kaikessa vihassani päätin hammasta purren selättää tämän, edes sen verran että voisin nauttia elämästä (ei tarvitsisi pelätä yleisiä paikkoja, lapsen päivähoitoa, oman rakkaan suukottelua suulle, paljain käsin syömistä...)

Pakotin itseni puskemaan ulos siitä ahdistuksesta. No nyt olen elänyt useamman vuoden ihan normaalia elämää. Huolehdin kuitenkin käsihygieniasta ja pesen lapsen vaatteita tautiaikaan ahkerasti, mutta ei tunnu enää että maailma kaatuisi sairastumiseen.

Tsemppiä teille kaikille kohtalotovereille!

Hui, pakko tulla kirjoittamaan kun ahdistaa niin kovasti. Minun oksennuspelkoni ilmenee vain silloin, kun lähipiirissä on oksennustautia; en siis pelkää randomisti oksentavani bussissa kesken päivää tai ole ylihygieeninen arkielämässä. Mutta annas kun joku läheinen sairastuu, sitten on helvetti irti..

Ja nyt tilanne on juuri se. Mies sai nimittäin hankittua Noron työpaikalta, ja on tänään oksentanut jo viidesti! Minä en uskalla mennä nukkumaan, enkä ole uskaltanut syödä koko päivään mitään. Kamala nälkä, väsymys ja ahdistus! Minulla oksentamisessa pelottaa se tunne juuri ennen oksennusta, se on jotain aivan kamalaa. Itse oksentaminen loppujen lopuksi helpottaa kuitenkin oloa.. Pahin ongelma on kuitenkin se sosiaalinen pelko, vihaan niitä oksentamisesta lähteviä ääniä ja koko ajatusta oksentamisesta; oksentaminen on jotenkin noloa ja hävettävää, ja ajattelen ihmisten pitävän minua kuvottavana jos oksennan. Nytkin valvottaa lähinnä ajatus siitä, että jos tuo avokin tauti iskee minuun, joudun oksentamaan tämän kuullen pienessä paperiseinäisessä kaksiossamme! Tiedän että pelko on älytön (ollaan oltu kuitenkin jo lähes kymmenen vuotta yhdessä), mutta en voi sille mitään.

Kun minun on paha olo, haluan olla ehdottoman yksin. Ei mitään hoivaa, päänsilittelyjä ja jaffanjuottajaa siihen viereen, vaan täysin YKSIN, ilman että kukaan kuulee tai näkee kun oksennan. Kun ajattelen oksentamista ylhäisessä yksinäisyydessä, ajatus ei ole ollenkaan niin paha ja mahdoton. Huoh, pitää toivoa että immuunipuollustukseni nyt älyää tämän viruksen ja en saa tautia, muuten voi oikeasti olla että joudun häätämään puolikuntoisen miehen kotoa jotta voin sairastaa rauhassa. Ja sepäs olisikin kypsää -__-

Täällä myös yksi jolla on tää hirveä pelko, tää on ihan hallitsematonta ja mun koko elämä menee oikeastaan ihan hukkaan, koska ihan sama mikä aika on, mietin vaan oksentamista. Tää on täysin hallitsematonta, oon vasta 14 ja pelkään että tää pilaa mun koko elämän. Tää pelko on ollut mulla jostain 10-vuotiaasta, en tiedä yhtään mikä tän aloitti. Meen aivan sekaisin jos jollain mun tutulla on oksennustauti, varsinkin sillon jos mun perheestä jollain on. Sillon vaan itken ja istun ämpärin kanssa jossain nurkassa. Nyt mun luokkalaisella on se, ja kauhun vallassa tässä laskeskelen päiviä millon se ei enää voi tarttua.

Kukaan mun tuntema ihminen ei ymmärrä mua, haluaisin johonkin terapiaan tai hypnoosiin, mut ei mun vanhemmat ota mua todesta ja en osaa ominpäin hankkia hoitoa. Jotain nyt kuitenki on tehtävä, koska en selviä tän kanssa enää kauaa.

Hei! Hienoa että tämmöinenkin sivu on:O Itse myös lähdin(näköjään kaikki teistä) etsimään sitä miten se itämisaika menikään ja miten pitkään se voi kestää pinnoilla se bakteeri. Siis vaikka ovienkahvat yms.¨
Pikkusisko päätti tänään kuulemma aamulla saada tämän "ihanan" taudin ja oon ihan paniikissa vaikka olinkin viimeksi eilen siellä ja ihan normaalisti eilen söi yms.. Mutta kun panikoin samoja asioita kun tekin että olisin mieluiten yksin silloin.
Aina kun joku saa vatsataudin tai jos itse saan sen niin haluaisin asua jo omassa asunnossa._. Silloin voisin ihan rauhassa itkeä ja yökkiä minkä kerkeän. Sellainen ajatus ei tunnu niin vastenmieliseltä.

