Hei,Mistä apua oksentamisen pelkoon? Pelko hallitsee jokapäiväistä elämääni siinä määrin etten jaksa ongelman kanssa enää olla yksin. Pelko on ollut minulla jo lapsuudesta asti ja se ei tunnu häviävän pois vaikka olen jo yli kolmekymppinen. Olenko ainut ihminen maan päällä joka kärsii tästä ongelmasta? Pelkään joka päivä että saan jostain esim. vatsataudin ja joudun oksentamaan ja ripuloimaan. Tautia kun on ollut taas paljon liikkeellä niin olen saanut olla aivan paniikissa. Tiedän sen että vatsatauti menee parissa päivässä ohi ja sillä siisti, mutta jos minä sen saan yksi minuutti tuntuu minulla vuorokaudelta. Sairasta sitä sitten pari vuorokautta. Tämä voi joistakin kuulostaa ihan tyhmältä ongelmalta mutta minulle se on todellinen painajainen. Joskus ajattelin myös niin, että mitä vähemmän syön sitä vähemmän tarvitsee oksentaa jos niin on käydäkseen aiheutti sen okentamisen mikä tahansa. Ei kuulosta normaalilta joten tarvitaan todella apua, mikä tähän auttaisi? Pelko saa aikaan minussa paniikkihohtauksen tyylisiä oireita ja ne ovat todella inhottavia.

Hei Suggestoterapia voisi olla yksi hyvistä vaihtoehdoista saada apua tilanteeseesi. Pelko on opittua ja siitä voi myös oppia pois. Vastakohta pelolle on vapaus ja tie kohti vapauden polkua voi alkaa suggestoterapeutti-luettelon kautta. Etsi sieltä sopivia alan ammattilaisia, jotka ilmoittavat hoitavansa fobioita. Onnistumista kohti vapautta, askel askeleelta!Sampsa KorhonenNLP- ja Suggestoterapeutti SHYwww.sampsacon.fi_______________________________________________________________ps. Sana ´fobia´ tulee kreikankielisestä sanasta ´phobos´, joka tarkoittaa pakoa, kauhistusta, paniikkia ja pelkoa. Kevennyksenä tarina Homerista ja Langleysta sekä listaa eri fobioista ja manioista, josta hännänhuippuna agyiofobiamaniamaniafobia ;-)HOMER JA LANGLEY\'Homer ja Langley Collyer olivat lähtöisin varakkaasta ja arvostetusta perheestä. Kenenkään mielestä ei ollut kummallista, että veljekset asuivat vanhemmiltaan perimässä suuressa talossa New Yorkin Viidennen Avenuen varrella.Vähitellen veljekset eristäytyivät yhä enemmän ulkomaailmasta. Ilmeisesti jompi kumpi veljeksistä - tai jopa molemmat - kärsivät sosiaalisista fobioista, jotka tekivät normaalin kanssakäymisen toisten kanssa mahdottomaksi. He rakensivat ovien ja ikkunoiden eteen esteet ja keräsivät öiseen aikaan kasoittain roskaa, joka täytti lopulta asunnon jokaisen nurkan. Maksamattomien laskujen vuoksi he jäivät ilman vettä ja sähköä. Veljekset käyttivät paloöljyä keittämiseen ja noutivat tarvittavan veden läheisestä puistosta. 1940- luvun puoliväliin mennessä talo oli niin roskan peitossa, että Langleyn oli ryömittävä kapeita käytäviä pitkin noutaakseen ruokaa Homerille, joka oli halvaantunut. Molemmat olivat kuusissakymmenissä. Murtovarkaiden pelossa Langley viritti ansoja, joiden tarkoitus oli kaataa jätteet ja roskat tunkeilijoiden päälle.Maaliskuussa 1947 poliisi sai vihjeen, jonka mukaan talossa oli sattunut kuolemantapaus. Poliisit joutuivat uurastamaan tuntikausia päästäkseen taloon sisään. Talosta löytyi Homerin riutunut ruumis, Langleystä ei sen sijaan ollut tietoa. Talossa oli 140 tonnia rojua. Tongittuaan romun seassa viikon ajan poliisit löysivät Langleyn ruumiin. Hän oli lähtenyt noutamaan ruokaa Homerille, mutta olikin astunut omaan ansaansa ja nääntynyt nälkään.\' (Valitut Palat 1990 s.164)FOBIALISTAaerofobia = lentopelko tai raittiin ilman pelkoagorafobia = avoimien paikkojen pelkoagyiofobia = pelko ylittää ruuhkaisia katujaaikmofobia = terävien esineiden pelkoailurofobia = kissojen pelkoakarofobia = kutiamisen pelkoakrofobia = korkeiden paikkojen pelkoalgofobia = kivun pelkoamatofobia = pölyn pelkoamaxofobia = autossa ajamisen pelkoambulofobia = kävelemisen pelkoandrofobia = mieskammoantropofobia = ihmiskammoanuptafobia = pelko singlenä pysymisestäarachibutyrofobia = pelko siitä että maapähkinävoi tarttuu kitalakeenaraknofobia = hämähäkkien kammoastrafobia = salamoiden pelko, ukkoskauhublennofobia = liman pelkodeipnosofobia = pöytäkeskustelun pelkodystychifobia = onnettomuuksien pelkoegofobia = itsepelkoentomofobia = hyönteiskammoeremofobia = yksin jäämisen pelkoergofobia = työn pelkoerytrofobia = punastumisen pelkoexofobia = kaiken normaalin ulkopuolella olevan pelkofagofobia = nielemisen pelkofonofobia = äänien pelkofotofobia = valokammogamofobia = avioliiton pelkogynekofobia = naiskammohagiofobia = pyhien asioiden pelkohaptofobia = kosketuksen pelkohematofobia = veren näkemisen pelkohomofobia = homojen pelkohypofobia = pelon puuteiatrofobia = lääkärikammokenofobia = tyhjyyden pelkoklaustrofobia = ahtaan paikan kammokleptofobia = varastamispelkokoprofobia = ulosteiden pelkoksenofobia = muukalaispelkokynofobia = koirien pelkolalofobia = puhumisen pelkomisfobia = sairaalloinen epäluuloisuusmusofobia = hiirien pelkomyksofobia = limanpelkomysofobia = lian pelkonekrofobia = kuolleiden pelkoneofobia = uusien asioiden pelkonosofobia = sairauksien pelkoochlofobia = väkijoukkojen pelkoofiofobia = käärmeiden kammooftalmofobia = silmien pelkoonomatofobia = nimien ja sanojen pelkoornitofobia = lintujen pelkopan(to)fobia = kaikenkammopyrofobia = tulen pelkosiderodromofobia = junien pelkositofobia = syömisen pelkoskotofobia = pimeänpelkostasifobia = seisomisen pelkotafofobia = elävältä hautaamisen pelkotalassorfobia = merikammotanatofobia = kuolemanpelkotautofobia = toistumisen pelkotoksikofobia = myrkytyksen pelkotraumatofobia = loukkaantumisen, haavojen pelkotriskaidefobia = numeron 13 pelkovomitofobia = oksentamisen pelkoxenodochiofobia = vierailukammo, pelko mennä kyläänPeriaate on se, että otetaan joku latinankielinen sana ja laitetaan ?fobia sen perään. MANIALISTA ablutomania = halu pestä jatkuvasti käsiäänmytomania = sairaalloinen halu valehdellaonomatomania = sairaalloinen kiinnostus nimiä ja sanoja kohtaankleptomania = sairaalloinen halu varastellarhinotillexomania = pakonomainen nenänkaivaminentrikotillomania = sairas halu vedellä toisilta hiuksia irtioniomania = sairas halu ostella tavaroitavomitomania = sairas halu oksentaaxenodochiomania = sairas halu vieraillanosomania = sairas halu sairastuaakaromania = sairaalloinen halu tulla kutitetuksipan(to)mania = jotain ihan sairastaYleensä kaikki fobiat voi kääntää manioiksi ja toisinpäin. Manioita ja fobioita voi myös yhdistellä toisiinsa, esim:kleptomaniafobia = sairaalloinen pelko siitä, että on sairaalloinen halu varastellaentomofobiamania = sairaalloinen halu pelätä hyönteisiähypofobiafobia = pelko siitä ettei pelkäätautomaniamania = sairaalloinen halu toistaa toistumistafobialistamania = sairas halu listata fobioitaTai edelleen:agyiofobiamaniamaniafobia = pelko ylittää ruuhkaisia katuja, joka tulee esiin sairaalloisena haluna ylittää ruuhkaisia katuja, jotta pääsisi eroon sairaalloisesta halusta yrittää ruuhkaisia katuja, ja loppujen lopuksi pelkää tätä sairaalloista halua päästä eroon sairaalloisesta halusta, joka juontuu pelosta (tms.)

Hei Myyryläinen! Olisin itse voinut kirjoittaa tuon, sen verran tarkkaan kirjoituksesi kuvaa minunkin ongelmaani. Et ole ainoa oksennuspelkoinen maailmassa, vaikka välillä saattaa siltä tuntuakin. Olen itse kärsinyt ko. pelosta vuosikausia, mutta erityisen raskaita ovat olleet viimeiset 7 vuotta. Oksennan nimittäin tosi harvoin, 5v kerran ja 21v viimeksi ja siitä kerrasta jäi paha kammo, vaikkei tauti ollut edes kovin raju. Olen kyllä sentään uskaltanut hankkiutua raskaaksi pariin otteeseen, koska vauvakuume on ylittänyt pelon, mutten onneksi joutunut kärsimään raskauspahoinvoinnista. Mutta talvisin kun kuulen uutisia vatsatautiepidemioista ja kaikenmoisista viruksista, joita jyllää, tuntuu, etten uskalla menää enää uloskaan, ainoastaan pakottamalla. Maailma tuntuu suorastaan uhkaavalta,ja se on hirveän raskasta. Pelkään kamalasti että joudun yöllä heräämään siihen, että jollakin perheestä, tai itselläni, on vatsatauti. En kestä kuunnella enkä katsoa sitä. Taidan jopa tietää, mistä pelkoni on saanut alkunsa, muttei se tieto minua ole mitenkään auttanut. Alan olla täysin eristyksissä, en halua tavata ketään enkä käydä missään, istun kotona ja pelkään ja ajattelen uskaltavani elää taas sitten keväällä ja kesällä, jolloin olen muutenkin vähemmän ahdistunut. En pysty edes matkustamaan sen pelon takia, se vaan on tullut niin elämää rajoittavaksi. Tsemppiä sinulle!

Löysin tosta luettelosta pari asiaa, joiden kanssa oon ite pähkäillyt tässä jo vuosia....lukiessa niitä aloin vähitellen naureskella ja lopulta hihitellä enkä saanut naurulle loppua : ) Oli tosi lohduttavaa huomata etten olekaan yksin pelkoineni. Tsemppiä kohtalontovereille, yritetään löytää rohkeutta askel askeleelta ja kannustetaan toinen toisiamme täällä!!!! Ja kirjottakaa sit auttoks se hypnoosi...

Tervehdys,Aivan kuten Sampsa tuolla aiemmin kirjoitti, niin jännittelyt ja pelot ovat opittuja asioita, joten ne voidaan myös oppia pois. Toisinaan nämä hoituvat ja järjestyvät omatoimisesti tai vain jäävät pois omina aikoinaan, toisinaan muutoksiin tarvitsemansa tuen saa toisen avustuksella. Oli pulman syy mikä tahansa, niin silloin kun se alkaa rajoittamaan omia mahdollisuuksia, niin asiaan kannattaa ilman muuta hakea apua. Kun aika on sille sopiva, niin yksi tallaisista mahdollisuuksista on ottaa yhteyttä johonkin terapeuttiin ja ideoida asia pois hänen kanssaan.Ensimmäinen niistä muutoksia tuovista askelista on saattanut jo olla esim. tälle palstalle kirjoittaminen, tai toisten kokemuksista, vinkeistä ja jonkin uuden näkökulman kautta jotain uutta omaan tilanteeseen oivaltaminen <i>Kannattaa tsekata mitä palstan muidenkin keskustelujen joukosta löytyy esim. jännittäminen, pelot yms. hakusanoilla (hakutoiminto löytyy viestisivulta viestien yläpuolelta)</i>. TerveisinSuggestoterapeutti Hemmo Hytönen

Hei!Olipas sitten \'helpottavaa\' löytää kohtalontovereita. Mulla itselläni on ollut oksentamisenpelkoa yläasteelta asti, nyt olen lukion toisella. Oksensin muutama vuosi sitten siskoni huoneeseen hänen kaikkien tärkeiden kirjojen, papereiden ja tavaroiden päälle ja siitä kai minulle jäi tämä viimeisin pelkotila. Sitä ennenkin kärsin pelosta, se tuli aina yöllä ja helpotti, jos menin vanhempieni viereiseen huoneeseen nukkumaan tai jos äiti tuli viereeni. Joka kerta näin ei kuitenkaan käynyt, vaan itkin itseni hysteerisesti uneen ja jaksoin vaikeasti herätä aamulla kouluun.Tiedän, että jo tuosta saa \'hyviä\' aineksia pelkoni poistamiseen, muttei se vain lähde. Nytkin viime yönä sama toistui, eikä edes se yleinen sankon viereen hakeminen auttanut ja vaikka poikaystäväni tuli viereeni ja piti lujasti kiinni. Valvoin kolme tuntia ja olin kai sitten nukahtanutkin. Vieläkin heikottaa. Influenssaa on paljon täällä liikenteessä, siihen liittyy korkea kuume ja oksentelu.Tässä olisi minun tarinani. Toivottavasti mulla ei tarvitse kestää tätä enää kauan, ajattelin koitella jotain apua. Pitää soittaa psykologille ja kysyä hänrltä, olisiko mahdollista saada aikaa viereisen kaupungin terapeutille tai muule vastaavalle, koska täällä ei ole kuin tuo kunnan tervesykeskuspsykologi.Koitetaan nyt pärjätä ja ajatellaan vaikka niinkin ihanaa ja iloista asiaa kuin joulun tulo! Jaksimisin ja jouluisin tervehdyksin, Liisa.