Surullisen tutulta kuulostavat monet tekstit. Tavallaan on helpottavaa kuulla, ettei ole yksin, mutta eihän tässä ole mitään järkeä, pelko vaivaa ihmisiä vuosia, tekee lähes toimintakyvyttömäksi eikä tunnu edes helpottavan! Lisää ahdistusta, kun tuntuu ettei tästä voi selvitä.

Omalla kohdalla pelko on helpottanut pahimmasta ja luultavasti voisin tämän kanssa melko järkevästi jo elääkin, ellen olisi valinnut terveydenhuoltoalaa. En tiedä mikä aivopieru se on ollut. En voi sietää ajatusta, että tekisin töitä vatsatautia sairastavien kanssa. Aivan käsittämätön ajatus. Pystyn sentään jo kulkemaan bussilla, junalla, lentämään, olemaan laivassa.. Syömään ravintoloissa, matkustamaan, koskemaan voipakettiin, johon joku ehkä koski kaupassa ennen mua pöpöisillä käsillään..

Pahinta on paniikki, kun tajuaa että on ehkä mahdollisesti jonkin reitin välityksellä altistunut. Paniikki yleensä helpottaa, kunnes illalla mielen valtaavat pakkoajatukset. Koskinko vahingossa ovenkahvaan koskettuani laukkuni hihnaan ennen kuin pesin käsiä? Koskinko kotona laukun hihnaan ja sitten kasvoihini PESEMÄTTÄ KÄSIÄ? Minulla on runsaasti faktatietoa näistä pöpöistä ja tiedän pelon olevan täysin liioiteltua ja jotakuinkin järjetöntä enkä silti saa hillittyä sitä mahatautiepidemian aikoihin. Pelko ollut noin 13 vuotta, edellisestä mahataudista asti.

Voiko tästä parantua? Harkitsen syvästi alanvaihtoa. Esimerkiksi työttömäksi.

Fiilis on tällä hetkellä paska.. (olin kirjoitellut jo aikasemmin) rupesin nyt käymään psykologil vai mikä se nyt oli niin mulle todettiin lievää masennusta ja paha ongelma ahdistuksen kanssa.... Ja vielä tämä pelko jonka takia en pysty tekee normaalia asioita ja nyt ku rupesin taas lukee tätä touhuu täällä tajusin vain että tähän on pakko keksiä jotain!! Haluan elää normaalisti!
Hyvä ku mul iskee kauhee ahdistus yleisellä paikalla ja sit pelko menee päälle koska taju alkaa lähtee ja sit paniikki kohtaus tulee niin voihan ***** mä sanon ja kun se tulee jopa joka toinen päivä ja kun olen kipeä niin muutamia kertoja päivässä, mä joko kohta tuun hulluksi tai ns "luovutan" ja lähen pois täst maailmasta... Hauska homma on kans se että vielä vuosi sitten oli VAIN tämä pelko ja se tuli silloin kun oli syytä ja vuosi sitten olin sosiaalinen, kavereita löyty, poikaystävä oli, perhe oli paras ja koulu oli jees. Nytten ei kavereita jotka ymmärtäisivät, ei poikaystävää, perhe paskana eikä ymmärrä ja koulu meni päin mäntyä ja pelko kasvo!
Olen erittäin väsynyt tähän.. Uupunu ja yksinäinen.

Uuvuttavaa on, yhdyn edelliseen.

Olen siis tuo sama terveydenhuoltoalalle päätynyt idiootti. Tänään jouduin osastolle, joka kumma kyllä, oli aivan norossa. Kaikki potilaat. Ngh. En juossut karkuun, mutta harkitsin kyllä. Ei näin voi elää.

Mitä tälle voi tehdä? Osastonlääkäri kehotti minua ottamaan yhteyttä yths:n mielenterveyspuolelle. Ei ehkä huono ajatus.