Hei!Olen itse pahasta Oksennuspelosta kärsivä nuori nainen. Minulla on myös paha laaja-alainen paniikki/ahdistushäiriö johon ei meinaa löytyä apua. Voimakkaana psykosomaattisena oireena on juuri tuo oksettaminen, joten kun itse pahoinvointia pelkää kuin ruttoa, niin olo ei todellakaan turvallinen. Koita siinä sitten elää kun kuljet ulkona musta muovipussi laukussa siltä varalta että alkaa oksettaa (en ole koskaan oikeasti oksentanut paniikin takia, yökkinyt tyhjää vain). En enää jaksa tätä, kun kaikki asiat pelottaa. Voisiko Hypnoosi auttaa minua?

Moikka! Todella kiva kuulla, vaikka ei tosiaankaan ole kiva aihe, että joku muukin pelkää oksentamista. Itse pelkään sitä niin paljon, että jo sen sanominen saa voimaan mut pahoin. Luin jostakin, että fobiat on perinnöllisiä, joten kysyin äidiltäni, onko meidän suvussa sellaista, ja olihan siellä, juuri minun äidilläni... Toivoisin tosiaan että olisi jokin keino, millä tämän pelon saisi pois. Auttaisiko tämä suggestoterapia? Minulla on juuri kolmas raskaus loppuvaiheessa, joten kauhea pelko taas, että oksennan synnytyksessä(edellisissä synnytyksissä en ole oksentanut). Koko ajan saa muutenkin pelätä, että lapsiin tulee mahatauti tai johonkin tuttuun, jonka luona on hiljattain käynyt. Sit on ainakin viikon ihan paniikissa, että onkohan se tauti nyt sit meillä. Minulle ei tarvia kun jonkun sanoa, että on vähän paha olo, niin olen heti työntämässä sille jotain mahalääkkeitä tai neuvomassa mitä kannattaa tehdä, että saa huonon olon pois, tai sitten yritän lohduttaa itseäni, sanomalla hänelle, että olet varmasti syönyt jotain epämääräistä...
Mutta toivon todella, että joku keksisi keinon tähän emetofobiaan. Kertokaa ihmeessä, jos menette suggesto terapiaan tästä pelosta, että auttako se. =)

Itselläni oksennusfobia (jota aiemmin virheellisesti pidin paniikkihäiriönä) rajoittaa elämää erittäin pahasti. Opiskelut uhkaavat jäädä kun kerta kaikkiaan minun on mahdoton istua luokassa kun pelkään että alan kohta oksentamaan. Oman tilan tarkkailu tietysti voimistaa fyysisiä oireita, ja pian alkaakin tuntua pahoinvointia.... Paniikkihäiriötä tila muistuttaa siten että "kohtauksen" voimistuttua kylliksi minun on pakko poistua tilasta jossa olen (luokkahuone tms..)
Onko tähän mistään lääkkeestä apua? (bentsot kyllä auttavat mutta niitä en halua vakituiseen syödä)
Hypnoosia en ole harkinnut, kertokaa jos teillä on asiasta kokemuksia...
Erittäin huojentavaa kuitenkin havaita ettei ole ongelmineen yksin..

Ette ole ainoita. Itsekin pelkään oksentamist sairaalloisesti, joskin pelko on laantunut vuosien mittaan huomattavasti. Pari vuotta sitten en voinut edes mainita sanaa okentaminen, mutta nykyään kammo iskee vain, kun jollakin on mahatauti. (Ei siis esim silloin, kun joku oksentaa krapulassa). Tuli taas itselleni ajankohtaiseksi tämä, kun pikkuveli rupesi tuossa noin tunti sitten oksentamaan, ja heti alko tuntumaan, että itselläkin on mahatauti. Kaiken muunlisäksi itseläni olisi huomenna peruskoulun päättärit, enkä todellakaan haluaisi oksentaa kotona kun muut pitävät hauskaa. Kaikkein pahinta tilanteessa on kuitenkin se, että pelkään koko ajan oksentavani. Mahassa nipistelee ja on muutenkin paha olo. Tiedän, että juuri nyt vain kuvittelen koko tuntemuksen, mutta kuitenkaan en saa sitä siirettyä pois mielestäni. Yritän tolkuttaa itselleni, ettei se oksetaminen ole niin kamalaa kuin kuvittelen, enkä itse edes välttämättä saa koko tautia, mutta pelko väijyy koko ajan mielessä.
Itse en ymmärrä mistä pelkoni on tullut. En ole onneksi kovin usein ollut oksennustaudissa, vaan päinvastoin, olen kuin ihmeen kaupalla usein selvinnyt sairastumatta, vaikka muut kipeinä olisivtkin. Täytyy vain toivoa, että niin käy tälläkin kertaa. Kuitenkin joka kerta kun jollain perheestämme on mahatauti, tai joku kavereistani on kipeä, pelkään koko ajan että itsekin sairastun. Näen, ettei pikkuveljeni edes kärsi asiasta kovin paljoa, mutta itse kuvittelen oksentamisen aivan kamalaksi, ja tälläkin hetkellä odotan joka hetki oksentavani. Voitte kuvitella kuinka hirveältä tuntuu, te kaiki, jotka kärsitte tästä samasta pelosta.
Puhuminen, se on konsti joka ainakin jonkin verran itseäni rauhoittaa. Aluksi olin toki aivan hädissäni, kun tajusin että pikkuveli yrjöää vessassa. Jonkin aikaa olin aivn hysteerinen. Istuin vain parvekkeella ja koitin hengittää. Sitten puhuin äitini kanssa pitkän aikaa, joka helpotti sen verran, että pystyin tulemaan nettiin etsimään tietoa pelostani, sekä katsomaan, josko löytäisin kohtalotovereita. Myös pelon kohteesta tiedon hakeminen saattaa auttaa. Olen ajan myötä esim. tajunnut sen, että jos joku oksentaa krapulaisena, se ei tartu minuun. Samoin nykyään pstyn aivan helposti katsomaan elokuvaa, jossa joku oksentaa. Kuitenkin se, mitä ei voi hallita: vatsatauti. Se tulee jos tulee. En voi estää sitä olemalla tekemättä jotain (kuten krapulaa ei tule, jos ei juo alkoholia) lisäksi vatsataudissa usein oksentaa useamman kerran, ja yksinkertaisesti: Se tarttuu! Mieleni on maassa, ja oloni kamala. Osittain syyllistän itseäni siitä, että säälin itseäni, vaikka pikkuveljeni on se, joka on kipeä.
ELi nyt, jos jollakulla on jotain hyviä kotihoito-ohjeita peloille, tai jotain, millä saisi paniikin ainakin hallittua. Jaksamisia kaikille teille. Ihanaa löytää kohtalotovereita.

Mulla ei ole oman oksentamisen pelkoa, mutta pelkään sairaalloisesti muiden oksentamista (sen kuulemista, näkemistä ja pelkkää ajatusta siitä että joku oksentaa). Jos joku oksentaa niin minä olen silloin mahdollisimman kaukana ja kädet korvilla. Jos joku voi huonosti niin olen todella hermostunut ja valmiina juoksemaan pakoon. Tämä korostuu vielä pienissä paikoissa, joista on vaikea päästä ulos esim. bussit. Minulla on ollut tämä kammo niin kauan kuin muistan eli ihan pienestä lapsesta saakka ja nyt olen 25 v. Haluaisin todella päästä tästä vaivasta eroon ja toimia näissä tilanteissa kuten " normaalit ihmiset". Haluaisinkin tietää onko kellään siellä samanlaista kammoa, kokemuksia siitä ja mikä mahdollisesti on auttanut tähän kammoon? Kiitos jo etukäteen vastauksista.

Minäkin kärsin pahasta oksennuskammosta. Pelkään itse oksentavani, mutta vielä enemmän että näen tai kuulen jonkun muun oksentavan. Jos joku vaan näyttääkin huonovointiselta tai mainitsee, että on huono-olo tai mahakipeä, niin minulla iskee paniikki. Iän myötä fobia on vaan pahentunut. Kartan kaikkia paikkoja missä on humalaisia (ravintolat, laivat, kaupunki viikoloppuiltoina jne.). Jos kuulen, että töissä tai lasten koulussa on mahatautia liikkeellä tarkkailen koko ajan onko joku omasta perheestä sairastumassa. En voi osallistua yhteisille reissuille jotka tehdään bussilla. Joudun paniikkiin, jos työmatkalla samaan bussiin tulee humalainen. Kadulla siirryn tosille puolen tietä, jos vastaan tulee humalainen, koska pelkään, että hän oksentaa.

Edelliselle kirjoittajalle: en tiedä mistä tähän saisi apua, mutta olisin myös erittäin kiitollinen, jos joku osaisi kertoa mistä apua kannattaisi hakea.

Hei Mira,

oli helpottavaa lukea, että muillakin on samanlainen kammo. Kirjoituksesi olisi voinut olla minun kirjoittama, koska mulla on aivan samoja "oireita". Olisin kiinnostunut kuitenkin tietämään, miten olet suhtautunut omien lapsiesi oksentamiseen. Sain kirjoituksestasi käsityksen, että sinulla on omia lapsia. Olen aiheesta, siksi kiinnostunut, koska olemme hankkimassa lapsia mieheni kanssa lähitulevaisuudessa ja minua mietityttää, että kuinka tulen toimimaan, jos/kun lapset oksentavat. Olen kuitenkin miettinyt, että tässä asiassa äidin rakkaus menisi kammon edelle. Miten sinulla on ollut? Kiitoksia vastauksesta jo etukäteen ja paljon voimia oksennuskammosi kanssa! Toivottavasti me kummatkin vielä pääsemme tästä kiusallisesta kammosta?
-Lellu

Hei Lellu,

Mietin tuota kysymystä miten olen selvinnyt lasten mahataudeista (nyt lapset ovat jo murkkuiässä). Minulla tilanne on se, että tämä fobia on huomattavasti pahentunut viime vuosina, saattaa johtua siitäkin, että nyt tiedän fobian olemassa olosta, aikaisemmin vain pidin outona miksi jouduin paniikkiin jos joku oksensi. Jotenkin vain selvisin raskausajat (pokia odottaessa olin aika huonommassa kunnossa) ja lasten mahataudit. Pelkäsin niitä ja monet kerrat siivosin oksennukset paniikissa ja itkien (silloin kun mieheni ei ollut paikalla tai en muuten voinut pyytä hänen apua). Nykyään on melkeinpä vielä pahenpaa, lähes päivittäin pelkään, että joku saa mahataudin ja lisäksi nyt kun lapset ovat jo isompia joudun ajattelemaan myös sitä, että jos joku heistä joskus juo itsenä humalaan ja oksentaa sen takia, jos niin käy en tiedä miten selviän siitä (toistaiseksi siitä ei onneksi ole paljon ollut huolta). Nyt kun miehenikin tietää tästä fobiasta, niin hän todennäköisesti siivoaa, jos joku lapsista oksentaa. Mutta tuokin on vaikea tilanne, jos mieheni siivoaa, niin pelkään enetistä enemmän, että hänkin saa mahataudin, sen takia oikeastaan minun pitää siivota (kumihanskat kädessä ja sen jälkeen käsien huolellinen pesu, en saa koskettaa nenän ja suun seutua, ettei saa tartuntaa jne.). Kyllä lasten kanssa siis selviää kun on pakko, en tosin tiedä miten suhtautuisin asiaan kun tiedostan itselläni tämän fobian ja jos olisin nyt hankkimassa lapsia. Kun aikanaan tulin raskaaksi en vielä osannut tuota asiaa samalla tavalla ajatella ja pelätä.

Tietääkö miehesi tästä sinun fobiasta? Ja miten hän siihen suhtautuu? Rohkeutta sinulle ja toivottavasti et anna tämän fobian kuitenkaa estää lasten hankkimista.