Mulla on sama ongelma mua pelottaa että muhun tarttuu mahatauti, enkä voi mahatauti tartunnan aikana käyttää hienoja vaatteita, koska jos minulle tulee mahatauti ja minulla on ollut tai on päällä ne vaatteet niin ensi kerralla kun laitan ne vaatteet päälle pelkään että minulle tulee taas mahatauti! Ja muutenkin minua alkaa masentaa kun kuulen että mahatautia on liikkeellä!

Voi ihanaa saada tietää etten oo todellakaan ainoa joka tästä kärsii! Mun pikkuveli on nyt just mahataudissa ja oon ollut eristyksissä huoneessani koko päivän! pelkään oksentamista enemmän kuin mitään! oon vasta 14 ja tää hallitsee mun elämää ihan täysillä.. Jos kuulen että joku sanookin sanan oksennus meen jotenki paniikkii ja ahdistun.. Voimia kaikille<3

Kylläpä tässä keskustelussa on paljon osallistujia. Jotenkin lohduttavaa.

Oma tarinani on se tavallinen. Onneksi kammoni on ainakin toistaiseksi vielä ihan kohtalainen eikä siihen liity muuten paniikkihäiriötä, mutta häiritsevää tämä on silti.

Olen nyt 25-vuotias nainen. Kammoni alkoi kuudesluokkalaisena, kun olin tätini kanssa Kanarialla. Olimme sellaisella matkatoimiston järjestämällä bussiretkellä saaren vuoristossa. Retken opas (muistan edelleen ihan tarkasti mille hän näytti) oli sellainen rempseä nainen, joka toitotti heti alkajaisiksi bussissa, että täällä vuoristossa tulee sitten usein paha olo, jaan oksennuspusseja jo valmiiksi. Nähtyään minut hän vielä korosti, että nimenomaan nuorille tulee pahoinvointia helpoiten ja antoi minulle oman yrjöpussin. Olin vielä ainoa nuori eläkeläisten keskellä, ja jouduin jotenkin koko porukan silmätikuksi. No, yllätys yllätys, istuin koko matkan hengittämättä ja puristaen pussia rystyset valkoisina..odotin vain koska tapahtuu. Mulla oli aivan hirveä olo, mutta en kuitenkaan oksentanut. Ja näin jälkikäteen olen aika varma, että tuo olo oli pikemminkin psyykkistä.

Tuo kammo jäi sitten päälle, kun yläasteella ja lukiossa jouduin kulkemaan koulumatkat bussilla n. 45 min. suuntaansa. Minulla oli AINA taskussa ja repussa sellaisia pakastepusseja taiteltuna, että en sotke paikkoja jos oksennus tulee. Kammo myös pikku hiljaa laajeni juuri elokuvateattereihin jne. Mutta autot olivat aina se pahin. Muistan jopa peruneeni joitakin kavereiden kanssa sovittuja menojakin jos sinne mentiin heidän kyydillään, kun kuvittelin ennen lähtöä että minua alkaa oksettaa.

Itselleni tuossa on siis pahinta juuri kontrollin menettämisen pelko. Koen jotenkin todella nöyryyttäväksi ajatuksen, että joutuisin oksentamaan julkisella paikalla niin että muut näkevät (näin ei ole koskaan käynyt). Sen sijaan se, että saisin oksentaa turvallisesti kotona vessassa ei tunnu lähellekään niin kamalalta.

Mulla on kuitenkin ollut tämän oireilun kanssa tosi hyviäkin vaiheita. Joskus lukion loppupuolella ja sittemmin yliopiston aloitettuani meni vuosia, etten ajatellut koko asiaa. Tuo pussien mukana kuskaaminenkin loppui ja penkkirivien keskellä istuminen oli ok. En oikein osaa sanoa syytä tähän. Ehkä suurin auttava asia oli ongelman tiedostaminen - kun ymmärsin, että 99,9% kerroista paha olo ei ole "totta", opin pikku hiljaa rentoutumaan ja saamaan sen pois. Vielä yläasteella en tätä pelon yhteyttä ymmärtänyt.

Kuten muutamilla muilla, minua on myös auttanut mahataudin sairastaminen. Eli kun se tulee, tajuan, ettei tämä niin kauheaa nyt sitten ollutkaan. Lisäksi olen siinä mielessä onnekas, että olen saanut sairastaa aina kotona.