Samaa pelkoa olen potenu ties kuinka kauan, lapsuudesta asti. Nyt olen parikympinen ja yllättäen jouduin antamaan ylen tässä jokin aika sitten. Aluksi pelästyin niin etten osannut edes alkaa itkemään, kunnes totesin etten kuollut sittenkään. Edellisestä oksentamiskerrasta on kymmenisen vuotta. Pelko on ehkä hieman lievittynyt, yhteen aikaan jo pelkkä sana "oksennus" kohotti hikipisarat otsalle. Lasken aina tarkkaan kaikki nauttimani alkoholiannokset etten vaan missään nimessä altistu pahemmalle krapulalle. Kouluaikoina olin aina aivan hysteerinen kun oli mahatautia liikkeellä, ja koska kouluissa se leviää niin nopeasti sitä oli liikkeellä lähes kokoajan. Ärsytti kun jotkut ihmiset pystyivät oksentamaan tuosta vaan, aina ei kehdannut sanoa että ole nyt jo hiljaa niistä oksentelemisistasi ennenkuin saan paniikkikohtauksen. Kehittelin mukavan vaivankin siinä muutamaksi vuodeksi: alkoi pahoinvoinnilla noin kerran päivästä ja lopulta huonovointisuutta jatkui vuorokauden ympäri. Siitä tuli noidankehä, mitä enemmän pelkäsin että mulle tulis huono-olo ja että oksentaisin, sitä huonompi olo mulle tuli. Oksentanu en kertaakaan. Vaiva diaknosoitiin lopulta refluksiksi ja pikkuhiljaa se alko siitä lääkityksen avulla parantua. Olihan siinä jo ihan liian pitkän aikaa itketty yöt ja lopetettu syöminen... kymmenisen kiloa laihduin aika vähässä ajassa ku jo pelkkä lusikallinen vettä aiheutti monen tunnin huonon olon. Onneks pelko ei nykyään ole enää niin kauhea. Kyl vieläkin vähän värisyttää ku tungetaan joku pieni vauva syliin ja sit vaan pelkää että koska se taas pulauttaa vatsansa sisällön pihalle. Mutta jos tää vaiva on helpottunu kymmenessä vuodessa näinkin paljon, ni voi olla että ku täytän sataviiskymmentä vuotta ni en pelkä ylen antamista enää yhtään! Tietenki, jotta elämä ei vaan missään vaiheessa tulis helpommaks hankin tässä yhessä välissä pakkoneuroosin (johon tää oksentamiskammokin ilmeisesti jotenki liittyy), että itketään sitä nyt sit. Seuraavaks varmaan alan pelätä et lentokone putoaa mun päälle!

Hei!

Minäkin kärsin pahasta oksennuskammosta ja se on ollut myös ihan lapsesta asti. Minulla itsellä ei ole juuri oksennustauteja kuitenkaan ollut, ihan vain pari-kolme kunnollista oksennustautia. Alkoholin juomisessa pidän aina tiukasti huolen, että en varmasti juo oksettavaan oloon asti.

Minua pelottaa eniten, että joku muu oksentaa. Jos joku muu sanoo, että on huono olo, niin tulen hysteeriseksi. Mikäli oksennustautia on liikkeellä, pesen neuroottisesti käsiä ja pyyhin paikkoja. Jos tunnen, että minulla on maha kipeä, alkaa se myös pelottamaan kovasti, että joudunko itse oksentamaan. Näen painajaisia oksentamisesta melkein joka yö. Unissa oksennusta on kaikkialla, kun olen jossain bileissä tai vastaavissa.

Joskus minulla tuntuu, että oma mieli tekee oksettavan olon ja kurkussa on palan tunne. Tämä valtaa liiaksi ajatuksiani ja tulen kovasti pelokkaaksi.

Minulla ei ole vielä lapsia, mutta olen miettinyt, miten selviän siitä, kun lapset oksentavat. Onko kenelläkään äidillä jippoja, miten selvitä siitä, kun haluaisin olla tukena lapselle, enkä olla itse hysteerinen?

Oksentamiskammon lisäksi minulla on tapana tarkistella levyjä sun muita neuroottisesti kun lähden kotoa ja minulla on jonkin verran anorektisia piirteitä. Pystyn elämään normaalisti, mutta nämä oireet ovat todella häiritseviä kuitenkin. Ovatko nämä oireet yhteydessä toisiinsa?

Mullakin on tuo kammo... Voimakkaimillaan se oli ehkä yläasteen aikana, nyt se on vähän laantunut. Eniten pelkään itse oksentavani. Olen ollut vain kerran mahataudissa, muistaakseni olin silloin seitsemän. Pelkäsin kyllä sitä ennenkin oksentamista, muistan että itkin ja huusin, etten halua oksentaa. Ennen pelkäsin myös muiden oksentamista, mutta nykyisin vain silloin, jos henkilö on sairas, ja pelkään saavani tartunnan. Pelkoa on varmaan eniten lieventänyt koirani, jonka sais muutama vuosi sitten. Ennen koiran hankintaa pohdin kauhuissani, että mitä jos se oksentaa. No joo, mun koira oksentelee aika useinkin, ihan hemmetin herkkä vatsainen otus sattuu olemaan. Ei tunnu enää missään, vaikka herää yöllä siihen, että koira oksentaa päälle tai joutuu siivoamaan mahatautisen koiran sotkuja, kun siihen on jo tottunut. Luulisin, että lasten kanssa kävisi vähän samoin.

Sama kammo täällä. On ollut jo 17 vuotta (ja nyt olen 23). Se alkoi vatsataudista, jonka sairastin pienenä. Muistan sen taudin "vaiheet" kuin eilisen päivän! Myös siitä on 17 vuotta, kun olen viimeksi oksentanut. Jos oksennus on ollut tulossa (humalassa), nielaisen sen pois.
Annan kirjoitus tuolla ylhäällä on TÄSMÄLLEEN kuin omasta elämästäni. Olisi helpottavaa kirjoitella vaikka sähköpostia jonkun samasta pelosta kärsivän kanssa. Jos joku haluaa kirjoitella, tässä osoite: kattikarvinen@jippii.fi

Olin todella yllättynyt, kun löysin niin monta kirjoitusta tästä aiheesta. Olen todellakin luullut, että näin hullua pelkoa ei voi olla kenelläkään muulla. Olen aina hävennyt kuollakseni tätä fobiaa ja halunnut keinolla tai toisella pitää sen salassa ja sehän ei ainakaan auta asiaa.
Olen pelännyt oksentamista niin kauan kuin muistan. Pienenä kalpenin jo pahan kuuloisesta yskimisestä ja sanaa ei saanut kukaan mainita ääneen. Luulen, että koko kammo sai alkunsa, kun äitini oli todella pahasti sairaana ja makasi vain ja oksensi.
5-vuotiaana olimme sitten monta tuntia kestävällä automatkalla ja oksensin koko matkan eikä autosta päässyt mihinkään, vaan matka vain jatkui ja jatkui.
Näistä tapauksista uskoisin oksentamisen pelkoni kehittyneen.
Tämän jälkeen seurasi monta vuotta aikaa, että kammoksuin oksentamista yli kaiken, mutta asia ei kuitenkaa tuottanut sen suurempia ongelmia arkielämään.
Mutta jossakin vaiheessa jo noin 10- vuotiaana aloin todella pelätä tilanteita, joista ei voinut poistua. Ja aloin nimenomaan pelätä, että oksentaisin siihen paikkaan, enkä voisi poistua mihinkään. Pahimpina pidin ja pidän edelleen arvokkaita tilaisuuksia, joissa oksentaminen pilaisi kaikkien illan ja oman maineeni. Tilanteita, joissa se kerta kaikkiaan ei ole mahdollista. En esimerkiksi voi mennä istumaan teatterissa penkkirivin keskivaiheille, koska sieltä ei ehdi pois, jos tulee huono olo. Mietin kaikki tilanteen sitä kautta, että ehdin sieltä pois ennen kuin oksennan. Jos ulospääsyä ei ole, ahdistun todella ja koen paniikkioireita.
Olen oppinut hyväksymään sen, että saatan joutua oksentamaan (tosin viime kerrasta on 14 vuotta), mutta en voi kestää sitä tosiasiaa, että se voi tapahtua minulle missä tahansa. Kammoksun suljettuja paikkoja oksentamisen kannalta myös sen takia, että muut saattavat alkaa oksentaa enkä pääse mihinkään.
Olen yrittänyt järkeistää tilannetta, ottaa selvää pahoinvoinnin fysiologisista mekanismeista ja siitä, voiko jollakin lääkkeellä lamata oksennuskeskuksen niin, että oksentaminen ei ole mahollista, mutta en ole löytänyt apukeinoa.
Olen myös yrittänyt ajatella asiaa järjellä helpommaksi. Yksi ajatus on, että jos alan oksentaa jossakin epäsopivassa paikassa, niin esitän tajutonta, niin muut eivät voi syyttää minua tilanteesta. Olen myös aika taitava järjestämään itselleni sopivia istumapaikkoja erilaisten syiden varjolla.
Olen elänyt tämän asian kanssa niin kauan, että minusta tuntuu, että tämä on minuun sisäänrakennettu ominaisuus, joka ei koskaan poistu. Järkeistämällä pystyn elämään normaalia elämää, esim. matkustamaan ja olemaan erilaisissa tilaisuuksissa mukana, mutta välillä paniikinomainen tunne on mukana. Pyrin silti menemään pelottaviinkin tilanteisiin, mutta eihän se herkkua ole, niin kuin tiedätte, rakkaat ihmiset.
Seuraavaksi aion kokeilla hypnoositerapiaa tai regressioterapiaa. Lupaan kirjoittaa tälle palstalle teidän avuksi kokemuksia ja tietoa siitä.
Traagista on se, että me pelkääjät joudumme juuri pelkomme takia olemaan oksentamisen kanssa tekemisissä paljon enemmän kuin ne, jotka eivät sitä pelkää. Se on ajatuksissamme ja hallitsee elämää. Muilla ihmisillä sen rooli on se mikä kuuluukin, suojata elimistöä oikeasti vaarallisilta asioilta.
Tsemppiä kaikille!!

Tavallaan ihanaa, etten ole tässä pelkojen maailmassa yksin. Muistan lapsuusajoiltani että palkäsin oksentamista, pyörtymistä, sekä sitä, jos joudun umpisuolileikkaukseen..
Kaksi jälkimmäistä ei pelota tänä päivänä mitenkään, mutta neljä-viisi vuotta sitten oksennuskammo otti jälleen otteen elämästäni.
Minua kammoksuttaa eniten oma oksentaminen, ja jos esim. mieheni oksentaa (krapulassa) olen aivan hysteerinen. Koiran oksentaminen tai vauvojen pulauttelu on mielestäni ok. Itselläni ei ole lapsia. (tosin kammoksun jo nyt mahdollista raskausajan huonoa oloa)Itse en ota alkoholia juuri ollenkaan, ja varmasti juuri tämän fobian takia.
kehittelen itselleni pahaa oloa lähes päivittäin, ja iltaisin on pahin aika. Yritän selittää itselleni oireiden olevan psykosomaattisia, mutta samalla ajattelen että jos tämä kerta onkin "ihan oikea". Meillä on kotona jostain syystä metopram-nimistä lääkettä, joka on ns. pahoinvointilääke, joita silloin tällöin olen ottanut, tosin en enää ole niitä napsinut.
Olen kokeillut myös hypnoosia, ensimmäiset kaksi kertaa tuntui auttavan, ja muistaisin että puoli vuotta oli ok, sen jälkeen pelot alkoivat taas. Menin kolmannen kerran, ja lääkäri kyselikin, että onko mahdollisia stressitekijöitä. ilmoitin kaiken olevan normaalisti, tosin olen menossa kosta naimisiin. Hän sanoi että on myös positiivisia stressitekijöitä on olemassa, jotka voivat "tuoda pelot takaisin". No, häät oli ja meni, nyt stressaa koulu ja talon rakentaminen, joten niitä laukaisevia stressitekijöitä on koko ajan tiedossa. Lisäksi itselläni on hirvittävä vauva-kuume, ja pelkään raskauspahoinvointia kuin ruttoa, ja mietin laukaiseeko tämä "uusi stressi" taas pelon. Kiva oravanpyörä...
Eikö tällaiseen neuroottiseen pelkäämiseen ole mitään lääkettä? Tämä hallitsee jo eläämääni, vaikkei ulospäin näykään, ja haluan eroon tästä ärsyttävästä oksentamisen pelosta!
Syysterkuin
Pelkuri vm-78
Turku

hahaa! Että näinkin monta tyyppiä pelkää samaa asiaa kuin minä. En voi sanoa olevani iloinen puolestanne, sillä tiedän aika lailla tasan tarkkaan, miltä tuntuu kärsiä pelosta vuosikausia, ja joka päivä! Silti tuntuu jollain lailla helpottavalta, että on JOITAKIN, jotka tietävät ja ymmärtävät, mistä on kyse! Toisaalta, tällaisen keskustelupalstan näkeminen ns. todentaa sitä, että pelkoon on syytä, mutta emmeköhän me vielä osaa nauraa koko jutulle - toivottavasti!

Elikä, minunkin tarinani alkaa jo lapsuudesta... niin kauan kun muistan, olen pelännyt oksennustautia, ja nimenomaan tarttumista - ja kyllä, myös kuulla kun toiset oksentavat! Paniikki iskee vääjäämättä. Pienenä, kun joku sairasti tautia, oireet olivat niin fyysisiä, että vain tärisin ja rukoilin koko yön! Se oli jotain... aivan kamalaa! Lukiossa saatoin pahimmillani piirrellä oman haudan kuvia ym. mutta nykyisin olen päässyt pienen askeleen eteenpäin pelon kohtaamisessa, mutta edelleen perheen perustaminen, lapsista huolehtiminen, ylipäätään lapsen odottaminen (pahoinvoinnin takia) tuntuu ajatuksena mahdottomalta! Opiskelen hoitoalaa, ja tässä työssä jos missä joutuu kohtaamaan pahoinvoivia ihmisiä. Sain kuitenkin vietyä tässä juuri erään asiakkaan oksennusämpärin vessaan, mutta tiukkaa teki. Uskallan sanoa, että tiedän aika lailla tasan tarkkaan miltä teistä kaikista tuntuu! Minua on jopa kiusattu tämän asian takia, omien sukulaisteni taholta. Onneksi en ole kuitenkaan vaiennut, vaan olen oppinut puhumaan asiasta, jopa nauramaan sille - kokeilkaapa sitä! Mutta, jaetaan edelleen kokemuksiamme, kun täällä meillä on turvallinen ympäristö niiden jakamiseen.