Kuitenkin viime aikoina kammoni on alkanut hiipiä takaisin. Tähän lienee useita syitä, kahtena suurimpana aloittamani osa-aikatyöt sekä ruuansulatusvaivat. Minulla on puhjennut jonkinlainen alkava vatsahaava / muu ruuansulatuskanavien ärtyisyys, mikä aiheuttaa närästystä ja etovaa oloa tosi usein. Kertaakaan en ole oksentanut, mutta olo on inhottava ja röyhtäyttää. Olen käynyt pari kertaa lääkärissä, mutta sieltä olen saanut vain närästyslääkkeitä avuksi. Närästyksestä on seurannut noidankehä, ensin tulee se -> säikähdän -> alan pelätä oksentamista -> tarkkailu ja pelko pahentavat oireita. Välillä onnistun psyykkaamaan itseni pois pelosta päättämällä, että niin kauan kuin todella oksennan, en voi tietää tuleeko se, ja pelkäämällä en voi asiaan vaikuttaa.

Samoihin aikoihin kuin tuo närästys alkoi, aloitin opiskelun ohella osa-aikatyöt kaupan kassalla. Tuo on jopa bussiakin pahempi paikka oksennuskammoiselle. Olen koko ajan muiden katseiden alla. :/ Minua ei siis pelota, että saan tartunnan, vaan se että itseäni alkaa oksettaa enkä ehdi vessaan piiloon. Vuoden aikana onkin mennyt useita yötä valvoessa varsinkin ennen aamuvuoroon menoa. Jos on yhtään huono olo, pelkään että sairastun. Olen tosi tunnollinen työntekijä, ja tarkkailen koko ajan oloani: mitä teen jos tulen kipeäksi, koska soitan pomolle, ehtiikö hän hommata sijaisen jne.? Jostakin syystä en pelkää näitä samoja asioita ollenkaan, jos tunnen oloni esim. kuumeiseksi.

Olen lähdössä kuukauden kuluttua lomalle, jolloin jouduin istumaan melkein vuorokauden autossa/lentokoneessa sekä mennessä että tullessa. Tämä pelottaa tosi paljon, sillä jos satun silloin sairastumaan, ei ole toivoakaan "piiloon" pääsemisestä. Kun vuosi sitten lensin Thaimaasta Suomeen, vieressäni istunut teinityttö oli tosi huonovointinen ja kävi tasaisin väliajoin vessassa oksentamassa. Laskeutumisen aikana hän ei saanut mennä vessaan ja joutui oksentamaan pussiin. Istuin itse koko matkan suunnilleen hengittämättä. Tämä kokemus on nyt lisännyt omaa pelkoani lentämistä kohtaan, vaikka toisaalta, ei tuo tyttökään siihen pahoinvointiin kuollut (vaikka se varmasti inhottavaa olikin). Kuluneen vuoden aikana kävi myös tapaus, kun siskoni 4-vuotias lapsi alkoi voida autossa pahoin. Istuin hänen vieressään ja jouduin pitämään hänelle oksennuspussia. Olen tavallaan ylpeä siitä että selvisin tuosta, mutta kyllä se tilanne on syöpynyt mieleeni tosi vahvasti ja pompsahtelee usein ajatuksiin.

Että tällainen tarina minulla. Toivon niin kovin, että voisin joskus taas unohtaa tämän pelkäämisen. Onhan tämä sillä tavoin järjetöntä, että jos joutuu sairastamaan jonkun vatsapöpön esim. kerran kahdessa vuodessa, oksentaa suunnilleen puoli vuorokautta 730:sta. Ajatelkaa miten vähän se on! Ja me pöllöt ajattelemme asiaa silti päivittäin.

Voih, ei voi todeta muuta kuin sitä samaa mitä muutkin - helpottavaa lukea etten ole asian kanssa yksin. Henkilökohtaisesti en tunne ketään, kuka potisi emetofobiaa, tai sitten en vain tiedä tuntevani.. En itsekään todellakaan mainosta tätä pelkoa, häpeän sitä, ja alitajunnassani jyskyttää ajatus siitä, josko joku ei ottaisi asiaa oikesti vakavissaan, heittäisi homman leikiksi ja se kääntyisi mua vastaan.