Ja lisäys vielä edelliseen... itse olen myös oksentanut viimeksi yli kymmenen vuotta sitten, ja muistan se päivän kuin eilisen. Tätä pelkoa ei voi kohdata tuosta noin vaan, kun on kärsinyt pelosta vuosia. Yleensä ihmiset kuittaavat asian niin, että "se on vain nyt kuule tartuttava härkää sarvista kiinni", mutta eivät he tiedä, mitä he puhuvat... on eri asia potea normaalia pelkoa, ja sairaalloista FOBIAA! Yritetään jaksaa ihmiset, ei tämä sentään maailman isoin asia ole! Ja minä uskon, että rukous auttaa... jos haluaa päästä pelosta vapaaksi, tulisi rukoilla voimia päästä vapaaksi pelosta. Eikä meidän tarvi jaksaa kuin yksi päivä kerrallaan!

Hei!

Olen tässä miettinyt, että jos porukkaa kiinnostaisi jonkun sortin miitinki aiheen tiimoilta ja muutenkin, niin voitaiskos sellainen laittaa pystyyn? En tiedä, löytyisikö idealle kannattajia, mutta tällainen pälkähti päähäni, kun tämä sen verran harvinainen ongelma on... ja olis ihan muutenkin kiva nähdä ihmisiä, joilla on tämänkaltainen ongelma. Toivottavasti joku vielä lukee näitä! Itselleni onnistuisi miitinki varmaankin lähinnä Seinäjoki-Vaasa-Tampere -akselilla. Ja jos kauemmaksi pitäisi tulla, niin paikastahan voidaan keskustella... Kommentoikaahan!

Hei!
Minusta miitinki olisi hyvä idea!! Olisi mahtavaa, jos voisimme saada toisiltamme apua tilanteeseemme. Voisimme keskustella avoimesti ongelmastamme. Luulen, että jo se osaltaan toisi apua tähän. Jos jollakulla olisi kiinnostusta lähteä kanssani kokeilemaan hypnoosia avuksi tähän, olen heti mukana. Minulle paras tapaamispaikka olisi pääkaupunkiseutu, mutta esim. Tamperekin käy.
Tai mehän voisimme lähteä vaikka Tallinnan risteilylle.
Siinäki voisi olla ideaa, että menisimme porukalla johonkin paikkaan, jossa tiedämme pelon tulevan ja avaisimme pelkoamme toisillemme sanomalla jokaisen mieleen tulevan pelkoajatuksen ääneen. Se kuulema saattaa auttaa. Olen lukenut pinokaupalla aiheeseen liittyviä tekstejä.
Kommentoikaa!

Hei,

Olen myös miettinyt tuota tapaamista ja minustakin olisi mielenkiintoista tavata toisia samasta fobiasta kärsiviä. Vielä muutama vuosi sitten luulin olevani ainoa joka kärsii oksennuskammosta, enkä silloin tiennyt edes että tällainen fobia on olemassa tai että sille on nimikin.
Olisin siis kiinnostunut tapaamisesta, mutta en tiedä kuinka pääsen tulemaan, jo tapaaminen on muualla kuin Tampereen seudulla. Olisi kiva kuulla muidenkin mielipiteitä asiasta.

Reipasta taleven odotusta kaikille ja koitetaan pärjätä tän fobian kanssa :-) (Lähestyvästä pikkujoulu kaudesta huolimatta)

Vaikea tässä on enää keksiä mitä kirjoittaa kun niin moni on kuvaillut juuri sen minkä kanssa joudun elämään. Ja minä kun luulin vielä pari vuotta sitten olevani ainoa joka pelkää näinkin luonnollista asiaa. Häpesin pelkoani ja peitin häpeän vitsailemalla siitä aina. Olen nyt 28 v. ja olen pelännyt oksentamista käytännössä koko ikäni. En edes muista mistä se sai alkunsa, mutta jo noin 5-vuotiaana sitä käytettiin kasvatuskeinona tyyliin "jos et tottele, saat mahataudin." Ja minä tottelin. Oksensin viimeksi 30.1.-84 eli kohta tässä vietetään juhlapäivää (kop kop...) mutta tuntuu että pelko vain pahenee ja rajoittaa elämääni entistä enemmän. Se on vaikuttanut jopa asuinpaikan valintaani - en kestänyt asua Helsingissä kun siellä on niin paljon ihmisiä ja täysiä busseja (pelkään siis sekä omaani että muiden oksentamista), joten asun nykyään pienessä kylässä jossa kaikki palvelut ovat kävelymatkan päässä. Eipä silti, viihdyn täällä oikein hyvin ja asuntokin on parempi ja halvempi

Mutta ei tämä mitään elämää ole. Minun ei tarvitse kuin kuulla että "sitä on liikkeellä" kun jo alan kehitellä itselleni tautia, paastoan päiväkausia niin että olen joskus joutunut tiputukseen ja moni luulee että mulla on anoreksia. Pesen käsiä niin että nahka lähtee. Kotona asuessani suorastaan pelkäsin pikkusiskoani kun tuntui että sillä on aina maha kipeä ja usein kun kuulin sen itkevän yöllä, tai joku sytytti äkkiä valot, hiivin kuuntelemaan että onko se taas sitä... Seurustelut on minulta jääneet kun esim. suuteleminen on ajatuksena suunnilleen sama kuin joutuisi pesemään wc-pöntön nuolemalla, ja jos kumppani saisi mahataudin, en haluaisi nähdä häntä ainakaan kahteen viikkoon. Lapsista nyt en ole haaveillut muutenkaan, mutta kammoan/inhoan myös vieraita lapsia kun niillä tuntuu näitä tauteja olevan useammin kuin aikuisilla. En ole kyennyt opiskelemaan kunnolla kun koko aika meni muiden tarkkailuun - ja auta armias jos joku näytti kalpealta tai valitti huonoa oloa tai poistui nopeasti luokasta tms. Ihan hullua. Jos bussissa joku näyttää huonovointiselta tai kaivaa kassista Jaffa-pullon(sairasta ehdollistumista...) saatan hypätä kesken matkaa kyydistä. Nyt olen määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä keskivaikean masennuksen takia. Olen lähes 100% varma että jos ei olisi tätä pelkoa, en olisi myöskään masentunut, sillä suurin osa ongelmistani juontaa lopulta tähän pelkoon.