Pelko on elänyt minussa ja jokapäiväisessä elämässäni niin kauan kuin muistan, ekat muistikuvat lienee siinä viiden vanhana. On hassua, että niinkin monta vatsatautia kuin sisaruksenikin ovat käyneet läpi, en ole ottanut asiaa koskaan äitini kanssa puheeksi. Häpesin asiaa varsinkin lapsena niin paljon, etten koskaan uskaltanut kertoa, että minua pelottaa. Telkeydyin aina huoneeseeni, itkin, pidin korvia lukossa kun kuulin vessanoven käyvän. Muistan, kun kuuntelin koko ajan missä askeleet menee, ettei kukaan tautia poteva tule huoneeseeni, tai mene vessaan oksentamaan huomaamattani. Pelkäsin mennä vessaan, pakkohan se oli aina jossain vaiheessa - pidin huolen siitä, että siellä oli käynyt useampi muukin oksentavan henkilön jälkeen. Pidätin hengitystäni kun jouduin poistumaan huoneestani.

Lapsena tykkäsin tietysti myös huvipuistovierailuista, joskin pelko siivitti toki näitäkin reissuja. Ite olin varsin hurjapää ja olisin uskaltanut ja halunnut mennä mihin laitteisiin vaan, mutta jouduin aina arvioimaan laitteet kovin tarkkaan ennen niihin menemistä - onko niissä mahdollista saada oksennuksia päällensä.. Laitejonoissa tarkkailin aina muita ihmisiä, ja mulla oli jo pienestä asti ihan käsittämötän "vainu" löytää ihmiset jotka voi pahoin / voi herkästi pahoin. Jättäydyin monesti jonosta pois kun huomasin siinä olevan jonkun, jota epäilin herkästi pahoinvoivaksi. "Istumakaverit" valikoin hyvin tarkkaan, kaikista mieluiten menin mahdollisimman nuorten viereen. Olin 10, kun jonotin keinukaruselliin ja joku laitteessa oleva oksensi suoraan jalkojeni juureen. Juoksin paniikissa pois, enkä ole sen jälkeen huvipuistoissa käynyt.

Itse oksensin ensimmäistä kertaa elämässäni tänä vuonna, jouduin kohtaamaan sen kaikista suurimman pelkoni.. Juomaani laitettiin baarissa tyrmäystippoja, jotka aiheutti niin järkyttävää pahoinvointia, että aikasemmassa elämässä onnistuneista vastaantaisteluista huolimatta jouduin aamulla kerran oksentamaan - jos sitä siksi edes voi kutsua. Enhän minä sitä hommaa osannut, lähinnä se oli kai sen oksannuksen sylkemistä. Ette usko, kuinka vaikeaa tästä on kirjoittaa, kirjoittaa pelkkä sana oksennus. Sen olen viimeaikoina oppinut, jos jotain. Kokemus ei hälventänyt pelkoani lainkaan, päinvastoin. Itse olen aina pystynyt luottamaan siihen, etten oksenna, mutta nyt kerran kun jouduin antamaan periksi, en voi olla enää 100% vakuuttunut, että niin ei tule käymään koskaan.

Avomiehelleni sanoin, ettei minun vessassani saa oksentaa. Jos sielä joku oksentaisi, tuskin koskaan enää pystisin sitä käyttämään. Pelkään humalaisia ihmisiä, en siksi, miten ne saattavat käyttäytyä, vaan siksi, että pelkään niiden oksentavan. Pelkään tilanteita joissa ihmiset juo enemmän, varsinkin jos näen että juodaan viinaa tai muita vahvoja paukkuja. Itse en pelkää juoda, koska pidän visusti huolen siitä etten juo pahaan oloon asti. Itse en pelkää krapulaa, minulla ei sitä koskaan ole ollut. En pelkää itse oksentavani lainkaan niin paljon, kuin pelkään muiden oksentavan - lieneekö syy se, että itseä pystyy jollain tapaa kontrolloimaan, muita ei. Pahin pelkoni kaikista varmasti olisi että päälleni oksennettaisiin. Tai joku samaan tilaan...

Pelkään lentämistä. En lentokoneita, en korkeallaoloa, vaan sitä, jos jollekulle tulee pahoinvointia. En pääse tilanteesta lentokoneessa pois, varsinkaan nousun tai laskun aikana jolloin olen sidottuna siihen tuoliin.

Minulla on taipumusta migreeniin. Kärsin mieluummin migreenin kourissa, kun otan määrättyjä lääkkeitä, joiden mahdollisten sivuvaikutusten listassa lukee "pahoinvointi".