Terapiaa kokeilin mutta olisi pitänyt ottaa tämä puheeksi heti ekalla käynnillä (silloin en vielä kehdannut puhua asiasta ja hain apua muihin ongelmiin) sillä terapeutti ei ollenkaan ymmärtänyt pelkoani vaan tuli kerran jopa mahatautisena töihin(!)eikä meillä muutenkaan synkannut joten se jäi kesken. Hypnoosiakin olen kokeillut pari kertaa, mutta kuulun ilmeisesti siihen ihmisryhmään joka ei vaivu hypnoosiin sitten millään. Mulla on kai tuo tilanteen hallinnan tarve niin voimakas etten osaa edes rentoutua kunnolla. Se mulla on varmaan tärkein syy tässä pelossakin, ahdistaa kun en voi luottaa kehooni vaan se voi toimia tahdosta riippumatta. Tosin luin ruotsalaiselta emetofobiasivulta että jos pelko on tarpeeksi intensiivinen, se voi vaikuttaa aivojen oksennuskeskukseen niin että oksentaminen ei enää edes onnistu. Lohdullista(?) sinänsä mutta joskus lähes toivon että pystyisin siihen. Minulla esim. on sekä migreeni että epilepsia, ja kumpaankin liittyy enemmän tai vähemmän pahoinvointia. Usein tulee sylki suuhun ja kylmä hiki, mutta en oksenna. Ja minun on pakko nukkua yrjöämpäri sängyn vieressä koska jos se ei ole siinä, silloin sitä varmasti tarvittaisiin... Nyt olen kehittänyt itselleni lisäksi syöpäfobian, kun sytostaatithan tunnetusti oksettaa...

Sanotaan että pelosta pääsee kun kohtaa pelkonsa kohteen. Justiinsa, eli sormet kurkkuun tai pullo Ipecaa? Olen yrittänyt lähestyä pelkoa asteittain, katson esim. sairaalasarjoja, mutta eipä se juuri miltään tunnu kun eivät ne siellä kuitenkaan oikeasti oksenna. Pystyn siivoamaan kissani ykät kun se ei voi tarttua (pelkään siis eniten juuri mahatautia koska se tarttuu, vaikka en minä humalayrjöämistäkään mielelläni katso/kuuntele). Tämä on ihan naurettavaa mutta nyt kun olen todennut että meitä on noin paljon, tuntuu hiukan helpommalta; en siis välttämättä olekaan hullu (tai no, ehkä jonkun mielestä olenkin mutta mitäpä tuosta . Ilmeisesti tämä on vain melko vaiettu vaiva, sillä muistan lukeneeni jostain että tämä on noin viidenneksi "suosituin" fobia. Silti joka paikassa puhutaan vain korkean tai suljetun paikan kammosta, en ole edes missään lääkärikirjassa (luen niitä paljon...)nähnyt sanaakaan tästä. Varmaan siksi moni uskoo olevansa ainoa laatuaan ja häpeää sitä. Miten ihmeessä tänne Suomeen saataisiin meille oma yhdistys tai foorumi missä voisimme tukea toisiamme ja vaihtaa kokemuksia ja vinkkejä?! Itse olisin innokas lähtemään messiin mutta kun en tiedä miten se käytännössä toteutuisi.

Voisin kirjoittaa kirjan siitä mitä kaikkea tämä on aiheuttanut (joukkoon mahtuu todella naurettaviakin tapauksia joita en nyt jaksa tähän enää mainita) mutta tässä näin tiivistetysti minun tarinani. Ja jos joku tahtoo mailata ihan henk.koht. niin osoite on piaf@mbnet.fi. Tauditonta talvea! (Ai, ehkä mulla ei olekaan varsinaisesti kaamosmasennusta...)

oi kun mukavaa, että muitakin kannattajia löytyy! itse pääsisin tampereelle helpostikin tulemaan, kun liikuskelen siellä poikakaverini takia, lähinnä viikonloppuisin. seuraava kerta menee tuonne joulukuun ensimmäiseen viikonloppuun...

jo, niin kun joku jo mainitsi, niin lukekaa www.emetofobi.se sivut
ne on ruotsiksi, mutta kaiken faktan saa myös suomen kielellä sen jälkeen kun on kirjoittanut sisään.
mullakin om emetofobiaa...valitetettavasti

Pyhä yrjö, kylläpä kuulosti sinun tarinasi taas niin tutulta.. Kirjoittelin tuonne ylemmäs aiemmin Marjukka nimellä.

Tapaaminen teidän oksennuskammoisten kanssa olisi todella mahtava idea! Asun Jyväskylässä, mutta Tampereelle kyllä pääsisin helposti jos siellä pidettäis tapaaminen. Onkohan täällä muita Jyväskyläläisiä….?

Hei kaikki kohtalotoverit. Laitoin oman viestini 01/03 ja ilokseni huomaan etten todellakaan ole vaivani kanssa yksin. OLISI TODELLA KIVA TAVATA MUITAKIN SAMASTA ASIASTA KÄRSIVIÄ. Kaikkien kirjoittamat viestit ovat kuin pala omasta elämästäni.

Tiedoksi kaikille lapsesta haaveileville, että minäkin olen onnistunut yhden suloisen tytön saamaan ilman oksentamista. Ikäni olen hokenut etten tee koskaan lapsia (johtuen oksennuspelosta) mutta mieli muuttui ja halu voitti pelon, vaikka se koko raskausajan mukana olikin.

Pelko on edelleen ja ei se pois näy lähtevän. Välillä on helpompaa mutta nyt taas vaikeaa kun lapseni tarhassa riehuu vatsatauti. Elämä on juuri nyt yhtä Hel... Lapsi on kuumeessa ja nyt jännitän seuraako siitä oksentamista. Katselin juuri Eiran sairaalan sivuja netistä ja otin yhden lekurin nimen joka tekee hypnoosia. En ole sitä kokeillut mutta ajattelin yrittää. Onko rauhoittavista apua kellekkään? En ole ilennyt pyytää niitä lääkäriltä koskaan kun ongelma hävettää sanoa ääneen.

Jaksamisia kaikille ja tavataanko Tampereella, olisi kiva jutella. Kuka on niin energinen ja järjestäisi ajan ja paikan?

Tuntuu hyvältä, että tämä keskustelu jatkuu kokoajan, ei ole niin "yksinäinen" olo. Itse en ole hävennyt kammoani koskaan, mutta en usko että kukaan ottaa tätä fobiaani tosissaan. Monet vastaavat vain että oksentaminen on kamalaa heidänkin mielestä. Tekisi mieli sanoa, että se ei olekaan pointti, vaan se, että oksennusasia kulkee mukanani joka päivä!!!
Kuten jo tuossa aiemmin kerroin, olen itse käynyt hypnoosihoidossa. Uskon täysin että siitä on apua, mutta se, kuinka monta kertaa sitä tarvitaan, en osaa sanoa.
Onko teistä ketään käyttänyt mitään lääkettä?

Tutustuin tuohon ruotsalaiseen emetofobia-sivuille, mutta vaikka kirjauduin sinne, en löytänyt mitään tietoa suomeksi. Ruotsin taitoni eivät riitä ko. sanastoon.
Itse olen myös halukas tapaamaan muita "kaltaisiani", joten treffit vaan pystyyn! Joku sunnuntai ja päivä-aika sopisi loistavasti!

Pelkuri
vm -78 Turku