Keksisin tähän sadoittain esimerkkejä siitä, millaisissa arkielämän tilanteissa fobia pistää miettimään, jättämätään jotain tekemättä tai pistää tekemään jotain toisin. Tässä oli muutama esimerkki omista kokemuksistani.. Puhumattakaan pelkoa raskaudesta, raskauspahoinvoinneista, ja siitä kuinka paljon olen miettinyt, onko minusta koskaan äidiksi fobian takia. Sitä en tiedä, mistä fobia on alkujaan tullut, koska minulla ei tietääkseni ole mitään huonoja kokemuksia ihan lapsuudessa mistään oksentamiseen liittyvästä (tai sitten en vain muista, jos olen ollut NIIN pieni), eikä kenelläkään perheenjäsenistänikään ole pelkoja oksentamisen suhteen.

Terapiaan en ole hakeutunut, koska pelkään, että siellä joudun kohtaamaan ne pelkoni. Tänä päivänä toki rahapuolikin on toinen seikka. Minua suunnattomasti raivostuttaa tämä oikeasti elämää rajoittava fobia, jota kukaan sitä kärsimätön ihminen ei koskaan pystyisi ymmärtämään. Olen saanut monta paniikkikohtausta aiheen tiimoilta. Mikään ei kuitenkaan pistä raivoksi niin paljoa kuin se, kuinka älyttömissä, jokapäiväisissä tilanteissa joudun tätä miettimään. Eikä kukaan lähipiirissäni tule koskaan sitä täysin ymmärtämään, ja siksi mieluiten pidän asian visusti sisälläni.

Tsemppiä, kohtalontoverit.

Ja täältä ilmoittautuu myös yksi mukaan.

Olen pelännyt kuollakseni oksentamista 6 vuotiaasta lähtien ja sieltä minua on myös seurannut mukana paniikkihäiriö.

En muista, mistä se lähti. Ensimmäinen muistikuvani on, kun siskoni oksentaa autossa pehmoleluni päälle ja minä alan huutamaan ja itkemään. Samassa hyökkään käsilläni ikkunaan ja vaadin äitiä pysäyttämään auton.

Kun oksennukset oli siivottu, minulle jäi paniikki ja huusin pahaa oloa. Äitini pysäytti, rohkaisi työntämään sormia kurkkuun että olo loppuisi ja niin teinkin: tuloksetta.

Seuraava muistikuva oksennukseen liittymisestä: olin 7. Äitini mukaan minulla oli ruokamyrkytys ja oksensin 15 kertaa päivän aikana. Näin ainakin muistan muistelleeni sitä joskus. Yhden kerran oksensin matolle, jolloin äitini tokaisi (tietenkään ei tarkoittanut YHTÄÄN pahalla, mutta siis rohkaisi, you know) "koita päästä seuraavalla kerralla vessaan asti ettei tarvitse mattoja pyykätä".

Seuraavat vuodet meni siinä, etten uskaltanut istua autossa 5 minuuttia pitempään: entä JOS oksentaisin. Vietin 2 vuotta kotona, koska asuimme 20 km päässä kyliltä ja tapasin kavereita vain todella harvoin. Aina, kun meille tarttui vatsatauti, vietin aikaa pihalla aamusta iltaan tai huoneessani korvat tukossa itkien.

Seuraavan kerran oksensin ollessani n. 10-12 vuotias, korkea kuume ja paniikki niin paha, että tuli pala. Nauroin, etten kuollutkaan ja että tadaa: en pelkää enää. Enpä.

Seuraava kerta oli ollessani 16-17, rapula aamuna 5 kertaa oksensin, itkemättä ollenkaan. Ei ollut paniikkia, ei mitään. Nyt ajattelin oikeasti, että pelko on ohi.

Sitten mielenterveyteni alkoi käydä alaspäin ihan tosissaan. Terapiassa olen vuoden käynyt viikottain, lääkityksiä on ollut ties mitä mutta tällä hetkellä vain Diapamit paniikkikohtauksiin.

Nyt tänne eksyin kirjoittelemaan siitä, että eilen kaverini oli käymässä meillä. Selvisi, että hän oli tulossa kaveriltaan joka oli alkanut tämän lähdön jälkeen oksentamaan oksennustaudissa. Tänä aamuna kaverini oli oksennustaudissa.

Mitäpä minä? Kauhean paniikin ja lääkkeitten kanssa pelaamista jo toista päivää. Kammo ihmisistä, tuntuu että pöpöt on joka paikassa.

Ja pakko sanoa niille, jotka sanovat että oksentakaa, niin se pelko loppuu!
Ei pidä paikkaansa. Kokemuksen syvä rintaääni: tämä pelko ei ole loppunut edes oksentamalla, ei terapialla.

ONKO KUKAAN kokeillut hypnooosia?